Kuukausi: joulukuu 2016
2016 – Paljon jäi mieleen
Hieno vuosi!
Vuoden 2016 ensimmäiset aurinkokuvat Kirkonvarkauden sillan parkkipaikalta.
Ei se aurinko kovin korkealle nouse Mikkelissäkään.
Urpolanjokilaakson jäätaidetta.
Helmikuussa F-Cuppia Kangasniemessä koko perheen voimin.
Talven ensimmäiset puuterikeli olivat mökkireissulta kaupunkiin palatessa.
Helmikuun puolivälin työmatkalla Levillä
Vaakuna Rallin lumipenkalla!
Ässän kanssa teimme muutaman päivän pikavierilun Leville lentämällä.
Hienot kelit!
Hellouta!
Kevät 2016 tuli tiiviisti ajeltua HIFKn pelien perässä.
Pisin matka oli kevään viimeinen matka finaalitappion jälkeen Tampereelta kotiin.
Pisin matka oli kevään viimeinen matka finaalitappion jälkeen Tampereelta kotiin.
Puulan raukki viimeisillä jääkeleillä.
Lahden kevätnäyttely toukokuussa
Euroopan suurin vapaana virtaava joki Storforsen Ruotsissa.
1.
2.
Kuvat 1. ja 2. ja tämä.
Saltstraumen Norge!
Tarunhohtoiset Lofootit
Atlantin laineilla Lofooteilta rannikolle
Abiskon joki
Juhannusaattona heräsimme Kilpisjärveltä!
Suomen pakkasmittarien koettelemus Pokassa juhannuksena oli hellempi.
Noin +20*C, ja paarmatkin heräsivät vasta lähtöpäivänä.
Heinäkuussa Airistolla näin Itämerennorpan.
Jouko mainitsi, että hän on seilannut Airiston vesillä kymmeniä vuosia, eikä ole nähnyt moista, kuin korkeintaan muutaman kerran.
Elokuussa olimme opinnäytetyön ”asiakkaina” Saimaalla.
Saimme haukia!
Saimme haukia!
Saimaan eksoottinen Kyläniemi eka kertaa!
Tytyrin kaivosmuseo ekaa kertaa!
Pyhänkasteenputous Pyhällä.
Lokakuun kalareissu Himalasaaren lähettyvillä tuotti taas ensikokemuksen livenä!
Elämäni ensimmäinen Saimaannorppa!
Olen siis tänä vuonna nähnyt ensimmäistä kertaa, sekä Itämerennorpan, että Saimaannorpan.
Ei ollenkaan huono tuuri!
Elämäni ensimmäinen Saimaannorppa!
Olen siis tänä vuonna nähnyt ensimmäistä kertaa, sekä Itämerennorpan, että Saimaannorpan.
Ei ollenkaan huono tuuri!
Hangastenmaan Kylälahden hanhet lokakuussa
Lintujen ruokinta aloitettiin juuri ajoissa ennen ensilumia lokakuussa.
Nuotioretkellä mökillä marraskuun alun pakkasilla.
Joulukuussa Tapaninpäivänä kävimme HIFKn järjestämässä yleisöluistelussa.
Hyvää alkavaa vuotta 2017 melkein kaikille!
Nordikselle
Pelipäivä!
”Tapaninpäivänä Nordis kuitenkin avaa jälleen ovensa. Kello 14:00
D-puolen ovet avataan ja jäälle pääsee luistelemaan. Jäävuoron jälkeen
hallilla on lapsille(!) sopivasti tekemistä ja illan kruunaa huippuottelu
IFK-TPS. (HIFK) ”
Siispä lähdemme Henkan kanssa reissuun, jo näin aamusta. Saatetaan ehtiä ennen paluuliikennettä Helsinkiin, ja Nordiksen yleisöluisteluun.
Nuoret Leijonat Kanadassa
MM-kisojen otteluohjelma
27.12. klo 00.01 CZE – SUOMI
28.12. klo 00:30 DEN – SUOMI
30.12. klo 00:30 SUOMI – SWE
28.12. klo 00:30 DEN – SUOMI
30.12. klo 00:30 SUOMI – SWE
01.01. klo 00:30 SUOMI – SUI
Pari toivetta joulupukille
Nämä olisivat mukava yllätys!
– Tesla
– Preikestolen
– Preikestolen
Esim. Ajasta 4:50 eteenpäin to 7:50
ja ainakin 11:30 –
ja ainakin 11:30 –
Huoh…
Talvipäivänseisaus
Tänään klo 12:44
Keskiviikkona 21.12. hiukan puolenpäivän jälkeen kello 12.44 on
tärkeä hetki. Juuri tuolloin maapallo on kääntänyt pohjoisnapansa eniten
poispäin Auringosta. (Suomi kauimpana auringosta!) Kaamos kurottaa pohjoisella pallonpuoliskolla
napapiirille. Päivä on nyt lyhimmillään ja yö pisimmillään. Kaikkialla
pohjoisella pallonpuoliskolla Aurinko on alamaissa eikä nouse
eteläisessäkään Suomessa keskipäivällä kuin alle seitsemän asteen
korkeuteen.

Sen sijaan eteläinen pallonpuolisko on valoisimmillaan. Niinkin
etelässä kuin Kauriin kääntöpiirillä Australiassa, Madagaskarilla ja
eteläisessä Brasiliassa Aurinko kiipeää zeniittiin eli taivaan laelle.
etelässä kuin Kauriin kääntöpiirillä Australiassa, Madagaskarilla ja
eteläisessä Brasiliassa Aurinko kiipeää zeniittiin eli taivaan laelle.
Mutta pohjoisen suurin pimeys merkitsee myös valoisan ajan paluuta.
Talvipäivänseisaus on käännekohta pohjoiselle pallonpuoliskolle: sen
jälkeen päivät alkavat vihdoin pidentyä.
Talvipäivänseisaus on käännekohta pohjoiselle pallonpuoliskolle: sen
jälkeen päivät alkavat vihdoin pidentyä.
Päivänvalo lisääntyy ensin verkkaisesti, siten kevättä kohden
nopeutuen, kunnes kevätpäiväntasauksena 20.3. pohjoinen pallonpuolisko
saa jo saman verran valoa kuin eteläinen. Ja sen jälkeen valon valtikka
on pohjoisessa. (SuomenLuonto)
nopeutuen, kunnes kevätpäiväntasauksena 20.3. pohjoinen pallonpuolisko
saa jo saman verran valoa kuin eteläinen. Ja sen jälkeen valon valtikka
on pohjoisessa. (SuomenLuonto)
”Valoa kohti!”
Villieläinpuisto Ihastjärvi
Mökkireissubongaus
Kuva lainattu YLEltä |
Lähdin papan kaveriksi iltapäivällä hakemaan pikkuisen takkapuita mökiltä.
Paluumatkalla noin 3km mökiltä, auton valokiilaan osui peura. Matkaa kohteeseen jäi noin 10m. Vauhtia ei ollut tarpeeksi edes osumaan, ja yhteys saavutettiin pimeässä keskellä ”sitä tiukkaa mutkaa”, ja hyvä niin. Kun olimme pysähdyksissä huomasin jarruvaloista, että takaa meni vielä ainakin yksi eläin. En ole noin ”syvällä” peuroja vielä tavannutkaan, mutta olipa kiva nähdä niitä nyt.

Sain äskettäin tietää, että itseasiassa siinä menee niiden oma ”highway”, polku.
Ulkojäät 2016
Tampesteriin!
Suorinta tietä Tampereelle?
Mli – Hel – Tku – Tre – Mli.
Mli – Hel – Tku – Tre – Mli.
9-tien maisemiin oli perjantai sumujen jälkeen muodostunut oikea ”joulu-/talvikeli”. Olisi saanut olla vain hiukan enemmän pakkasta ja se aurinko!
Kävimme siis samalla reissulle tervehtimässä sukulaisia Turussa ja nautiskelemassa joulutorttuista. Oli mukavia juttutuokioita.
Mikäs tuo oikein on!?
Eleläsavolaisille peuran kohtaaminen maantiellä on yhtä harvinaista, kuin 4 oikein lotossa.
Eleläsavolaisille peuran kohtaaminen maantiellä on yhtä harvinaista, kuin 4 oikein lotossa.
Aamulehden kuva. Kuvassa tuttuja!
Kohta sisälle…
…ja punainen meri seuraa.
Olutalue ennen peliä, kuvattu katsomon ylimmältä kohdalta. Ei ollut vielä kova sutina päällä, mutta erätauoilla oli.
Alkulämpimiä, olkaa hyvät!
Katsomossa oli hyvä tunnelma!
© Miikka Jääskeläinen WWW |
Omat Cheerleaderit luomassa tunnelmaa
Pelin loppu oli hiukan IFKn kannalta…
Hiukan närästää tuomareiden täysin syyttä hylätty IFKn maali.
Ilman hylkäystä pelin lopputuloskin olisi ollut erillainen.
Scandic 702:n ikkunoista Tullintorille.
Olimme ensin hiukan alempana, mutta huone ja luokkamme nousi kaksi kerrosta, kun ilmoitimme respaan, että toisen sängyn runko oli antanut periksi. Hotellin vastaanoton nainen hoiti asian oikein hienosti. #Peukku hänelle!
Hampaan keinojuuri
Implantti leukaluuhun!
Syksyn hammastarkastuksessa keskustelimme implantin laittamisesta, ja esitin siellä sellaisen mahdollisuuden, että olisihan se kiva pureskella myös oikean puolen hampailla. Aloimme suunnittelemaan jatkoa. Otimme röntgenkuvat, ja kävin sitten myöhemmin myös hammaskirurgin luona istahtamassa. Varasimme ajan parin kuukauden päähän.
Tänään oli sitten se toimintapäivä!
Minut pyydettiin sisään ja tuoliin istumaan. Paljoa ei höpötelty. Kirurgi ja hoitsu keräsivät ”rekvisiittaa” ympärilleni. Mietiskelin makuuasennossa, että mitähän ihmettä minulle oikein kohta tehdään. Epätietous hermostutti. Sain seuraavaksi puolenkymmentä puudutuspiikkiä ja vaikuttamista odoteltiin radiota kuunnellen. Tekopirteitä joululauluja. Yöks. Olisikohan siinä mennyt 5-10min ja päälleni asetettiin se leikkaussaleista tuttu vihreä suojaliina. Nielaisu, nyt se alkaa! Ikeneen tehtiin viillot ja reunat vedettiin sivuun. Leukaluutani porattiin n.1,5cm syvä reikä. Sinne ruuvattiin implantti, jonka annetaan luutua paikallaan ainakin 3 kuukautta. Joskus maalis/huhtikuussa tarkastellaan tilannetta ja silloin päätetään, että milloin saan sen varsinaisen tekarin paikoilleen. Tikit otetaan pois viikon päästä. Ei koskenut, eikä ollut muutenkaan epämukavaa. Ainoastaan nenän kautta hengittäminen oli hiukan hankalaa. Leikkauksesta on nyt neljä tuntia. Puudutusturta on hävinnyt, eikä suussa maistu, kuin veri! 😉 Jomotusta ei ole onneksi vielä esiintynyt.
Koko hommaan meni noin 35min, ja niin kuin autokorjaamoissakin kerrotaan; työosuus 563e ja varaosat 350e. Nopeasti laskien hammaskirurgin tuntipalka on noin 1000€/tunti. Onneksi sairausvakuutus kuitenkin korvasi ruhtinaaliset 74,10€. Päivää ja näkemiin (palvelumaksu), maksavat 8,90e. Kyllä, hinnat ovat tähtitieteellisiä ja ajattelin käydä jatkossa kysymässä muista hml-lääkäreistä hampaidenhoitoasioiden tarjouksia.

Kaiken päätteeksi minun kokonaisvaltainen purentani palaa ja aloittaa taas täysimittaisen toimintansa noin 1,5 vuoden tauon jälkeen keväällä. Olen innoissani!
Toyota Yaris WRC 2017
1. Jari-Matti Latvala (Töysä) – Miikka Anttila (Janakkala)
2. Juho Hänninen (Punkaharju) – Kaj Lindström (Mikkeli)
3. Esapekka Lappi (Pieksämäki) – Janne Ferm (Tre)
3. Esapekka Lappi (Pieksämäki) – Janne Ferm (Tre)
Pari toivetta tulevalle kaudelle olisi;
JML – Aja maaliin kolaroimatta joka kisassa.
Juho – Onko enää TOP10 kuski?
EPL – Saisi hyvin nopeasti näyttöpaikan WRC:n ratin taakse.
Joulukatu ja tunnelma
Vieläkö riittää kehittämistä?
Kuvakaappaus LS:n netistä
Mikkeli on hieno perinteinen eteläsavolaisten keskus.
Ajatus näiden ”joulukoppien” tuomisesta takaisin mikkeliläisille jouluajan myyntejä varten on toteutuneenakin aika tuore. Jostain syystä joulumyynti on itsepäisesti sijoitettu torin reunalle ja Stellan läheisyyteen.
Joulutunnelmaa Turun Vanhan Suurtorin joulumarkkinoilta muutama vuosi sitten.
Joulutunnelmaa Turun Vanhan Suurtorin joulumarkkinoilta muutama vuosi sitten.
Onko Mikkelin sula betoniympäristö kauppakeskuksen mainosvalojen loisteessa tunnelmallinen, saati yhtään jouluinen? Aika kaukana kummastakaan, mutta toki myöntäviäkin mielipiteitä on.
Missähän ovat paikalliset tuottajat, käsityöläiset jne?
Kenkäverossa? Miksi?
Missähän ovat paikalliset tuottajat, käsityöläiset jne?
Kenkäverossa? Miksi?
Vaihtoehtona olisi toteuttaa hyväksi testattua turunmallia. Markkinat hyvään tunnelmalliseen paikkaan (esim. Kenkävero, Kirkkopuisto, Vanha Kassu jne) ja tori auki vain viikonloppuisin! Myynnillä ainutkertaisuutta ja tavoitettavuutta, sekä paikallisten järjestöjen esityksillä myös eloa tapahtumaan.
Jos Joulutorin tarkoituksena on kunnioittaa ja kurkistaa entiseen, niin…
Sibeliuksen Janne
On liputuspäivänsä ansainnut!
Tertin jouluruoka
Huippumakuja
Kävimme tänään juhlistamassa yhdessä, Pappa co. ja jälkikasvu vesoineen, joulua Tertin Kartanossa herkullisella ruokailulla. Se oli taas yhtä täynnä herkullisia erikoisia lähimetsien herkkuja, kuin ennenkin. Kerran vuodessa on tämäkin hyvä kokea!
Kuvituskuva Rantapallosta
Oikee, lyhyt heppo 4
Pitkä nyppy helppo
Lyhyt vasen miinus kolme.. Tai jotain.