Vaikkapa Jotunheimiin, tai Rukalle ja Saariselälle, tai sitten vaan yksinkertaisesti vaikkapa Närpiöön maistelemaan tomaatteja. |
– Veikkauksen peleistä olemme myös valmis äkkirikastumaan. Vaikka heti!
Vaikkapa Jotunheimiin, tai Rukalle ja Saariselälle, tai sitten vaan yksinkertaisesti vaikkapa Närpiöön maistelemaan tomaatteja. |
Kelikamerakuva Vihantasalmelta klo 13:59 |
Kielkallio klo 16:19, muutama kilometri tapahtumapaikasta pohjoiseen. |
Niin, nyt on ihan normaali lumisateinen talvikeli Suomessa, jolloin maanteillä tulee kurvailla keliin kuuluvalla vakavuudella. Maanteillä on lumi pöllynnyt, niin kauan kuin on ollut teitä ja autoja.
Ajelkaa varovasti!
Sääli lopputulos, mutta 2011-2012 mm. Janne Happonen, Ville Larinto, Olli Muotka ja Anssi Koivuranta (tietenkin myös Matti H, jos vaan jatkaa) hyppäävät Suomen ja itsensä parrasvaloihin! Toivotaan niin!
Voeaha kalakukko! Niin se vaan käänty Kuopion poikien voitoksi. Hyvä peli muuten, ilman lopun tuomareiden idioottimaisia vihellyksiä. Oli ne tuomarit vähän kuutamolla muulloinkin, mutta tuo lopun vitonen oli niitä ”äänet käskee” -juttuja.
Tammikuussa sitten JYP tai Blues, sillä ei HIFK kaikkia minun katsomia pelejä VOI hävitä!
Kenelle näitä toiveita voisi lähetellä?
”Miksi tuo nyt soittelee tuota torveaan?”
Onko joulun idea alkanut hävitä kassakoneen ja mainosten ääniin?
Tehkääpä valintanne, tai sekoituksenne ajatuksella!
Talvipäivänseisausta voi näköjään myös oikein juhlia…
Suomen luonnonuskontojen yhdistys ry juhlii, Kreikkalainen polyteistinen Thyrsos-yhteisön kutsumana, sytyttämällä illalla ulos tulet klo 23-24.
Ei varmasti tee!
Väitän, että noita tulia on sytytetty jo paljon ennen Thyrsoksen jäsenmaksujen alkamista, eikä noista seuroista tai yhdistyksistä ole maalaisjunteilla (eli meillä) ollut mitään tietoa. Tooga-hihhulit pomppikoon Kreikassa.fi
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/9/9c/Naantali_1920-luvulla.jpg |
Onneksi pojat selviävät virheestään Euroilla ja onneksi sattui vain peltilommoja, ja onneksi tämä oli vain
Lohdutuksensanoina LLL:lle mainitsen, että virheitä sattuu kaikille, ja että virheistä oppii. Joskus ne virheet maksavat enemmän, joskus vähemmän. Joskus niistä selviää Euroilla, joskus ihan säikähdyksellä, mutta joskus ne maksavat aivan liikaa, elämiä.
Löytyipäs tällainen hyvä pätkä kahdessa osassa:
…ja jatkoa…
5.19 1-0 Kohonen Mika (Tiitu)
6.15 2-0 Järvi
27.39 2-1 Nilsson Kim (Nilsson K-J)
34.55 3-1 Kohonen Mika (Vehkaoja)
42.31 4-1 Hyvärinen (Savolainen)
45.11 5-1 Kohonen Mikko (Forsten)
52.34 5-2 Sundstedt (Svensson)
58.43 6-2 Vänttinen (Hyvärinen)