Kuluttajaliitto on vertaillut pakastealtaiden kesäherkkuja, eli jäätelöitä, ja saattanut ihmisten tietoon ”kauheuksia”! Kalorimäärät ovat niin suuria, että vain neljällä jäätelöllä saat koko päivittäisen tarvittavan kalorimääräsi täyteen. Toisaalta voit olla ovela, ja valita niitä vähäkalorisempia, ja syödä niitä reilusti enemmän!

  
 Ingmanin suklaarouhetuutti 486 kcal:lla

      

  ***********************************
   
Herkuttelijan vähiten huono ystävä:

 

  
Valion Pingviini Kunigatar, siitä on mitattu vain 154 kcal!

 

Muutenkin tuon tuloksen jälkeen Ingman on jäätelöineen sieltä energisemmästä päästä, kun taas Valion tuutteja voi kuumana kesäpäivänä nuoleskella useammin.

   
Mutta, entä jos haluaa vain suklaatuutin?

  

 

Maanantaiksi ennustetaan luonnolle ”virtaa”.

Illalla vielä ”arvottiin” uudet numerot sääkartoille:

 

Hotellissa yö sujui hotelliyön lailla. Hotelli itsessään oli hiljainen ja asiallinen aamupalaa myöten (paitsi, että ei ollut pekonia!), mutta helvatin lokkiparvet taistelivat yöllä jostakin maukkaasta makupalasta niin kovasti, että niiden kirkumisääni tunkeutui selvänä huoneeseen asti. Vakiovarusteena olevat korvatulpat töihin, eikä häiriöitä enää ollut. Nuo korvatulpat ovat kyllä loistava keksintö, kunhan löytää itselleen niitä pehmeitä versioita.

HerraH saapui sovitusti ajallaan Hotellille. Helsinki-kortin lunastamisen jälkeen veimme ylimääräiset tavarat autoon ja menimme odottamaan aivan hotellin vierestä kulkevaa ratikkaa.

  

 Aamun ratikka oli vielä kovin hiljainen.

  

Kauppatorin itäisessä reunassakin alkoi olla jo tungosta, mutta länsireuna torikojuineen oli sitten ihan tukossa.

Suomenlinnanlautalta saimme parhaat paikat aivan keulasta. aamupäivän helle oli jo hyvin tuntuvaa, mutta laivan keulassa ajoviima / leppoisa merituuli vilvoitti matkaa sopivasti. 

  

 Käynnin pääkohteina Suomenlinnassa olivat ne eiliseltä jääneet muutama käymätön museo…

 

..ja tietysti tämä sukellusvene!

 

 Näillä paukuilla voi kätevästi lähetellä muukalaisille terveisiä!

 

 Paluumatkaa odotellessa voi vain ihailla eteen avautuvia näkymiä.

 

Kannella istuessamme yht’äkkiä kaiteeseen kopsahti tälläinen ”hiiviö”! Se tipahti sopivasti jalkojen juureen. Otus oli reilun sentin kokoinen. Se oli paikallaan, että sain kuvattua sen, ja vielä pienen hetken. Minuutin, pari. Sitten se vaan pompautti itsensä laivankannelta mereen. Oliko meri päämäärä?

    

  

Tutulla Aleksanterinkadulla vierailimme vielä vähintäänkin jokatoisessa kaupassa, jossa oli joku ale menossa. Samalla pohdimme ruokaa, ruokaa, ruokaa… Sen verran tehokasta psyykkaaminen oli, että hyppäsimme ratikkaan, hakemaan autoa, että ehtisimme vielä HKI-korttien voimassaoloaikaan eläintarhaan. Kylläpä tuo kello rientää!

   

 

 Omalla autolla liikkuville on P-paikalta tehty tuskastuttavan pitkä tie saareen. Valopilkkuna tämä kävelysilta.

 

 Laivalaiturin viereinen huvimaja.

 

 KorkeaSaariKaneja. Omistettu Sallalle!

 

Joka paikkaan on kiivettävä!
Tästä hienosta tornista puuttui kyllä pari-kolme kerrosta.

 

 Yleisnäkymää tornista.

  

 Julmetun iso visentti

 

 ”Joulupukki”, sanoivat pienet lapsukaiset vieressä. Se jäi hyvin mieleen. Tietenkään en sitten muista tämän otuksen oikeaa nimeä…

   

 Kääpiökaimaanin viehkeä hymy.

 

 ”Kääpiö” tai ”Pikku” Mangusti.

 

 Mikälielintu siemen suussaan.

 

Eläintarhan päätähdet nukkuivat?

   Summa summarum, eli loppujen lopuksi.

 

Vaisulta vaikutti koko Korkeasaari tänään. Kaikki mielenkiintoiset isot eläimet olivat klo 15 jälkeen nukkumassa, tai jossain piilossa. Isoista kissoista nähtiin väin Tiikerin pää. Taisi jopa olla niin, että noin kymmenestä ensimmäisestä nähtiin kaksi. Missä olivat apinat? Vai oliko kävijäporukkamme jo liian väsynyt, ja siitä pikkupurnaus? Saako rahat takaisin, jos ”juuri ne” eläimet ovat jossain näkymättömissä, kun käyn siellä? Tuskin, mutta ottaahan se päähän!
  
Jotenkin muistuu mieleen viimekerrasta samanoloiset muistikuvat. Uskottava se sitten jo pikkuhiljaa on, että on siirryttävä seurailemaan eläimiä toisiin paikkoihin. Millainen mahtaa Kiteellä olla? Tai nites Tallinna?

 
  Onko tämä tuurilaji?

    

Tänään annos kulttuuria, ja paljon muuta Helsingissä.    

Helteinen Helsinki tarjosi kaunista nähtävää roppakaupalla. Reipas siirtyminen hotelliin, josta saimme, kuin saimmekin huoneen jo alkuiltapäivästä. Sitten ostimme hotellin tiskiltä Helsinki-kortit, joilla voi matkustella ja vierailla samaan hintaan museoissa yms. Hyvä ja tarvittava kortti. Hyppy hotellin portailta suoraan ratikkaan! Siistiä! Edellisestä kerrasta, kun olen ratikassa istunut on aikaa, sillä se on tapahtunut TURUSSA! Muistaakseni… Ihmisiä oli liikkeellä, kuin muurahaisia. Ratikkalinjat ovat tällä kokemuksella aavistuksen ”hakusessa”, mutta mitään ei opi, jos ei kokeile -ajatuksella eteenpäin. Hyvin suunnistimme kohti keskustaa ja sovittuja treffejä Tuijan ja Mikin kanssa.
 

Tästä vasemmalle oli niin täyttä, ettei siitä mahtunut edes ottamaan kuvaa…



Pikkukartta kertoi noinsuuntia senhetkisestä olinpaikasta, ja kun ratikan ”renkaat” alkoivat, hieman liioitellen, hipomaan Aleksanterinkadulla Tuomiokirkon jälkeen merta, päätimme loikata kyydistä hieman ennen Stockmannia. Soittelut TuMi:lle, ja tapaaminen pikkuodottelun jälkeen ”kellon alla”, auringon puolella.

 

 

Pikaiset tervehdykset, ja ”turisti -leimalla” suunnitelmien pikakertauksella eteenpäin. Matkalla näkyi monta TV:stä tuttua paikkaa; Lasipalatsi, Eduskuntatalo, ja sitten pääkohde.Tutustuminen ihmeisiin alkoi Kansallismuseosta. Hieno paikka! Hurja määrä kaikenlaista, vuodesta nolla, viittä vaille nykyhetkeen. Kerroksia, rappusia, huoneita loputtomiin ja ”miljoona” käveltyä askelta. Aseista oudoin oli valaspyssy ja aarrekammiosta paras 1952 Olympiakisojen kultainen mitalli.

 

Sitten ratikkakyydillä takaisin keskustaan, siihen jo tutun kellon läheisyyteen. Seuraavana vatsa huuteli suunnitelman mukaisesti ruokaa. 

   

Stockan ja Esplanadin välillä nähtiin monia toinen toistaan hienomipia ja kuuluisampia ravintoloita, mutta sitten päädyimme jostain syystä Cantina Westiin, mutta eipä kaduta yhtään! Reilulla parillakympillä vatsa tulista texmexiä ”pullolleen”. Lautasellinen ei ollut mikään pikkunätti asetelma, vaan täyttä tavaraa reunoja myöten!

   

Siitäpä sitten illan viimeiset vapaat kuviot Suomenlinnassa. Ehdimme juuri ja juuri lauttaan. Täydellä vatsalla kun on hieman hankalaa kiiruhtaa. Vilvoittava merituuli.

 

Loistojuttu tähän väliin kauniilla meri-/saaristomaisemilla! Siitä sitten ihailemaan saaren kauniita maisemia. Ihmisiä oli paikalla paljon. Siis paljon. Ainoa pikkuharmi oli, kun ehdimme paikalle vasta silloin, kuin museot laittelivat oviaan kiinni.

 

Kaunis kannanotto

  

Sinivalkokeltainen

  

Ei luolissa ole aina niin synkkää!

Sitten taas ”hopi-hopi” -vauhtia mantereelle menevälle laivalle. Tällä kertaa meille jäin ruhtinaallisesti vielä odotteluaikaa laivalla. Ainakin 20 sekuntia.
   

Takaisin mantereelle

 

Höh, mutta ei mahda mitään. Jospa kieppaamme takaisin sinne, huomenna keskiviikkona, kunhan HerraH saapuu aamulla paikalle. Suuret Kiitokset TuMi:lle reissuseurasta!

Mutta… Keskiviikkona myös… KORKEASAARI! Jees!

 

Lämpö nousee!
  

 

Jossainpäin Etelä-Savoa, Pohjois-Karjalaa ja Pohjois-Savoa.
 

 Mikkelissä satoi aamupäivällä ja siksi me suuntasimme kohti pohjoista!
Juvan jälkeen takana näytti tältä.
 

Ja kun pääsimme tielle 23, eli Varkauden ja Joensuun väliselle tielle, oli tunnelma ja ajokeli kuin suomalaisesta kesän roadmoviesta!

  

  Tuossa alla käyntikohteemme noin 600 km:n lauantaisen kruisailun jälkeen. Kannattaa ainakin harkita paikallakäyntiä.
   

 

Tuusniemeltä löytyi Seinävuoren rotkolaakso.

Paikka oli yllätykseksemme lähes ”aivan täysi”! Parkkipaikalle mahtui lisäksemme… ei kukaan.
  

Siisti laavu ja Hotelli Helpotus.
 

Paikan kartta.
  

 Tässä olivat ihmeeksemme ainoat kaiteet, jotka näimme.
  

   Pohjalle on matkaa.
 

     Usko jo!
  

 JäsenS EI halua työntää mäntyraukkaa rotkoon, vaan löytää tukeva puu, johon uskaltaa nojata, että uskaltaa katsoa alas rotkon pohjalle.
   

 Rotkon pohjalla solisi pieni puro.
 

”Vastarannalle”
 

Jylhät maisemat
 

Rotkon pohjalta pitää kuusenkin kasvaa aika paljon, että pääsee taistelemaan tasavertaisesti muiden kanssa valosta.
 

”Ne” ainoat kaiteet vastapuolelta.
 
Tässäpä JuuTuubin video samasta käyntikohteesta.

Tällä hetkellä paras meidän käymistämme rotkoista.
Kannattaa vierailla!
   

 
Suomen korkein vesiputous.
     

   Jokohan se pikkupukki oli mennyt sillan yli?
 

 Kosken viereisen näköalapaikan alin tasanne.
  

 Rotkolaakson puissa oli huomattavan paljon naavaa!
 

 Noin 191 porrasta alas laaksoon, ja yllätys!, saman verran takaisin.
 

Kaunista, mutta kovin vaatimattomat kuohut, ja vesimäärät verrattuna esim. Kuusamon ”oikeisiin” koskiin.
     

Tällä videolla on vielä numeroina tuo savolaislisä (46m).
  

Olimme paikalla klo 16:15…

 

 

Mökille mentiin, niin kuin olimme suunnitelleet. Keli oli kohtuullinen, ei satanut, ja aurinkokin vilahteli.
   
Perämoottoriin laitoimme bensaa tankkiin, ja muutaman vetäisyn jälkeen vekotin hyrräsi kuin uusi! Moitteeton käynti, lämmittelyt ja koeajo. Toimii, ja hyvin! 

  

   Tämä oli ns. lämmittelykierros 5m laiturista. Muuten kuskilla oli (Tietysti!) pelastusliivit puettuna.

Herra H kävi kurvailemassa veneellä saaren ympäri. Ei ongelmia. Kuulemma jokaisessa saaren mökissä oli porukkaa paikalla. Pikkusaaren porukat virittelivät itäpuolelle juhannuskokkoa.
  
Mökillä lukuhetki ja kahvia. Joo-o, ja sitten….
      

Tip, tap, tip. Sade vaan jatkui, ja jatkui. Krooh ja Pyyyh! Parit päiväunet! Kolmisen tuntia odottelimme… No, eipä siinä sitten muuta, kuin kamppeet kasaan, ja kotia kohti. Kaupungin eteläpuolella ei kutsun mukaan kuulemma satanut. Siispä suuntasimme sitten sinne, sadekuurojen läpi kavereiden pihalle pelailemaan parit pelit. Ensin kuitenkin kotona lippu salkoon juhannuksen kunniaksi. Kun pääsimme perille, alkoi sielläkin sitten pikkuhiljaa sadella. Jo hiukan epäuskoinen; ”Ei voi olla totta!” Eipä auttanut voivottelu. Vai auttoiko sittenkin, ripottelua ei lopulta kestänytkään kuin pienen hetken? Pelit pelailtiin vaihtelevalla menestyksellä, ja sitten kotiin juhannussaunaan.

     


Keskikesän juhla on alkanut!
 
   Suuntamme käy, niin kuin miljoonilla muillakin suomalaisella, perjantaiksi mökkielämän pariin. Päivä mökillä, toivottavasti sateettomassa kelissä, kalastelua, syömistä, saunomista. On taas mukavaa tehdä ei-yhtään-mitään, tai suomeksi, olla tekemättä yhtään mitään. No, poikkeaako se sitten normaalista. Ei kai?
    

     

  
Ajalta (1986), jolloin pilvet ja lämpötilat eivät mahtuneet samalle kartalle:

  

Ja toiselta ajalta (1993), kun kuviin on jo saatu liikettä:

  Säätiedotusten sisältö muistuttaa vähän tätä tulevaa.

 

Käväisin tänään muuttamassa Wanhan Kaverin (JS:n) isompia tavaroita hänen uuteen pesäänsä Helsinkiin, niin paluumatkalla, 5-tiellä Lahden ja Heinolan välillä (noin klo 16:00) oli ihan uudenlainen erikoinen pilvimuodostelma. En muista vastaavaa nähneeni aiemmin.
  

 Tavallaan hieman odottelin, että näkyisikö siinä yhtään pyörrettä, mutta ei näkynyt ainakaan sellaista, jota olisi ajossa voinut tarkkailla, tai huomata.

 

Synkistä sade- ja ukkospilvistä laskeutui maata kohti tuollainen hento ja vaalea kierrepilvi. Se oli oikeastaan sellaisen hienonhennon huntumaisen verhon tms. näköinen/oloinen. Vaikea sanoin kuvata.

Mikä ihme tuon oikein aiheuttaa?
Satoikohan tuon ilmion alapuolella rankemmin?
Miksi se oli noin huomattavan vaalea?

Harmi, että kännykkäkamera ei saanut ihan koko todellisuutta ikuistettua. ”Oikea” kamera ei tietenkään muuttoreissulla ollut mukana. Olisi pitänyt…

 

Mitä ihmettä!? Taas!
 
***************************
     
No, kun tuo juhannus, ja kaikki muutkin kesäjuhlat ovat edessä, niin…
 

 

…siitä sitten vaan toteuttamaan.
 
Ja sitten tervetuloa pikaisesti takaisin todellisuuteen! Itse asiassa tuo Ketosen ja Myllyrinteen sketsi on myös todellisuutta, toki ilman tuota vuoropuhelua.

Valitettavasti.
       

 
Tiistain jälkeen alkaa päivä taas lyhentyä.

Veikkauskierroksella 24 oli pallo taas pyöreä!
  

 

Liitto tuli täysi-ikäiseksi, mutta miksei sillä ole ihan omaa nimeä!?
 

Kyllä täysi-ikäisyyden verran yhteistyötä ansaitsisi oman nimen!
Nahkakristalli, tai oikeastaan tuo Teräsvilla (11+7) olisi parempi!

 

   

Politikointi on hiukan vaarallinen laji, mutta hyvin nopeasti huomio kiinnittyy noihin tulevaisuudessa korotettaviin asioihin.

Karkit, tupakka, alkoholi. – OK!

Autoilun ja polttoaineiden verojen korottamiset!?
– Ah, niin vaatimaton asia keksittäväksi.
   
 *********************************
     
Suomi on melkoisen pitkä maa, ja ihmisten liikkuminen on monesti kiinni täysin omasta autosta. Maaseutujen linja-autoliikenne rapistuu jatkuvasti ja/tai liikennettä ei ole enää ollenkaan. Kyläkaupat on ajettu alas jo vuosia sitten. Miten tämä autoilun korottaminen vaikuttaa kaupunkikeskusten ihmisiin. Ei juuri mitenkään. Heillä on siellä jo toimivat liikenneyhteydet metrojen ja paikallisjunien muodossa ja kaupat aina vieressä. Miten onkaan täällä pikkukaupungeissa ja maaseutukeskuksissa?
 

 
 Tässähän käy oikeasti niin, että ”köyhä maaseutu” maksaa kauppareissuillaan ”herrojen” matkustelut.
Nostetaan lisäksi sopivasti taxiseteleiden arvoa, koska nuo kuljetuskulut ovat viime aikoina nousseet niin huomattavasti.

Lentoliikennettä voitaisiin enneminkin rokottaa todella isolla kädellä. Se saastuttaa, kuljettaa terroristejä helposti paikasta toiseen, eikä toimi kunnolla. Siellä on aina joko lakko, tai joku mielenilmaus meneillään. Entäs edustusmatkat laivalla? Öööö. Eihän se ole mahdollista!

Helvatti, että risoo moinen tekopyhyys!
 
Polttoaineveron korottaminen tarkoittaa myös kotien lämmityksessä käytettävän polttoöljyn hinnannousua. Heh! Se on vasta tuplaantunut parissa vuodessa, niin valopää Katainen and The Cowboys pistää vielä kirsikkana kakkuun 10% lisää.
 

 
Voisiko tämä ”hyytelöhallitus” tulla reilusti vastaan, että voisimme vaihtaa nuo vastauusitut öljykattilat ja -polttimet ekologisempaan lämmitysmalliin? Juu, juu. Ei varmaankaan.
  

Hallitusohjelma (Pdf)
 
Tämä oli vain yksi asia, mutta tuli siellä hyviäkin, kuten tuo ydinvoimalapäätös. Sekin oli tosin aika helppo päätettävä Japanin tapahtumien vuoksi. Ihmisiä oli helppo miellyttää.
 

     

Ruotsalainen vapaana virtaava koski.

Mahtavaa koskenvoimaa!

 

Tukholman kiertoajelut kannattaa näköjään jättää päiväaikaan tekemättä. Aamulla klo 04:40, paikallista aikaa, kun aurinko nousee, on parhaat mahdollisuudet kurvailla vaivattomasti juuri sinne minne haluat. Jopa sinne minne et halua. Kungsgatanilla ei näkynyt ketään, ja muillakaan ei liikenne häirinnyt. Joitakin baareista johonkinpäin suunnistavia henkilöitä, mutta ei muita. Tämä on oikeastaan niin hyvä huomio, että pitänee vakavasti harkita tulevaisuudessa keinon käyttämistä.

Juuri tällä hetkellä (klo 05:36) vietämme aikaa Tukholman satamassa. Aurinko paistaa, tuulee, haikara lenteli lahden yllä. Jono pitenee takana…
 
Kunkkua ei näkynyt. Liekö sitten ollut vielä kerholla?

  Enää noin 12 pitkästyttävää tuntia laivalla, ja sitten vajaat 400km iloista rallattelua kotiin. Hyvin alkoi laivamatka. Laiva on hiukkasen rupuisemmassa (kuluneempi) kunnossa, kuin tulopaattimme, mutta täällä aamupalaa hoidetaan kotimaisemmin voimin, ja jälki on sen mukaista! Maistui, ja oli siistiä.

Summana:

 Tästä se alkoi.
 

Ja tähän se päättyi!

 4884,8 istuttua kilometriä, 899 kuvaa ja x-määrä muistorikasta kokemusta!
 Emmekä vaihtaisi pitkästymisen sekuntiakaan pois.
     
Reissurapontointi päättynee tähän.
Sitten myöhemmin jatketaan, maallisemmilla aiheilla.
 
Tack, och adjö.
   

      
Alkaa reissu olla loppupuolellaan.

 

Matkan varrella sattui olemaan Nordens Ark -eläinpuisto. Kuin Ähtäri, mutta jotenkin luonnollisempi ja eläimistö koostui pääasiassa lajiharvinaisuuksista. Paljon lapsiperheitä mm. Venäjältä, Saksasta ja yllättäen… Ruotsista!

  

Red Panda – Pikkupanda
  

   Tippuiko multa jotain, vai kuvittelenko taas?
 

Geronticus Eremita – Töyhtöiibis
Oikeesti ihan aika ruma lintu!
    

 Valkoselkätikka
 

Lumileopardi
    

 Suloääninen kiljuhanhi
   
********************************    
 
Ja sitten Trollhattanin, Jönköpingin E4 ja 133 kautta Tranåsiin hiljaiselle ja mukavalle Hätte–leirintäalueelle. Vilja-aittaa tuli nähtyä hehtaaritolkulla. Yhdessä vaiheessa arvioimme tie halkovan sellaisia peltoaukeita, joiden reunoille olisi matkaa ainakin kymmenen kilometriä ja tien toiselta reunalta, toiseen suuntaan sama matka.
 

Aurinko paisteli koko päivän ja lämmintäkin oli.

   

Hyvin nukutun yön jälkeen aamuaurinko lämmitti mökkikylää. Sen verran onnekkaita olimme mökkiarvonnassa, että RTL:n kautta tuli nähtyä mielenkiintoinen F1-kisa. Mutta…

Mökit olivat melko tiiviisti toistensa läheisyydessä. Epäilen vahvasti, että Suomessa  moinen onnistuisi!? Onneksi näin alkukesästä kaikki paikat ovat vielä puolityhjiä, niin naapureista ei ole ollut haittaa.
 

Niin skärkardia ETTÄ!
 

Jäsen S tiirailee kohti Amerikkaa, mutta näkyykö sieltä ensin Islanti?
 

Purjevenehän se siellä keikkui.

…aamulla klo 08, paikalle päräytti paikallinen Puuha-Petter, joka kolisteli jatkettavat tikkaat kattoa vasten, ja alkoi omat hommansa. Olimme jo onneksi hereillä, mutta hieman hatutti koko toiminta noin aamulla. Pikkuisenaikaa kuuntelimme huoletonta romistelua katolla, kunnes astuin ulos…
Romistelu loppui.

Respassa lähtöhetkellä kerroin terveisiä, ja tyytyväisyys loisti varmasti naamaltani. Respan täti selitti, että ne miehet ovat urakoitsijoita jne. Minä kerroin, että tämänhintaisessa mökissä tulee saada nukkua juuri niin pitkään, kuin haluaa, eikä pakkoherätyksille anneta sijaa. Täti tarjoili parin saturaisen palautuksia, tai seuraavalle vierailukerralle tuntuvia alennuksia, mutta en huolinut mitään niitä, vaan vaadin ehdottomasti meille ilmaiset jäätelöt. Respatädin suu loksahti auki… Seurasi pitkä hiljaisuus. ”Ottakaa ihmeessä myös juotavaa ajomatkalle”. Otimme, ja molemmat toivotimme hyvää kesänjatkoa.
    

Sunnen majoittautuminen sujui yllättävän hienosti, vaikka joku ruotsalainen hevibändi kaikkensa yritti. Sanoin porukkaa sellaiseksi villasukkahevibändiksi, joka tässä tapauksessa tarkoittaa melodista Teräsbetonin laulajan matkimista… plååå, plååå, plååå. Voishan tuota radiosta kuunnellakin!

  

 Illan ja yön todellisena rauhoittajana, oli varmasti myös pikkuinen kesäsade. Meillä oli tietty korvatulpat , jotka takaavat muulloinkin tasaiset unet.

 

Päivän varsinainen tavoite oli OSLOssa pyöriminen ja takaisin Rannikkoruotsiin siirtyminen. Matkalla näimme jonkun Monstertruckstuntshown pitkän, kymmeniä kalustorekkoja, karavaanin matkalla pohjoisemmaksi. Oli melkoisia vekottimia lavoilla!
 
Suuntasimme reilun 200km:n ajelun (Ruotsissa E45, 238, ja jo tuttu 61 Charlottenbergiin. Norjassa 2, erittäin mielenkiintoisen 21 ja 170) jälkeen suoraan Holmenkollenille.
      

 Jo Kollenin ympäristöön saapuminen sai aikaan sellaisia jänniä fiiliksiä, kun paikan urheilutapahtumia on tullut seurattua kymmeniä kertoja TV:stä. ”Tuossa nousussa ne tekevät, tai ainakin yrittävät irtiottoja”, ”Tuossa on se Kappelinmutka”… Ajoimme suoraapäätä ylös hyppyrimäen juureen, niinkuin ne kymmenen turistibussia ja kymmenet henkilöautotkin. Ihmetuurilla saimme myös parkkipaikan. Tutkimme maisemia ja matkamuistokauppaa, ja odottelimme samalla hissijonon mahdollista lyhenemistä. Siis, se hissi, joka kuljettaa ihmiset ylös näköalapaikalle hyppyrin huipulle. Kävipä sitten hieman vanhanaikaisesti, kun olimme tarpeeeksi odottaneet, ja menimme ostamaan lippuja, niin myyjäneitokainen ilmoitti meille kovasti pahoitellen, että jonoa on yli 40min. Voeha nenä. Näköalat Oslon ympäristöön olivat toki hienot, ja jopa huikeat jo alastulorinteen yläpäästäkin, mutta olisihan se ollut kiva käydä ihan siellä ylhäälläkin. Mutta ei jääty odottelemaan.
 

 Takasuoraa, yli- ja alikulut, ampumapaikkoja, loppusuora, Maali!
Jotenkin kaikki onkin maastohiihdon osalta luonnossa hiukan pienemmän näköistä, mitä oltiin kuviteltu. Mäkitorni oli taas paljon mahtavemman oloinen. Kappelista tuli ulos hyvin juhlapukeutuneita ihmisiä. Jotkut saaneet toisensa. Vau!
   

 Kollenilta lasketeltiin sitten Oslon museoalueen Viikinkimuseoon. Hienoja entisöintejä talo pullollaan, mutta ehkä odotimme vielä jotain muuta. Mitä sitten? En vaan tiedä.

Viikinkimuseosta suuntasimme kohti Vigelandin puistoa. Parkkipaikan etsimistä ja runsaan porukkamäärän ihmettelyä. Parkkipaikat olivat todella vähissä, eli niitä ei ollut ”missään”. Ajoin jo puoliväkisin eräälle P-alueella, mutta kohtelias järkkärimies totesi kaikkien P-paikkojen olevan festivaalien järjestäjien käytössä. Festivaalit!?! No, eipä ole ihme, ettei paikkoja löytynyt mistään usean korttelin sisältä. Suhteellinen Oslon onnistumissuhde oli vielä 2/3. Ei syytä murheeseen.
     

 Siispä seuraavaan, eli ”kiepahduksen” viimeiseen kohteeseen. Se olikin maailman suurin hyppyrimäki, Vikersund. Matkalla kiersimme mm. Tyrifjorden-nimisen järven ympäri (E16, 35,238) Drammeniin. Järvessä näkyi selvästi Norjan viime viikon runsaat sateet ja Lillehammerin ympäristön katastrofin seurauksia. Täällä oli myös kovien sateiden jättämiä jälkiä, mm. jotkut hiekkatiet olivat poikkeuksellisen pahasti syöpyneet.
 

Vikersundin lentomäki.
  Maailman suurin mäki on kerrassaan mahtava!
 

Sitten kohti määränpäätä Ruotsissa. Solvik Camping, Kungshamnissa

Huomenna Arkkiin, se on tässä ihan vieressä, ja suunta kohti itää.
  



Aamu alkoi Åren helteisissä tunnelmissa huoneiston siivoamisella ja tavaroiden järjestelyillä. Pyykit oli pesty ja siinä samassa myös yhdet kengät, joihin olin TAAS kerran kerännyt jotain ei-toivottavaa. ;-P Puhdasta tuli! Suunnittelimme kevyttä ja rauhallista lähestymistä etelämpään, koska huomenissa (sunnuntaina) aiomme kuitenkin vierailla Oslossa. Juu, juu, ei meidän ensin pitänyt siellä käydäkään, mutta säätieteilijät ovat jo monesta ”tuutista” toivottaneet aurinkoista sunnuntaita Osloon, niin pakkohan se on käydä testaamassa. Ai niin, se kevyt siirtyminen oli tasan 575km. Saimme, kuin saimmekin paikan Sunne Swecamp Kolsnäsistä. Paikallisesta Visulahdesta. Olisimme mielellämme valinneet rauhallisemmankin paikan, mutta eipä löytynyt aukiolevia paikkoja 150 km:iin!

   

 Åreskutan 1420m
 

 Ruotsalaista kellotapulimuotia.
 

 Tottahan toki!
 
 
Tiesimme, jo Åresta lähtiessämme, että joudumme jossain vaiheessa päivää ajamaan Ruotsia halkovan sadealueen läpi. Kohtasimme sen voimakkaan ukkosrintaman Moran ja Torsbyn välillä. Hurjaa salamointia pilvissä, ja suoraan maahan. Näimme kymmeniä ja taas kymmeniä kirkkaita salamoita! Eräällä, noin puolen kilometrin pätkällä oli satanut niin paljon rakeita, että ne olivat kinostuneet valleiksi tien reunoille. Eipä ole moista tallentunut aikaisemmin mieleen.

Kaiken kaikkiaan koko tienpätkä E45 oli tylsääkin tylsempi kokemus. Suota, kangasmetsää, suota, kangasmetsää… Tien ainoa helpotus oli, että käytäntönä tuntui olevan se, että jokaisen oli itse valittava sopiva nopeus ajotyylilleen.
  

Trondheim, 780 NOK?

 Hollantilaiset naapurimme eivät ole vielä saapuneet paikalle.
 

 Älä anna huippuaamiaisen vaikuttaa valintaasi! Mutta ovatko kaikki Norjassa jo valmiiksi vinossa?

VAI ja TAI
 
Åre, 800 KRO?

 Oma siisti parkkipaikka.
 

 ”Pikkuinen” ilmastoitu ja soma olohuonekeittiö kahdella isolla makuuhuoneella ja ikiomalla saunalla.

No, kumpi voitti?
   

Samalla Åren ”booking-täti” myi meille Telian langattoman viikoksi n.25 eurolla. Oliko tämä sitten huono ja/tai hyvä kauppa, niin vastaus on JOO! Nyt ei tarvitse ”kiroilla” huonojen yhteyksien kanssa, ja tietoa seuraavista nähtävyyksistä ja majoituspaikoista saa tuskailematta.
 

Huomenissa alamme valumaan pikkuhiljaa kohti etelää, mutta vasta säätiedotusten jälkeen.

  

Aamulla ei satanut, vaan keli oli vain iloisen harmaa. Hieman ihmeteltiin jatkuvia veropaikkoja, mutta ehkä niistä selvitään kotimaassa. Kunhan vaan muistan kiltisti maksella norjalaiselle tilille muutaman kympin. Syvältä.

Hä-hää! Tällä kertaa ei mennytkään veroja!
   

 Tämä kuuluisa kirkko löyti heti ekalla yrittämällä, mutta parkkipaikka vasta kolmannella.
 

 Kaupunkia halkova kanava.
 

 Trondheimin mäkitornit.
Paikallisen maan maajoukkue bongattu jo toistamiseen. Enne, mutta mistä?
 

  Mahtava paikka! Juteltiin saksalaisen mootttoripyöräparin kanssa niitä näitä. He kertoivat juuri tulevansa Suomesta. Kehuivat Kolia oikein nätiksi jne.
  

Todiste meille, ja muille.
  

+25*C