Kuukausi: joulukuu 2017
2017 – Vuosi tämäkin
Kävimme Tahkolla mutkamäenlaskussa.
Pian tämän jälkeen isäpappa sai sitten aivoinfarktin, ja pitkä toipuminen alkoi.
Oli myös mukava nähdä serkkua ja hänen perhettään pitkästä aikaa.
Sanat eivät enää riittäneet kertomaan asioista, mutta onneksi liikkumiskyky säilyi.
Vesi oli huomattavassa nousussa vuoden loppua kohti.
Joulurauhaa Neitvuorelle
Antaakaapas, kun minä näytän.
Ompas se oma kunto todella heikossa hapessa, kun piiputti jo reilussa puolessavälissä niin, että piti oikein miettiä… asioita. #Hymiö
Lunta oli paikkapaikoin varsin ”runsaasti”, 3-40cm.
Päätimme vaihtaa suunnan takaisin alas ja suunnata ajatukset jouluruokavalmisteluille, sekä hautakäynneille. Ässä ja Henkka heittäytyivät jo lähemmäksi joulutunnelmaa ja tekivät pari lumienkeliä Neitvuoren asukkaille.
Palattuamme Mikkelin kirkkaiden katulamppujen alle ohjelmassa oli ensimmäisenä Mummin hakeminen kyytiin ja hautakäynnit Harjulla ja Rokkalassa. Niiden jälkeen lähdimme Henkan kanssa tervehtimään pappaa Kyyhkylään. Siellä tilanne ei ole kovinkaan optimaallinen. Valitettavasti.
Joulusää
Lämmintä ja lumetonta, kuin Turussa joskus 70-80 -luvulla.
Kaaviot siirretty Länsi-Savon jutusta
Talvipäivänseisaus 2017
Normal
0
21
false
false
false
FI
X-NONE
X-NONE
/* Style Definitions */
table.MsoNormalTable
{mso-style-name:”Normaali taulukko”;
mso-tstyle-rowband-size:0;
mso-tstyle-colband-size:0;
mso-style-noshow:yes;
mso-style-priority:99;
mso-style-parent:””;
mso-padding-alt:0cm 5.4pt 0cm 5.4pt;
mso-para-margin-top:0cm;
mso-para-margin-right:0cm;
mso-para-margin-bottom:10.0pt;
mso-para-margin-left:0cm;
line-height:115%;
mso-pagination:widow-orphan;
font-size:11.0pt;
font-family:”Calibri”,”sans-serif”;
mso-ascii-font-family:Calibri;
mso-ascii-theme-font:minor-latin;
mso-hansi-font-family:Calibri;
mso-hansi-theme-font:minor-latin;
mso-bidi-font-family:”Times New Roman”;
mso-bidi-theme-font:minor-bidi;
mso-fareast-language:EN-US;}
pallonpuoliskolla se on ajankohta, jolloin Aurinko on suoraan Kauriin
kääntöpiirin yläpuolella. Silloin Auringon deklinaatio on minimissään ja
aurinko on alimmillaan taivaalla etelässä ollessaan. Pohjoisen napapiirin
pohjoispuolella aurinko ei silloin nouse lainkaan. (WikiPedia)
Pikakäynti Turussa
Kävimme Turussa nyt jo lähes perinteeksi muodostuneella joulutervehdyskäynnillä.
Perjantaina vierailimme Mairen ja Joukon luona, ja he olivatkin oikein pirteässä kunnossa. Lauantaina näimme sitten Sarin perheineen, ja Sirkan.
Näytti siltä, että ihmisiä ei ollut läheskään niin paljoa, kuin edellisillä käyntikerroilla.
Turun Tuomiokirkko
Ja kun ”huudeilla” oltiin, niin suuntasimme polkumme Turun kuuluisaan Tuomiokirkkoon.
Meille kävikin melkoisen hyvä tuuri, kun samaan aikaan oli käynnissä jonkin kuoron lauluharjoitukset. Upea laulu kuulosti sellaiselta pieneltä aikahypyltä johonkin kauas vuosien taakse.
Kuhan söin, ja Ässä kans.
Illemmalla kurvailtiin kauheessa sumussa Tammelaan, ja siellä morjesteltiin lisää porukkaa! Kiva reissu, vaikka taas aika pikainen.
HIFK kaudella 2018-2019
Tänään (12.12.2017) SE jo alkoi.
Tobias Salmelainen ja HIFK julkaisivat ensimmäiset jatkosopimukset seuraaville kausille.
**********************************
HIFK – pelaajasopimukset kaudelle 2018-2019
#53 Atte Engren 18/19 + 1
#36 Markus Ruusu 18/19 Ilves
Puolustajat (12):
#11 Niko Seppälä 18/21
#24 Ryan O’Connor 18/19
#27 Kyle Quincey 18/19 Minnesota (NHL)
#29 Tobias Winberg 18/21
#34 Aleksi Laakso 18/19 + 1 – Rungsted (ML DK)
#42 Teemu Eronen 18/19 + 1
#4 Iikka Kangasniemi 18/19 + 1 – Pelicans
#12 Juhani Tyrväinen 18/2020
#14 Teemu Enberg 18/20
#15 Anton Lundell 18/21 – HIFK A
#18 Teemu Tallberg 18/21
#19 Juho Keränen 18/20 + 1 – Lukko
#21 Tommi Santala 18/19 – EHC Kloten (NLA)
#28 Jasse Ikonen /19 – Kärpät
#32 Lennart Petrell 18/19
#37 Ilmari Pitkänen 18/19 – Jukurit
#43 Sakari Salminen /19 – Ässät
#45 Micke Åsten 18/21
#51 Juha Jääskä 18/19
#82 Henrik Koivisto 18/19
#86 Erik Thorell 18/19
#88 Joonas Rask 18/19 + 1
#xx Wiljami Myllylä 18/21 – Hermes Kolleihin
Kausi 18-19 ohi :
28.12.2018 – #80 Thomas Nykopp 18/20 – leikkaushoitoa
Pelaavat lainalla 2018-19 (3);
#31 Niilo Halonen 18/20 – Jokipojat, Mestis
#91 Janne Hämäläinen 18/21 – Jokipojat, Mestis
#xx Eero Teräväinen 18/20 – Jokipojat, Mestis
Lähteneet (13 + 4 + 1):
23.04.2018 Panu Mieho – Ilves
23.04.2018 Jerry Ahtola – Ilves
26.04.2018 Patrik Carlsson – Frölunda HC (SHL)
27.04.2018 Oliwer Kaski – Pelicans
27.04.2018 Miihkali Teppo – Pelicans
30.04.2018 Juha-Pekka Haataja – KooKoo
02.05.2018 Henri Tamminen – Jyp
04.05.2018 Saku Salmela – Ässät
15.05.2018 Jarkko Malinen – Tappara
21.05.2018 Kevin Lankinen – Chicago Blackhawks (NHL)
22.05.2015 Niklas Bäckström – Tappara
11.06.2018 Vili Sopanen – ERC Ingolstadt (DEL)
12.07.2018 Juuso Salmi – Herning Blue Fox (Metal Ligaen)
27.07. – 01.11.2018 Lucas Lessio – 12.11.18 Mountfield HK (ExtraLiga)
01.11.- 27.12.2018 Hannu Toivonen – Aten sairasloma – Mariners (ECHL)
15.11. – 30.12.2018 Miles Koules 18/19 – Cleveland Monsters (AHL) – tryout
08.01.2019 #56 Lauri Kulmala 18/20 – lainalle loppukausi Ässät
15.10.2018 Henrik Koivisto – TryOut – Ei sopparia – 01.12.18 Kutsu takaisin
Pelaamatta peliäkään IFKssa:
07.06.2018 Antti Suomela – San Jose Sharks (NHL)
***************************************************
Lumisadepäivä
Talven ensimmäinen lumihässäkkäpäivä sattui joulukuun toiselle perjantaille. Lunta oli aamulla töihin lähtiessä tullut jo noin 15cm, eikä esim. VT13 ollut viela aamun työmatkalaisille aurattu. Siellä mentiin toisten autojen muovaamissa spooreissa varsin maltillisesti.
Aamun sateet olivat pakkaslunta, mutta iltapäivän aikana lumisade muuttui yhä vetisemmäksi. Nuoskalumiset lumityöt oli kuitenkin tehtävä.
Itsenäisyypäiväkäynti mökillä
Jos siemeniä haluut, siinä on reikä jo valmiina. Tähtää!
Pesähommat kannattaa suunnitella puihin.
Toivottavasti automaatti on vielä hengissä muutaman viikon päästä.
HIFK Ice Challenge, jälkilöylyt.
HIFK – Kärpät
Järjestyksessään viides, ulkoläpsyttely HIFKn peleissä.
Nimitimme itsemme jo ulkoilmaveteraaneiksi.
Hurmoksellisten aikaisempien Olympiastadionpelien jälkeen (tottakai muistatte; kolme kertaa Jokereita käkättimeen), olemme nyt löytäneet itsemme Tampereelta ja Kaisaniemestä pureksimasta pelin jälkeen hellästi ikeniä jatkoaikatappioiden seurauksena. Ehkä lopulta näissä kummassakaan viimeisessä ei ole kuitenkaan ollut tarvetta mihinkään fanin dramaattisiin itkupotkuraivareihin.
Tämän ulkoilmatapahtuman liput hankimme jo kesäkuun alussa, ja pöytää on naputeltu siitä lähtien tasain väliajoin. Joku kumma näihin vaan vetää. HIFK?
Ässälle järjestyi mukavasti talvilomaviikko ja itselläni oli mahdollisuus ”lintsata” töistä koko päivä, joten lähdimme reissuun jo hyvissäajoin. Parit ostokset ja hampparit matkalta, ja lopulta MustaPantteri sukelsi Elielin parkkiin hiukan neljän jälkeen. Tähtäin oli Elmon tiskille, uuups eikun, fanclubin kulkueen alkuun klo 17:ksi.
Kuva – Niklas Günsberg |
Piileskelimme kulkueessa tutuilla paikoillamme, vasemmassa reunassa.
Katsomoissa oli jo oletetut parhaat paikat täynnä, joten jäimme A4:n sisäänkäynnin rappusten kohdille katselemaan.
Kuva – Niklas Günsberg |
Lämmittelyohjelmsta piti huolen Haloo Helsinki hyvällä parikymmentä minuuttia kestäneellä rocketilla. Hyvää soittoa! Paasosen Heikki haastatteli.
En erehtynyt.
Kuva – Niklas Günsberg |
Lennu vei aloituksen.
Punaista pipoa.
Kuva – Jatkoaika.com (Juuso Pellava) |
Faniporukan huudatus oli vaativaa, kun piti saada 8000 ihmistä toiselta puolelta yhteishuutoihin tämän puolen 8000 ihmisen kanssa. Muutaman kaikuhuudon kanssa sekoillessa alkoi kannustushuudot lopulta toimia, ja meteli oli korvia huumaava. Upeaa menoa!
Kuva – Jatkoaika.com (Juuso Pellava) |
Kuva – Niklas Günsberg |
0-3 tappioasemasta viimeisen erän huippupelillä tasoihin!
Erik Thorell tasoitti pelin 3-3:een minuutti ennen loppua.
Saas nähdä onko 2018/19 tulossa vastaavaa tapahtumaa!?
Olisiko tarpeeksi, jos Helsingissä pelattaisiin ulkopelejä muutaman vuoden välein?
Pelicans – HIFK voisi olla seuraava, esim. Lahden stadionilla.
Helsinki Ice Challenge – HIC
Lauantai-illan huumaa!
Kauden 2016 – 17 taistelut
***********************************************************
Vaatimattoman pelin jälkeen punaiset poistuivat 1-0 voitto taskussaan kohti Stadin kirkkaita valoja.