Viherpeippo ja peippo olivat hieman ujoja. Järripeipponaaras on tarkkana.
Kuukausi: huhtikuu 2010
Pihalta bongattuja
Linnut ovat nyt hienoimmillaan, kun värillä on väliä!
Ihan mustavalkoinen pikkulintu, Kirjosieppo, pyrähteli takapihan koivikossa. Lisää kuvia ja kirjosiepon laulua.
Tyylikkään värikäs järripeippo on esitellyt lentotaitojaan alapihalla ja lintulaudan ympäristössä. Lisää kuvia ja järripeipon ”laulua”. Järripeippoa voi pitää hieman harvinaisempana vieraana näin ”etelässä”.
Näissäkin linkkinä oleva lintukuva.fi -sivusto on erinomainen palvelu aloittelevalle lintutunnistajalle, eli mm. minulle. Kannattaa tutustua sen runsaaseen tarjontaan. Linkki löytyy myöhemminkin tuosta oikealta.
Onnea TPS!
Kyll ny kelppa!
Hujassuo
Iltapäivällä kävimme Hujassuon lintutornilla ihan ensimmäistä kertaa. Hauska kokemus olla ison suon reunassa ja ihmetellä, että mitähän lintuja nuo on! Nyt olimme mökkikiikari -varustuksella, mutta huomenissa, sään salliessa, otamme vähän järeämmän kaluston mukaan. Sitten pitäisi näkyä jo teeren takahampaatkin! Näimme kolme teertä, tai metsoa, huomenna selviää, että kumpia ne mustat linnut olivat. Taivaanvuohia, monta kuovia, sinisorsa, kurkipari, joutsenia, liro…
(28.04.) Minulla on sellainen olo, että liikumme ajanheromolla! 😉
Niin, teerethän ne siellä leikkiä lyövät.
Astuvansalmen kalliomaalaukset
Kevään lämpimin päivä houkutteli retkelle. Aurinko paistoi, ja lämmitti ilman ”huikeaan” +14*C:een! Mitä lie virallinen lämpömittari näyttää, mutta autonmittarista tuollainen lukema vilahti. Kt 62:n risteyksestä on Astuvansalmen luontopolun alkuun tasan 39km, Ristiinan kautta. Suurlahdentien varressa on P-paikka, josta polku kalliomaalauksille lähtee.
Tilannehuone.fi
Ristiina 26.04.2010 18:12:38 Maastopalo: Keskisuuri
”Noin 4-5 hehtaaria sänkipeltoa paloi Suurlahdentiellä. Pelastuslaitos sai palon rajattua juuri ennen sen leviämistä metsään. Palo sai alkunsa kulotuksesta.”
Ei sitten työaikana!
Auto on maanantaihin asti ajokelvoton.
Erittäin syvältä!
Kuntoon tuli, ja automme on taas:
Ehjä Das Auto!
Hiidenkirnu
Kävimme iltalenkillä fillaroimassa Tuukkalan kalmistolla. Tuosta linkistä löytyy lisätietoa ja kuvia paikasta. Siitä sitten suunnistimme vähän vanhemman suojelukohteen ja nähtävyyden luo, joka sijaitsee hienosti teollisuusalueella, mutta Saimaan rannalla.
Jääkiekkofinaalit 2010
Kaksi yllätysjoukkuetta finaalisarjaan!
TPS
Pienellä budjetilla, ”kokemattomilla” pelaajilla.
Saakoon TPS ja Turku buuminsa, ja Suikkanen sulkansa!
*To 22.04. HPK–TPS 2–4
*La 24.04. TPS–HPK 3–1
*Su 25.04. HPK–TPS 1–2 ja.
Ti 27.04. TPS-HPK 1-2
Ke 28.04. HPK-TPS 2-6
Alkaako Turussa vappu jo tiistaina!?
Ei…
Sillä se alkoi keskiviikkona!
ONNEA TPS!
JYP saa voittaa pronssin!
Sydänviikko
Valtakunnallinen sydänviikko
18.04. – 25.04.2010
Harmaan päivän pienet värittäjät
Tuhkaa, ja timantteja
Islannin lahja Suomen puhtaille, valkeille lakanoille:
Paikka löytyi, kuin löytyikin!
Täällä on paikka, jota kutsutaan Ryssäkirkonmäeksi. Paikka on ollut tiedossa, että missä päin, mutta tarkasta paikasta ei ole ollut ”mitään hajua”. Jommalla kummalla puolella tietä.
”Tässä sijaitsi Ortodoksinen kirkko 1906-58”
Luonnollista
Tänään aamulla Ässä kehotti katsomaan oikeanpuoleisen omenapuun juurelle. Mikä se siellä? Rusakko per syömässä ruohoa! Meidän pihalla! Itsemurhaako se hautoo? Nopeasti sitten säikäytin otuksen matkoihinsa. Sen ei kyllä tarvitsisi oppia ruokailemaan meidän pihalla. Mutta eipä aikaakaan, kun huomasin:
(Perjantaina16.04.)
Eipä tehonnut toivotteluni. Keskiviikkona pariskunta pomppi ja loikki pihallamme, kuin kotonaan. Olipa sitten omenapuummekin saanut kokea talttahampaan makeanhimon. Tämän pup.. rusakon rauhalliset makoilut pihallamme ovat päättyneet! Sori vaan, kaikille pupu-faneille!
1-2-3-TULTA!!!! ;-P
Porrassalmen lenkki
Paikka tuli sitten nähtyä! Sopivan pituinen lenkki, meiltä hieman reilut 30km, aloittelijan tottumattomille persauksille. Se tuli matkalla todistettua, että kyllä siihen kipuun tottuu! Itseasiassa mitään kipua ei eilisestä edes ollut, paremminkin pientä arkuutta ja sekin poistui muutaman sadan metrin polkemisen jälkeen. Suunta kaupunkikierroksen jälkeen Porrassalmen muistomerkille, ja VT 13 kautta takaisin.
Fiilistellen Fillarilla
Vau! En muistanutkaan, että kuinka kiva on ajella polkupyörällä ilman minkäänlaista kiirettä! Kävimme nyt illalla harjoittelemassa ja teimmekin sellaisen mukavan 1,5 tunnin lenkin. Kiersimme tämän suuren cityn tavallaan halki; ensiksi etelään Kattilasilta ja Kirkonvarkaus, sitten sataman kautta pohjoiseen Riuttaan ja sieltä Harjun kautta kotiin. 22,5 mukavaa kilometriä. Pimeys alkoi juuri laskeutua, kun saavuimme kotiin. Takapuoli meinasi hieman ilmoitella oudosta penkistä, mutta eiköhän sekin aikanaan känsöity.
Ja äkkiä!
Futista ja SM-liigaa. Pettymyksiä satelee…
Voihan huokaisu. Urheilu ei ole ollenkaan reilua, ainakaan kannattajalla. Kyllähän minä sen oikeastaan jo tiesinkin, mutta nyt kaikkien otteluparien tulokset, joissa minulla on suosikki, hävisivät. Eihän tällainen ole mahdollista! Vai onko? Onko onnen ja epäonnen suhde vakio? Täytyykin olla huolellinen seuraavissa toiveissa ja kannatuksissa!
Torstai 08.04.
JYP – TPS
4 – 2
Tämän ottelusarjan voittajasta tulee Suomen Mestari ja myös SM-pronssimitalistit!
KalPa – HPK
2 – 4
Hajuton ja mauton ottelupari. Tästä otteluparista tulevat viimeisten ottelujen häviäjät.
Toivottu loppujärjestys:
Ai, miksikö KalPa jää neljänneksi? No, siksi kun sen nimessä on liikaa kirjaimia.
Fillarikausi alkoi!
Sen käyttö ei koskenut yhtään, eli jatkossakin käytän!
Extreme
Nyt on kuitenkin viisainta pitää taukoa käynneissä, että tiet ehtivät kuivahtaa kunnolla. Turhaa mennä rikkomaan kulkupeliään. Maasturi olisi nyt paikallaan!
Pihalta bongailtua
Mökillä 5.4. käydessämme kuulimme niin paljon uusia tuoreita linnunääniä, että laulutunnistus-CD:lle tuli käyttöä. Haukka (piekana?) huuteli kviiiiiiiii -huutoja, sirkutus metsässä oli melkoinen.
(http://www.elisanet.fi/seppo.harmala/Pyy1.jpg)
Mökin portilta lehahti lentoon pyy.
#####################################
Kotipihalla/-lta olen päässyt jo ”bongailemaan” paria selkeää muuttolintua. Ammattilaisten lista on vähän runsaampi. Lähellä noita lajeja kuitenkin lentelee, eli näkisi, jos tunnistaisi!
Pääsiäinen
Hyvää pääsiäistä!
+++++++++++++++++++++++++++++++++++++
Pönttökamera
Sivu päivitetty 20.08.2019
Linkkejä livekameroihin
Tässä aluksi Turun Yliopiston linkkejä;
Suomalaisia sääksikameroita (Finnish osprey cams)
- Satakunnan sääksikamera/LUOMUS
- Metsämaailma / Sääksisäätiö
- Paltamon sääksikamera / Sääksisäätiö
- Janakkalan sääksikamera/Sääksisäätiö
- Ylläslompolo/Sääksisäätiö
Ulkomaisia sääksikameroita (Osprey cams outside of Finland)
- Viron sääksikamera (Estonian Ospreys)
- Viron sääksikamera 2 (Estonian Ospreys 2)
- Viron sääksikamera 3 (Estonian Ospreys 3)
- Englannin sääksikamera (Rutland Ospreys)
- Englannin sääksikamera 2 (Dyfi Ospreys)
- USA:n sääksikamera 1 (Boulder county)
- USA:n sääksikamera 2 (Audubon Osprey Nest Maine)
- USA:n sääksikamera 3 (Hellgate Ospreys)
- USA:n sääksikamera 4 (Days at Dunrovin)
- Skotlannin sääksikamera (Loch of the Lowes webcam)
- Ruotsin sääksikamera (Swedish Ospreys)
- Tanskan sääksikamera (Danish Ospreys)
Muita pesä- ja luontokameroita (Other nest and nature-related web cams)
- Viron merikotka (android/iOS)
- Viron merikotka 2
- Viron kameroita (Estonian looduskalender)
- Northeast Florida Bals Eagle Nest Cam (Romeo & Juliet)
- USA:n valkopäämerikotka (Decorah Eagles)
- Hollantilainen kattohaikara (Live stork cam in Holland)
- Useita kattohaikarakameroita (Live stork cams)
- The Wildlife Trusts livekameroita
- Viron hirvikamera