Kuukausi: toukokuu 2018
#elämäsimoottori
Liikun, siis olen.
liikkeelle, hyppää liikenteeseen. Valitse tapasi: nouse pyörän selkään
tai pistä tossua toisen eteen. Voit aloittaa pienesti, hyödyt varmasti
isosti. Teet samalla hyvinvointiteon itsellesi ja ympäristöteon meille
kaikille.
ja viestintäministeriö on julkaissut kävelyn ja pyöräilyn
edistämisohjelman. Kyseessä on ensimmäinen kävelyä ja pyöräilyä koskeva
valtioneuvoston periaatepäätös, jonka toteuttamiseen ovat sitoutuneet
useat julkiset toimijat ja järjestöt.
Kyllä se siitä sitten lähtee!
Syreenit kukkivat!
Syreenien kukkiminen alkaa tavallisesti kesä-/heinäkuussa.
Meidän pihalla nämä puhkesivat kukkaan eilen sunnuntaina.
Unkarin syreenit ovat vielä vahvasti nuppuvaiheessa.
valkoisia. Ensimmäiset syreenit tuotiin Suomeen koristepensaiksi
1700-luvun alkupuolella. Syreenit ovat myös hyönteismagneetteja sekä
päivällä että hämärissä. Jännittävimpiä vieraita ovat kolibrimaisesti
kukilla surraavat syreenikiitäjä, matarakiitäjä (Suomi 100!), mäntykiitäjä,
horsmakiitäjä ja pikkukiitäjä.
Viikon 22/2018 sää
Lämmintä – viileää – lämmintä
Metsäpaloriski on nyt poikkeuksellisen suuri!
Kuva; kp24 uutiset |
ja lämmin sää on nostanut metsäpaloriskin poikkeuksellisen suureksi
lähes koko maassa. Ilmatieteen laitoksen mukaan metsäpaloriski kasvaa
edelleen seuraavien päivien aikana suurimmassa osassa maata.
Metsäpalovaroitus on voimassa lähes koko maassa.
muistuttaa, että avotulen tekeminen on näissä olosuhteissa kielletty.
Muutakin tulen käyttöä ja kipinöitä aiheuttavaa toimintaa on nyt syytä
välttää sekä noudattaa normaaliakin suurempaa varovaisuutta ja
tarkkavaisuutta. Pelastuslaitokset viestivät tilanteesta omilla
alueillaan.
syttynyt huomattavasti normaalia enemmän. Pelastuslaitosten resurssit
ovat joissain paikoissa jo äärimmilleen käytössä metsä- ja maastopalojen
sammutuksessa. Sammutustyössä pelastuslaitokset ovat saaneet virka-apua
muun muassa Rajavartiolaitokselta ja Puolustusvoimilta. Virka-avun
kautta pelastuslaitokset ovat saaneet sammutukseen lentokalustoa ja
lisäresursseja. Lisäksi sammutustöissä on käytetty muun muassa
paikallista traktorikalustoa. (Pelastustoimi ja Sisäministeriö)
Paikallisia vesikuuroja!
Sademäärä nopean kevään tehosteena, ei vaan ole tarpeeksi.
Tuo keskiviikkoinen ukkosrintama sai oikeastaan aikaan vain 30min sähkökatkon ja tilkan vettä. Oikeasti tuo vesimäärä oli ainakin meidän katupätkällä moninkertainen tuohon viralliseen verrattuna.
Mietin, että 15*C:n aurinkoiset kelit olisivat riittäneet asteikollani jo hienoksi toukokuuksi!
Ennuste ei kasveille helpotusta lupaa.
Nurmikon alla ei enää kosteutta ole ja paikkakohdat suorastaan pöllyävät.
Posinkautta – sammaleet eivät menesty tälläisilla keleillä.
VWn autohuoltoja
Vika esiintyi jo reilu vuosi sitten. Se ei ollut häirinnyt kaupunkiajoa tai edes matka-ajoa, kuin ääritilanteissa; kaasu pohjassa kiihdyttäessä tai isolla vaihteella vedätettäessä. Ei siis vaikuttanut normiajoon juurikaan milläänlailla. Kyselin välillä huolloissa, että näkyykö vikakoodeissa mitään jne. Kerran oli ilmoitus turbon ilmavuodosta. Se selvisi ruuvaamalla ruuvia tiukemmalle. 2017 joulunaikaan kävin sitten vihdoinkin kysäsemässä neuvoa merkkihuollosta. Tuomio tuli – Turbon ahtopaineensäätimen akseli on sökö. Uusittava koko turbo!
Itse alleviivattu
Merkkiliikkeen sanaan on ”kädettömän” vain uskottava.
Sain sitten tarjouskilpailun päätökseen ja turbon hankittua, ja eilen auton huollettua. Liike ei ollut merkkiliike, koska koko toimituksen hintaero oli kolmanneksen kilpailijan eduksi. Odotin auton hakua, kuin pikkupoika joulua.
Menin Ässän kanssa hakemaan autoa iltapäivällä. Huoltoneuvoja tervehti tuttavallisesti ja sanoi, että turbo on vaihdettu. Huoltomies oli maininnut hänelle nykimisen kuitenkin jääneen. Oloni oli suunnattoman epäuskoinen. Reilu tonni meni remonttiin AIVAN TURHAAN! Kiehuin sisäisesti, ei voi olla totta…
Kävimme tietysti koeajamassa auton, ja niinhän se oli, että vika oli säilynyt. Täysin uudessa turbossa ei voi olla täysin samanlaista ”vikaa”, kuin vanhassa. Todennäiköisyyttä vastaavaan ei ole edes olemassa. – Saateri! Joulu jäi tulematta!
Päätin nukkua ihan rauhassa yön yli, ennenkuin käyn kysymässä merkkiliikkeessä, että mikähän on heidän UUSITTAVA! -diagnoosinsa arvo ja vastuu. Työpäivä meni, ja tuli aika mennä kysymään jatkokuvioita. Olin valmistautunut saamaan myös kannaltani negatiivisen vastauksen. Minulla oli todella epätietoinen olo. Taktiikkani oli joko raivota tiskillä, tai olla asiallinen. Valitsin jälkinmäisen toimintatavan.
Suureksi helpotuksekseni asiani otettiin hyvin ymmärtäväisesti vastaan. Merkkiliike, huoltoneuvoja ja korjaamopäällikkö, myönsi erehtyneensä ja totesi virheen tapahtuneeksi. Asentaja oli tehnyt harmittavan väärän johtopäätöksen. Auto tutkitaan, vika etsitään/löydetään ja korjataan kuntoon, ehdotus joka oli kyllä oikeudenmukainen. Mainitsin vielä varmuudeksi, että omat tähän vikaan jyvitetyt varani ovat sitten jo käytetty turhaan turbon vaihto-operaatiossa. Varasimme huoltoajan…
Peukut pystyyn!
****************************************************
EDIT 05.06.2018
Auto oli puoli päivää huollossa, kunnes puhelimeni soi. Huoltoneuvoja ilmoitti, että suurella todennäköisyydellä, kaikkien testien jälkeen, vika on löytynyt! JIPPII!!
– Noh?
– Tulpat!
Boschin tulpat eivät näköjään toimi Volkkarissa, Käytä NGKn tulppia.
He olivat tehneet koeajon ja vika oli poistunut. Kävin myös itse testaamassa, eikä nykäissyt. Yksi ehkä, mutta vain ehkä. Nyt voin sa noa, että minulla on varmasti ainakin Mikkelin kalleimmat tulpat!!
Onneksi auto tuntuisi nyt toimivan.
Lisävarusteeet Saksasta
Ei löydy paikallisten firmojen nettiluetteloista, eikä mainoksista koko tuotemerkkiä. Haastavaa kierrellä kaupoissa. Ennakkoasenteeni ja -kokemukseni on, että ei täältä ”kuitenkaan” mitään löydy. Siispä nettiin surffailemaan. Löytyi liike, Bikester, ja se vielä vastasi nopeasti tiedusteluuni. Siispä kauppoille.
Viikon päästä tuli ilmoitus, että paketti on noudettavissa valitusta matkahuollon pisteestä.
Olisihan tuo tilaus tullut kirjeessäkin. Ehkä.
Siilille pesä!
Taidanpa yrittää!
Äitienpäivää
Edellinen ennätys 26 astetta, Salossa ja Lapinjärvellä rikkoutunut!.” (FMI)
HIFK teki sopimuksia
vaatimustaso, johtajuus ja ahkera työnteko. Uudet pelaajat sopivat
näihin kriteereihin ja tekevät meidät vahvemmiksi. Täysin valmis joukkue
ei vielä ole. Kevään ja kesän aikana pyrimme vahvistamaan ryhmää ja
rakennustyö jatkuu kauden aikana aina pelaajasiirtojen takarajaan asti.”