Mikkeli tänään klo 17:20
4 m/s
HERÄTYYYYYYYYS!
Tulevan lauantain pelin toivetulos
La 03.07. Saksa – Argentiina 1-0
93 min. Mario Gomez
Ratkaisuna voisi olla vaikkapa selvästä paitsiotilanteesta kädellä tehty maali. Siinä olisi mukavasti sitä oikeutta mukana.
EDIT. En ole mielipiteeni kanssa yksin.
Turun Sanomien juttu (Lehkosuo ja Maisonlahti)
Sepp Blatter, vanha kiukkuinen jäärä?
Iltasanomien kokoamat filmaukset
Jallu Rantasen kommentti aiheesta
juhannustunnelmaa haistellessa ja pikkuteitä kurvaillessa. Osa reitistä mentiin Vihreän kullan kulttuuritietä pitkin. Anttola, Sahanlahti, Puumala (päivitä), Viljakansaari, Rongonsalmen lossi, Lieviskä, Lohilahti, Telataipale, Vekaransalmi, Sulkava, Pisamalahden Linnavuori, Juvan Kaskii, ABC Juva.
Tuo ”naurettava hiekkapolku” on pyörätie, jolle ihmisiä kutsutaan polkupyörineen kesänviettoon. Enpä olisi lauantaina tuosta nauranut, vaan päinvastoin, olisin ollut tyytyväinen, jos edes tuollainen olisi löytynyt.
Oikeasti pelotti ylittää siltaa myrskyisän tuulen vauhdittamana. Tuuli tempoi niin suurella voimalla, että sitä vasten oli oikein nojattava! Hieman hirvittävä tunne, koska pyöräillessä istut kaiteen yläreunan tasolla ja alas on kuitenkin melkoisen pitkä matka.
Ässiä alkaa sillan loppupäässä jo naurattaa?! Todellisuudessa tuuli on viemässä fillareita ja kuvattavia mereen!
var _gaq = _gaq || [];
_gaq.push([’_setAccount’, ’UA-11230050-1’]);
_gaq.push([’_trackPageview’]);
(function() {
var ga = document.createElement(’script’); ga.type = ’text/javascript’; ga.async = true;
ga.src = (’https:’ == document.location.protocol ? ’https://ssl’ : ’http://www’) + ’.google-analytics.com/ga.js’;
var s = document.getElementsByTagName(’script’)[0]; s.parentNode.insertBefore(ga, s);
})();
sai keskiviikkona jatkoa Kangasniemen Istrualassa Rapalanvuorella n. 18 km Kangasniemeltä Joutsaan päin.
Ihan turha lappu!
Kommenteissa on maininta, että maanomistaja ei enää halua vieraita.
Olisikohan museovirestolla tai Kangasniemen kunnalla mahdollisuutta neuvotella esimerkiksi jonkinlaisesta korvauksesta maanomistajalle nähtävyyden säilyttämiseksi. Ei tuollaisia paikkoja kuitenkaan pitäisi kansalaisilta piilotella. Onhan olemassa jokamiehenoikeudet, mutta ei niiden varjolla viitsi ehdoin tahdoin kiusata tai härnätä maanomistajaa.
Leikkele Länsi-Savosta 13.08.2013