Sunnuntaiaamun yllätys!
O-HOH! Taitaa pojat lukea tätä minun kiekkoraamattua, kun juuri se mitä toivoin on tapahtunut ja juuri niiltä pelaajilta, joilta sitä tasoa toivoinkin!Taidan keskiviikkona toivoa Viking Loton… Onnea kovasti koko joukkueelle ja niille, jotka vielä oikeasti uskoivat Suomen voittoon, ja jaksoivat valvoa!
Oli siis kunnon talvi! Aika erikoista, kun verrataan useisiin edellisiin talviin. Kevätkin alkaa vuonna 2010 ”päivälleen” oikeaan aikaan, helmi- maaliskuun vaihteesta. Voiko tästä vuodesta tulla kunnon kirjaimellinen vuosi!?
Alkuun, joulukuussa, oli pakkasessa mukavaa, kun lumet pysyivät maassa ja luonto oli valkoinen. Maanteilläkin oli kuivaa. Lumisateet tulivat, kiva! Sitten lumi teki maiseman reiluksi kuukaudeksi uskomattoman kauniiksi, kun se jäi puidenoksille hienoiksi taideteoiksi. Kova pakkanenkin oli pitkään, mutta sen ankeus hyytyi pois ihmisten mielistä kauniisiin, aurinkoisiin päiviin.
Lopulta jatkuva kolaaminen ja hyytävät pakkaset alkoivat jo hieman kyllästyttää, odotimmekin kovasti talven ensimmäistä suojakeliä.
Tänään, käydessämme surujuhlassa, päivän lämpötila sitten nousi ensimmäistä kertaa tällä vuosikymmenellä hetkeksi suojakelin puolelle. Ehkäpä valoisa ja positiivinen, vanha Lassi-papparainen, Ässän setä, sulatti hautajaispäivänään pitkäaikaiset pakkaset?
O Canada!
Our home and native land!
True patriot love in all thy sons command.
With glowing hearts we see thee rise,
The True North strong and free!
From far and wide, O Canada,
We stand on guard for thee.
God keep our land glorious and free!
O Canada, we stand on guard for thee.
O Canada, we stand on guard for thee.
Canadan tytöt juhlivat kultaa aidossa olympiahengessä!
”Hei! Olen nyt lumimyrskyn jälkeen auranut mökkitienne.”
Ajattelin, että loistavaa! Sanoin Jäsen S:lle, että lähdetäänpä nyt heti käymään mökillä, ja viedään samalla linnuille siemeniä!
Vastaukseni lähettäjälle kuvien kera:
”Komeasti on aurattu, mutta aavistuksen liian varovasti. Saisikohan toisen aurauksen, että pääsisi vieläkin helpommin autolla pihaan. Se pelkkä etuveto menee kuitenkin vielä niin vaivalloisesti tuossa 60:cm:sessä hangessa.
Jokakeväiseen asuntopulaan tuli helpotusta Saarenpäähän, mökille. SaVi:n suunnasta tullut idea valmiista pönttöpaketista helpotti suuresti tilauspäätöstä. Seuraavassa esimerkillinen esimerkki oikeasta kierrätyksestä ja tehokkaasta pakkaamisesta!
Kaksi siistiä pakettia. Paperisista kauppakasseista.
Joiden sisällä oli lisää paketteja.
Turun Sanomien vuosikertapaketoinnista paljastui pönttöjä!
Joissa tulevana kesänä pesii ainakin joku tästä porukasta:
kuusitiainen, sinitiainen, hömötiainen, töyhtötiainen, harmaasieppo ja västäräkki.
Käyn virittelemässä noita ihan lähiviikkojen aikana.
Hiihtokelit ovat viimeisinä päivinä olleet suhteellisen ”syvältä”, kuten SaVi:kin entisen pääkaupungin laduilta alempana kommentoi. Sellaista sopivaa pakkaskeliä ei vaan ole ollut. Joko on yli -20*C, tai sitten -10*C hyydyttävällä pohjoisviimalla! Kyllähän sitä sinne ladulle pääsisi, mutta kuitenkin olen sen verran mukavuudenhaluinen, että en viitsisi kuitenkaan itseäni kylmällä ”kiduttaa”. Paksussa vaatekerroksessa on vähän epämukavaa hiihdellä… (Seli, seli)
MUTTA NYT, tulevaksi sunnuntaiksi on luvassa varsinainen unelmapäivä:
Toivottavasti tämä pitää paikkansa!
Kuva on kaapattu Forecan ennusteesta ja se on päivitetty tänään 07:32. Laitankin tähän alle joka päivä tämän 28.02.2010 sunnuntain ennusteen, niin pääsemme vähän vertailemaan ennusteiden oikeellisuutta! Tulette ehkä hämmästymään, jos säähuijausteoriani pitääkin paikkansa. *hymiö*
Karkkilan osasto 1 saapui sekunnilleen oikeassa ajassa.
Välitankkauksen jälkeen suuntasimme kohti Idän jättiläisen kotihallia. Matkakeli oli hyvä ja liikennettä vähän.
Mukana olimme me ja pari muuta, maailmanmatkaajat Hirvi ja Karhu.
Kisakatsomo valmistautuu.
Joukkueet olivat valmiina.
Odotettu lämmin yhteenotto kuihtui HIFK:n onnettomaan taisteluun, huonoon mv-peliin. Taklaukset ja ”kunnon niitit” loistivat poissaolollaan. SaiPa pörräsi ja tahtoi. Se riitti! SaiPan taistelu pudotuspelipaikoista jatkuu… Taitaa olla enemmän sääntö, kuin poikkeus, että jokaiseen lauantai-illan peliin halliin mahtuu joku idiootti huutelija. Eilen se istui pari riviä meidän takana.
SaiPa, pelin ansaittu 5-2 -voitto!
Miaaaaaaaaaau!
”Jatkoaika” on myös kuvannut peliä.
Sieltä saattaa löytyä tuttuja, kun oikein tarkasti tutkii.
Eli ei ihan putkeen mennyt illan urheilut, mutta tästä on taas hyvä jatkaa rinta kaarella ja leuka pystyssä kohti seuraavia nöyryytyksiä! Toivottavasti ”tuuri” Suomen urheilijoilla muuttuu, tai ei ainakaan tartu kiekkoleijoniin!
Nopeasti menee, siis tämä aika, niin kuin jäitä poltellessa! Jäistä tulee mieleen väistämättä pakastin, ja siitä pakkanen. Pakkasesta jääkuutio ja jääkuutiosta drin…. On näitä pakkaskelejä riittänyt!
Nyt on kerrottu ennätysmäisen pitkästä pakkasjaksosta. Laskurista voit seurata ”putken” pituutta. Aloituspäiväksi 02.12.2009. Huomenna lauantaina on jo tasan 80 päivää ja pitkän sääennusteen arvio ei anna armoa seuraavaan kahteen viikkoon! Jos minulta joku kysyisi mielipidettä, niin 100 päivää on jo niin hyvä ennätys pitkäksi aikaa, että sinne asti riittäisi. OK?
Tämän viikonlopun aikana, ei tule tekemisen puutetta. Varsinainen penkkiurheilijan unelma- ja jääkiekkoviikonloppu! Tänään, kaupungin ylpeys, Jukurit on vaihteeksi pakkovoiton edessä, kun vastaan tulee D Team Jyväskylästä.
Lauantain aamuherätyksen 07:00 kajauttaa Antero Mertaranta kutsuessaan kansalaisia todistamaan Vancouverin olympiakaukalossa tapahtuvaa Saksan kaatoa!
Karkkilan osasto 1 saapuu lauantaina vierailulle Miklestaniin. Täältä sitten matkaamme yhdessä iloiseen Etelä-Karjalaan ja jatketaan alkuillasta jääkiekon seuraamista fanituspohjalta Lappeenrannan Kisapuistossa. SaiPa ja HIFK tarjoavat varmasti hienon jääkiekkoillan, kävi pelissä miten vaan. Lisätunnelmaa halliin tuo HIFK Fan Clubin kisamatka Kisapuistoon! Odotettavissa suuria ja lämpimiä tunteita!
Osastomme jakaantuu, kun jäsen H suuntaa urheasti pakkasia uhmaten korpeen. Vaakuna-rallin tunnelma valtaa nuoren miehenalun mielenkiinnon Siikakosken ja/tai Tuomiojan EK:lla. Tietysti! Jarrujentuoksu, lumipölly, moottorinpauke ja vauhdikkaat tilanteet. Koko paketti, termarista kaakaota ja repusta umpijäisiä eväsleipiä NAM!, 000-auton väistämisistä hypyillä ojanpohjilla… siitä lähtien.
Lauantai-iltana jatkuu Vancouverissa mm. mäkihyppy, yhdistelmähiihto jne…
Huomisesta keskiviikosta lähtien, pääsiäiseen asti,
…on kaikenlainen liharuoka boikotissa!
Tänään, laskiaisperinnettä voi noudattaa isolla hernekeittoannoksella, nakkisattumilla ja runsaalla valkosipulilla. Jälkiruuaksi kermavaahdolla ja mantelimassalla täytettyä laskiaispullaa, voi siinä olla mansikkahilloakin! Herkkupäivä!
Itse laskiaisen mäenlaskut suoritetaan illemmalla suksilla Kalevankankaalla.
Vaikka tuossa puhutaan vain Helsingistä, niin kylläpä tuota tehovalvontaa on koko Suomessa. Ihan loistava juttu, mutta miksi näistä tarvitsee ilmoitella erikseen? Uudet nopeusrangaistukset ovat tulleet voimaan jo lokakuussa, ja vasta nyt aloitetaan niiden tarkempi valvominen?
Olkaapa tehostetun tarkkana!
******************************************** Varsinaista tarkkailua!
Ajelin eilen, maanantai-iltana. hakemaan jäsen S:ää töistä hieman ennen iltayhdeksää. Ajoin rekan perässä noin 80km/h, paitsi että rekka posotteli rajoittimella karkuun. Matkalla on liittymä, jonka kohdalla rajoitus tippuu 60km/h:ksi. Rekka ei hiljentänyt yhtään. Samalla liittymästä tuli poliisin Maija. Kuten tehotarkkailuun kuuluukin, niin ei poliisi pienen rekan kohtuulliseen, noin 30km/h:n ylinopeuteen puutu! Niin sokeita nuo poliisitkaan eivät voi olla, että eivät erota kun…
…rekka ajaa niin poikkeavalla nopeudella! Eipä vaan tainnut kiinnostaa tällä kertaa..
Kokeilkaapa ajaa talvisella maantiellä tasan 80km/h. Ihan varmasti kohta on 1,5m takapuskurista teidenritari Scania-lippis vinossa, rööki huulessa, kädessä sämpylä ja toisessa kännykkä, johon on selittämässä, että olen just tänään jyrännyt 7900 km:ä umpihangessa, ja perkule viimeeksi olen nukkunut toissa viikolla 15min, kun lastaamisessa oli vähän ruuhkaa. Mene nyt! …ja Kari Tapio hoilaa CD:stä taustalla. Herneaivot!
Tällaisia nuuskijoita varten on olemassa hyvä lääke. Aja rauhassa, odota, että vastaan tulee ylämäki. Tiputa nopeuttasi pari km/h:a ja kun mäki alkaa, niin pomppaa kaasupolkimelle ja vilkuta nuuhkijalle. Rekka takapenkillä on vähän vastenmielinen ajatus.
Juu-juu… Rajoitukset eivät koske rekkoja. Ne saavat ”luvan kanssa” ajaa sitä 88-90 km/h, jatkuvasti. Miksi ihmeessä näin on? Niiden rajoitus on se 80km/h, kuten meidänkin. Sujuvan ohituksen jälkeen oleva hetkellinen ylinopeus henkilöautolla sen sijaan on hurjastelua!? 60000kg vs.1500kg. Siitä sitten päiväsakot paukkuu! Tällä en tarkoita Helsingistä alkanutta ohitusta, joka päättyy Heinolassa.
Tätä ei sitten tienkään voi yleistää koskemaan kaikkia.
Rekkakuskeista vain 75% ja poliiseista x%.
Amerikansokeria. Yäks! Vai mitä S:t (lue; ässät)? ;-P
Taas yksi viestintäfirmojen Suomeen istuttama tekopyhä muista ystävää lässynlässyn-päivä.
*Lähetä txt-viesti kaikille kavereillesi!
*Lähetä kortteja kaikille ystävillesi!
*Osta lahjoja ystävillesi!
Voimmeko sitten huoleti unohtaa heidät muina 364:nä päivänä?
Lupaan sunnuntaina olla lähettämättä kännykälläni yhtään ”samoin”, tai ”toivotus” -viestiä. Älkää siis turhaa loukkaantuko, kun ette saa vastausta! Se on vain protesti hömpötyksiä vastaan.
Jos en ole erikseen maininnut, etten ole jonkun ystävä, niin sitten hommat ovat ihan entisellään. Ja jos olen, niin asian voi ehkä korjata. Asiat ovat niin kauan voimassa, kunnes toisin kerrotaan. Muistan ystäviäni ilman erityisiä päiviäkin!
Mikkelissä hiihdetään nyt viikonlopun aikana Savonia-hiihdot. Siellä on kilpasarjana 40 km ja retkisarjoja 23 km tai 40 km. Osanottomaksut 33/38€/hlö. Meidän myöhäisheränneiden olisi pitänyt maksaa 23 km:n massahiihdon ilosta yhteensä 76€ (2×38€), eli 3,30€/km. Mitä helkuttia varten? No, me säästettiin massahiihdon osanottomaksuissa ja numerolapussa niin paljon, että järjestimme oman hiihtoretken;
Latupirttiniä 13022010,
(retkisarja 16 km)
2 km jo tultu, enää 6 km jäljellä. Eipäs, kuin 14 km jäljellä!
Vielä voisi kääntyä takaisin…
Hieno keli, hyvät ladut.
Mikään ei voita jäällä hiihtoa, paitsi alamäki.
Jäältä noustiin tähän rantaan.
Selkäni takana oli kääntöpiste..
Latupirtti!
Sukset ”narikkaan”, ja sisälle tankkaamaan! Ja sitten huilaamisen ja kahvittelun jälkeen takaisin kohti kaupunkia. Onneksi olimme lähteneet reissuun jo aamupäivän puolella, sillä puolenpäivän jälkeen oli jo melko paljon hiihtäjiä menossa/tulossa pirtille päin.
Tämän reissun ”osanottomaksuksi” muodostui yhteensä 5€ (2×2,50€, eli 0,31€/km), johon kuului kaksi kuppia hyvää kahvia ja kaksi metukkasalaattijuustoreissaria.
Himoitut mitalit ovat jaossa, mutta vain parhaille, ja ehkä myös onnekkaimmille. Ajatelkaapa esim. kaukalopikaluistelua. Voittaako siinä varmasti paras, vai varmasti onnekkain…
2010 kausi, Rally Sweden, alkaa tänään torstaina klo 21:00,
(SS1) Super Special Stage Karlstad
Tuloksia EK1:ltä, ja koko rallista erikoiskokeittain voit seurata reaaliaikaisesti WRC:n sivuita. Tarjolla on EK-ajat ja Split Times, josta voi seurata EK:n etenemistä väliajoilla.
Onnea kaudelle 2010 Mikko, JM, Kimi, Marcus
ja muutkin… SUOMALAISET!
Perjantain ajopäivä näytti vähän sitä arkisempaa puolta.
Kaikki ei sujunutkaan ihan nuottien mukaan. Txttv
Googlen katunäkymät Suomesta ovat sitten nyt koko maailman tutkittavissa! Voe mahoton! Asialla on puolensa, eli hyvät ja huonot. Eipä niitä tarvinne eritellä? Kävin tässä iltapäivän kunniaksi vierailemassa tuttujen luona. Sevilla FC, Finlandian Residence jäi näkemättä, kun Googlen auto ei ole jaksanut kiivetä vuorelle. HBY oli piilossa, pappa kotona jne. Näytti muillakin tutuilla olevan kaikki ok.
Meillä on täys kesä, ja vierasauto (kylläkin tunnettu!) pihassa, mutta mökkitienristeyksessä on viimeiset lumet vasta sulamassa. Suomi on pitkä maa *hymiö*, mutta kai se 35km pitäisi olla samanpituinen joka puolella maailmaa?
Googlen Tornikamera-astroille on tullut runsaasti kilometrejä
Katunäkymän saa toimintaan ”raahaamalla” oranssin pikku-ukon vasemmalta (sen ukon alla olevan ”vihreän pallon”) haluamaasi kohtaan. Tässä Googlen omat ohjeet. Trevlig resa!
Lisäsimme mökin lintulaudan siementäydennysreissuun tarpeellisen urakan, eli putsasimme samalla käynnillä mökkien katot. Katoilla olikin yllättävän runsaasti lunta, jopa noin 60 cm. Poikakin teki töitä ihan tosissaan! Hyvä lämminhän tuossa hommassa tuli. Enää ei kuitenkaan tarvinne lumitaakan painosta huolehtia.
Mökkitie oli menossa huonoon kuntoon, kun nuoskaa ei ole ollut. Tie oli jo urautunut ja aurattu pohja oli ”murtunut”. Vaatii kunnon lanausta.
Lumet alas!
Sama käsky!
Saarelaiset olivat mökillään, ja ”parkkipaikka” käy jo ahtaaksi.
Taas elää unelma (ainakin hetken)
Suomen jalkapallomaajoukkueen menestyksestä.
Maajoukkuetta tullaan päivittämään nuorennusleikkauksen keinoin, ja se on peräti loistavaa! Sami Hyypiän ja Jari Litmasen futiskengät ovat niin suuret, ettei niille ihan äkkiä korvaajia löydy, mutta hyökkäyspään korvaaminen uusilla pelaajilla ei ole vaikeaa! Haastetta ja kilpailua pitää pelipaikoille olla rajusti!
Mutta tarvitseeko maajoukkue sellaista nuorta, joilla on jo valmiiksi keltaista nestettä päässä? Tässä tulee mieleen eräs Liverpoolin junnu. Mielestäni ei tarvitse, ja Kanerva voikin poistaa pojan numeron kännykästään.
Arvontakorit, joista Suomelle arvotaan vastustajat, ovat seuraavat:
6 – Azerbaidzhan, Luxemburg, Malta, Färsaaret, Andorra, San Marino
Sinisellä on toivevastustajat, vihreällä kakkossuosikit, ja punainen on se kauhistus!
Arvonta tulee sunnuntaina ”livenä” FST5 12:55 ja Eurosportilla 13:00
Jos alkaa näyttämään siltä, että Suomi selviytyy kisoihin, niin kisakatsomoon menemistä on vakavasti harkittava. Luulisin, että saisin kaveriksi pari muutakin lähtijää?
Toiveet toteutuivat hyvällä prosentilla, sillä kolme viidestä ”osui”!
Hollanti perinteisenä jalkapallomaana on selvä suosikki, ja sieltäkin seurattavia pelaajia löytyy. Ruotsi on Ruotsi, vaikka siellä muuan Zlatan pelaakin. Unkarin sukulaiskansa ja Moldovasta tulee mieleen Moldau. Moldaulla, eli Vltavalla ei sitten enää olekaan mitään tekemistä Moldovan kanssa…
Tämä olisi kyllä niin hyvä koirarotu, ettei kotona tarvitse hälytinlaitteita päivittää! Oikeastaan loputkin kamerat voi ottaa pois, kun lopputulos voisi olla vähän liian raakaa katseltavaksi…
Niin, olisiko teillä tarvetta?
Ei meidänkään pihalta tulisi pikkupyörävarasnilkit enää ehjänä kotiin. Ainakin housut menisivät pesuun…
Tuleepi mieleen yhdet onniteltavat kaksoset täältä Etelä-Savosta, ja toiset eriytyneinä Karkkilassa ja Tammelassa! Onnea myös kaikille muille kaksosille!
Hieno, inspiroiva päivä tänään! Oli todella lämmintä!
Tosin, välillä tuntui, että aurinko ei ihan joka hetki paistanut.
?????
Koko päivän satoi. Yhteensä satoja millejä, eli ainakin 30cm!
Aura-auto antoi bonukset, …kahteen kertaan!
Lumitöissä meni mukavasti aikaa… Aaaargh!
Ennusteiden mukaan, ollos huoleton, sillä lisää tulee!
Jenkkilässä tämä ”Happy Palindrome Day” oli jo kuukausi sitten,
johtuen heidän nurinkurisesta tavastaan merkitä päivämäärät (kk-pp-vvvv).
Taitavat olla hiukan outoja!
Helmikuussa pilkitään ainakin 45 ahventa, vietetään laskiaista, hiihdetään 45 kilometriä, syödään 45 Runebergin torttua, lämmitellään auringossa, kolataan lumia. Helmikuu on hyvä kuukausi, sillä loppukuusta voi aistia jo kevään koputtelevan jossain tosi lähellä!