Vajaa kymmenen vuotta sitten kysyin kaupungilta ja tuon maanomistajalta lupaa kaataa noita puita (niitä oli kolme rykelmässä) ja silloin kaupungin ”sama täti” sanoi, että jos kaadat kaikki niin lintujenlaulu vähenee. Enpä kaatanut niitä kaikkia, vain kaksi kolmesta ja tuo jäi niistä pystyyn. Aloimme jo pitää siitä, kun kesäisin siinä pyöri vaikka minkälaista visertäjää. Enpä nyt mahtanut mitään. Ylemmän kuvan parikoivu ja pönttöhaapa aidan vieressä, meinasivat myös joutua kaadettavaksi ja poltettaviksi, mutta kävin ”kehottamassa” sahureita pysymään sopivan matkan päässä puista. Ne säilyivät.

Ihme, ettei kaupungilta kukaan ottanut mitään yhteyttä etukäteen, koska kyseessä oli kuitenkin melkoisen suuri maisemallinen muutos. Helvatisti hävisi puita, mutta jos nuo meidän aidan takan olleet puut olisivat häirinneet naapureidemme marjapuskien kasvua, niin siinä tapauksessa sillä ei varmaan olisi enää ollut kauheasti väliäkään. Se aurinko paistaisi silloin pohjoisesta.

Kyllähän ihminen sopeutuu muutokseen, melko helposti, mutta aikaa menee. Nyt harmittaa, mutta kaikkeen tottuu, sanoi rotta myrkystä. Kesällä sen eron sitten huomaa paremmin ja kesään on vielä aikaa.