Kuukausi: joulukuu 2014
Kalakalenteri 2015
”Väärä”
HUPS!
Yliopiston almanakkatoimisto on ilmoittanut, että sen asiakkailleen
välittämä vuoden 2015 kalakalenteri oli valitettavasti virheellinen.
Syynä tähän on inhimillinen erehdys, joka tapahtui, kun kalenteritietoja
koottiin Turun yliopistossa. Tapahtuneen vuoksi Almanakkatoimisto on
myöntänyt Kuusamon Uistimelle luvan julkaista vuoden 2015 kalakalenterin
korjattu versio verkkosivuillaan sellaisessa muodossa, että kalastajat
voivat tulostaa sen vapaasti käyttöönsä. Almanakkatoimisto pahoittelee
tapahtunutta.
Harmaapäätikka
Ilotulitusohjeita maalaisjärjettömille
henkilö- tai omaisuusvahinkoja käyttäjälle itselleen tai ulkopuolisille.
Seuraavassa seikkoja, jotka on syytä ottaa huomioon ilotulitteiden
käytössä.
1) Noudata käyttöaikaa koskevia rajoituksia.
Ilotulitteita saa käyttää uudenvuodenyönä klo 18–02.
juhlijoita ilotulitteiden käyttöön liittyvistä vaaroista. Ilotulitteet
ovat räjähteitä, joita tulee käsitellä varovaisesti ja käyttöohjeiden
mukaisesti. Suojalasit ovat lain mukaan pakolliset ilotulitteiden
ampujille ja suositeltavat myös katsojille. Kaikkien ilotulitteiden
luovuttaminen alaikäisille on kielletty.
uudenvuoden viettoa. Monet eläimet kuitenkin kokevat ilotulitteiden
paukkeen ja ujelluksen, valonvälähdykset ja ruudin katkun uhkaaviksi
elementeiksi ja voivat ahdistua niistä useiden päivien ajaksi.
käymään tarpeillaan. Paukkuarka eläin voi oirehtia myös ripuloimalla.
Vuoden vaihtuessa moni koira riistäytyy taluttimesta ja pakenee
ilotulitusta kauhuissaan aiheuttaen vaaraa niin liikenteelle kuin
itselleenkin, siksi koirat on hyvä ulkoiluttaa hyvissä ajoin ennen
ilotulituksen alkamista. Paniikkiin joutunut koira voi eksyä kauas ja
harhailla pitkään vieraassa ympäristössä kylmissään ja peloissaan (HESY)
2014 – Paljon jäi mieleen!
Uutena välineenä sähköperämoottori.
Henkilökunta oli oikein ystävällistä ja aamupala oli mitä mainioin!
Uskomattoman hieno paikka!!!
Joulukuun puolessa välissä ihailimme taasen kuuluisaa Brinkkalan talon parveketta, jolta joulurauha on julistettu jo vuodesta 1888 lähtien, ja vanhan Suurtorin joulumarkkinoita.
Mikkelin joulurauhan julistus
Talvipäivänseisaus
Kuva lainattu |
lyhimmillään. Aurinko on Kauriin kääntöpiirillä ja samaan aikaan
eteläisellä pallonpuoliskolla on kesäpäivänseisaus.
vuorokaudessa. Utsjoella aurinko ei nouse joulukuussa ollenkaan.
Pohjoisessa vallitsee kaamos, Nuorgamissa aurinko ei nouse horisontin
yläpuolella kahteen kuukauteen, Sodankylässä kaamos kestää enää neljä
päivää.
Aluksi valo lisääntyy vain viisi minuuttia viikottain. Kevään edetessä
päivän pidentyminen nopeutuu ja kevätpäiväntasauksen tienoilla 20.3.
päivä pitenee Etelä-Suomessa jo 6 minuuttia vuorokaudessa.
aikojen saatossa. Roomalaiset juhlivat keskitalvea Saturnalia-juhlassa,
jota vietettiin Saturnus-jumalan kunniaksi. 350-luvulla kristillinen
joulu sijoitettiin muinaisen roomalaisen kalenterin
talvipäivänseisauksen päivälle, jolloin Roomassa oli juhlittu Sol
Invictuksen päivää.
kuukalenterin mukaan vaihtelevasti joulukuun alun ja tammikuun alun
välillä. Suomen joulu-sana juontaa juurensa tästä keskitalven juhlan
muinaisesta nimestä. Kristinuskon levittyä pohjolaan yule yhdistettiin
kristilliseen jouluun, jolloin juhlitaan Jeesuksen syntymää. (Suomenluonto)
Siementäydennystä
Jokerin ihmeputki
Voitto viidellä peräkkäisellä kierroksella!!
Normal
0
21
false
false
false
FI
X-NONE
X-NONE
/* Style Definitions */
table.MsoNormalTable
{mso-style-name:”Normaali taulukko”;
mso-tstyle-rowband-size:0;
mso-tstyle-colband-size:0;
mso-style-noshow:yes;
mso-style-priority:99;
mso-style-parent:””;
mso-padding-alt:0cm 5.4pt 0cm 5.4pt;
mso-para-margin-top:0cm;
mso-para-margin-right:0cm;
mso-para-margin-bottom:10.0pt;
mso-para-margin-left:0cm;
line-height:115%;
mso-pagination:widow-orphan;
font-size:11.0pt;
font-family:”Calibri”,”sans-serif”;
mso-ascii-font-family:Calibri;
mso-ascii-theme-font:minor-latin;
mso-hansi-font-family:Calibri;
mso-hansi-theme-font:minor-latin;
mso-fareast-language:EN-US;}
4,42€
Eli alkusijoituksemme viiden viikon kimppaveikkauksiin on noin 14€,
joten nyt en jäänyt kuin alle kympin tappiolle. Kaksi euroa per viikko.
Chilikastike vieköön!
Joulukäynti Turussa
Lahden ja Forssan välillä ajokeli uhkasi muuttua hieman haastavaksi.
It’s snowing!
Konsertti sisälsi paljon… tunnetta.
Kuva lainattu ja muokattu |
Ruokapaikka oli hyvyydessään aivan Suomen huippua!
Ja kävely tehosti ruokaähkyn poistoa.
Neitvuori
näimme vieläkin suuren sata/tuhatpäisen rastasparven. Kaksi
metsäkanalintua. Harrastaja ei nyt voinut tunnistaa metsoa teereksi tai
edes toisinpäin. Yksinäinen korppi kiersi meidät ympäri ja poistui
paikalta. Tiaiset tulivat morjestelemaan nuotiopaikalla.
Hyvää Itsenäisyyspäivää!
sillo hänel tullooki noutaja. Nii mie oon päättänt häne osalt. Ja
sitämukkaa rupiaa saamaa muut. Siin hyö taapertaat nii peräjälkee. Ai
perkeleet. Työ että tiijä mikä teit vuottaa. Jos hyö mitä syntilöit on
tehneet, nii anna sie taivaa äijä heil anteeks. Mut pijä kiirettä. Niit
rupiaa tulemaa just. (Rokka)”
Sie juokset katsomatta ja hää pahalainen nappajaa siut. Ei, sie katsot
suojat, sie katsot mis on ampuja, sie ole nopea, mut elä hätäinen.
Tähtää ensin, tähtää hyvin tarkkaan, ja ammu ensin. Yhen sekunnin
etumatka riittää. Silviisii se on. (Rokka)”
juossa Pohjalahel saakka. Kyl hää tulloo peräs, älä yhtää eppäile. Mut
jos sie pysyt paikollais etkä lähe hitoilkaa, nii minkä hää tekköö? Et
sie sovi hänen kansaa sammaa monttuu. Se on tään puolustussovan ratekia.
(Rokka)”
ennen sota-aikaa jääkäreille, että taloon on turvallista pysähtyä
pyytämään lepopaikkaa. Kynttilät voivat merkitä myös kotia ja isänmaata
tai sotaan jääneitä ja siitä selvinneitä.
Valokuvia Mikkelistä
Uuups, siis lentokoneesta.
Menkääpä sinne ihmettelemään lisää upeita kuvia!
Joulu ja Joulupukin porojen salaisuudet
Alempana on tuo Finskin salaisuus….