Yläkerran parvekkeelta löytyi ikkunauhri. Valitettavasti. Tämä saattaa olla ihan ensimmäinen kerta, kun tapaan käen ”livenä”.
Kaunis lintu pääsi takapihan takamaastoon.
Yläkerran parvekkeelta löytyi ikkunauhri. Valitettavasti. Tämä saattaa olla ihan ensimmäinen kerta, kun tapaan käen ”livenä”.
Kaunis lintu pääsi takapihan takamaastoon.
Timppa ja Tuula tulivat tietenkin mukaan kevään, perinteiselle, ekalle kalareissulle!
Hiljaiseloa on riittänyt jo liiankin kauan, ja nyt alkoi tulla jo pieni paniikki, että miten mä vanhat jutut muistan, jos en niitä minnekään kirjoittele!?
Iphonelle ei vaan taida olla kunnollista kännysovellusta?
Miten tässä liitetään kuva?
Ihan ekaa kertaa olin paikalla katsomassa alkukantaista hienoa urheilua. Nämä ovat kovia ukkoja, herrasmiesmeiningillä!
Tiesimme, että kohteessa saattaa vielä olla lunta, mutta emme arvanneet siellä olevan vielä ihan talvi. Pieni lenkki riitti vallan mainiosti ja samalla saatiin sellainen hyvä lihaksia herättänyt nuljuava kuntopiiri. Kuivan kelin uusinta tehdään, kunhan se on mahdollista.