Kuukausi: maaliskuu 2016
Takaisin kesänopeuksiin
”Kauden 2015 – 2016 talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset
poistetaan Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maanteiltä
viikolla 13. Rajoitusten vaihtaminen kesänopeusrajoituksiin aloitetaan
torstaina 31.3.2016. Kesäajan rajoitukset tulevat voimaan, kun merkit on
asetettu teiden varsille.
poistetaan Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maanteiltä
viikolla 13. Rajoitusten vaihtaminen kesänopeusrajoituksiin aloitetaan
torstaina 31.3.2016. Kesäajan rajoitukset tulevat voimaan, kun merkit on
asetettu teiden varsille.
Päällystevaurioiden vuoksi jää voimaan 80 km/h -nopeusrajoitus kantatielle 73, välille Vieki – Lieksa (noin 18 km).
Vaikka alennetut nopeusrajoitukset nyt poistuvatkin, on autoilijoiden
otettava keli huomioon ja sovitettava ajonopeus muuttuvien olosuhteiden
mukaisiksi. Yöpakkaset ja lumisateet voivat edelleen aiheuttaa
liukkautta.” (ely)
otettava keli huomioon ja sovitettava ajonopeus muuttuvien olosuhteiden
mukaisiksi. Yöpakkaset ja lumisateet voivat edelleen aiheuttaa
liukkautta.” (ely)
Ja kortteja lähtee ennusteen mukaan kuivumaan ensimmäisen viikolopun aikana useita!
Kainuun pikkukierros
Tiistain kuvaukset:
Ukkohalla:
Ukkohallassa oli paljon ala-asteelaisia
Auts!
Hepoköngäs
Hepoköngäs eri nettisivuilla:
Koskenniskalla, eli tyhjän päällä
”Käytä lankkupolkua!”
Muitakin kävijöitä on keväällä riittänyt.
Putouksen jääseinää
Jäätaidetta
Koskikara bongattu!
Naavaa
Sotaharjoitukset taas seurana
Samanlainen taidonnäyte oli meneillään myös vuosi sitten!
Paljakka
Lähes tyhjä hiihtokeskus
Rinteet hyvät, mutta ikävän jäiset.
Alttarikivi, Hirvensalmi, Puula
Sunnuntaiajelu/-kävely Alttarisaareen
Mikkelistä, Vanhamäen kautta päätieltä erkanee Kiekinniementie
100m päätieltä löytyy venesatama ja pieni p-paikka
Liikettä on ollut.
Alttarisaari on noin kilometrin päässä, suoraan edessä.
Luonnon oma taideteos
Hiukan eri kulmasta
Ässä nautiskelee loistavasta kelistä!
Jäällä on nyt helppo liikkua.
Metsäpedon tassunjälki
Kavio
Tassuttelija
Kerrassaan hienoa!
Yhdenlainen (anti-)huolenpito veneestä..
Earth Hour 2016
Kynttiläillallinen
Tänään klo 20:30 – 21:30
Earth Hour on WWF:n järjestämä maailman suurin ilmastotapahtuma.
Tapahtuman aikana näytetään valomerkki ilmaston puolesta sammuttamalla
turhat valot. Tämän symbolisen eleen avulla jokainen voi ilmaista
huolensa ympäristön tilasta ja ilmastokriisistä päättäjille. Earth Hour
ei siis ole sähkön- tai energiansäästötempaus.
Tapahtuman aikana näytetään valomerkki ilmaston puolesta sammuttamalla
turhat valot. Tämän symbolisen eleen avulla jokainen voi ilmaista
huolensa ympäristön tilasta ja ilmastokriisistä päättäjille. Earth Hour
ei siis ole sähkön- tai energiansäästötempaus.
#ChangeClimateChange!
1. puolivälierä HIFK-Pelicans
#Nordikselle
Musta välähdys suuntaa Nordista kohti klo 14 alkaen.
Halli tulee olemaan (lähes) loppuunmyyty!
Meillä on paikat Petoklubilla.
Meillä on paikat Petoklubilla.
Nyt on tultu siihen hetkeen, jolloin pääsemme Ässän kanssa ihan ensimmäistä kertaa seuraamaan LIVEnä Liigan pudotuspelejä. On jopa harvinaisen itsevarma olo joukkueen pärjäämisestä ja selviytymisestä välieriin ja finaaliin asti. Olen tänä keväänä nähnyt IFK:lta niin hyviä, ja jopa ylivoimaisia, voittopelejä joten Pelicansille tippuminen ei ole edes vaihtoehto!
Morjestellaan, kun nähdään!!
Samsung huollosta
Uusi känny, uudet kujeet!
Meinasi tänään käämit hiukan savuta.
Hain eilen takuusta tulleen puhelimen, eli samanlaisen, kuin ennen, mutta ihan uuden. Asentelin illalla kaikki vanhat appsit ja salasanat jne jne. Aikaa meni. Netti kuitenkin toimi loistavasti, ja känny sai ohjelmansa illan aikana. Eipä vaan tullut soiteltua.
Tänään töiden jälkeen yritin soittaa Ässälle, mutta mitään ei luurista kuulunut. Ei tuuttausta, ei vastausta, ei mitään. Puheaika (kello) vaan eteni, eli Ässä kuitenkin oi vastannut. Kokeilin toisen kerran, eikä muutosta. Sitten laitoin wa:lla viestin, että soita. Se meni perille, ja Ässä soitti, puhelin hälyytti ja saimme sovittua noutopaikan. Hän mainitsi, että puhelu kuuluu tosi oudosti. Ihmettelin, ja päättelin, että kyse on varmasti jostain verkkovirheestä.
Kotona sitten testailtiin puheluita eri kännyistä ja omani soi, mutta ei välittänyt vastaustani, ääntäni. Yritin soittaa, mutta omassa ei kuulunut edes tuuttaus, eikä puhe/puheeni mennyt läpi! Ässän känny kyllä hälyytti ihan normaalisti. Kaksisuuntainen…. äänihäiriö. Oma sauna alkoi lämpiämään, ja mieleen tuli heti viikon odotusaika… odottelu, odottelu, odottelu, ja kaikki lataukset, ja salasanat ja ja ja! EI PER..kule!!!!
Soitin hieman jälkilämmöissä takuuhuoltoon, ja kyseenalaistin koko ”uuden” puhelimen. MITEN tämä VOI OLLA mahdollista!? Kyselin, että kummassa se vika oikein on? Kortissa, vai kännyssä? Ihmeteltiin aspan kanssa tuuria, mutta lopulta hän heitti ehdotuksena, että kokeilisin kännyssä toista korttia, vaikka Ässän sim-korttia. No, niinpä tietysti!! Sitten tuli vielä mieleen, kun eilen ei Elisalta tullut mitään kokoonpanoviestiä, kun hain kännyn liikkeestä.
Ässän kortti koneeseen, ja piippaus alkoi! Asetukset saapuivat!! Koesoitto molempiin suuntiin todisti vian olleen sim-johtoinen. Hiukan nolostutti, mutta nyt vekotin toimii.
Ei tarvinnutkaan viikon odottelua kaikkine harmeineen. Enää ei tarvitse kuin asennella soittoäänet uudestaan kohdilleen.
EDIT. illemmalla
Eipäs nuolaista, ennenkuin tipahtaa!
Elikkäs känny toimi sen hetken, ja kun kortit vaihdettiin takaisin, eipä toiminutkaan enää. Kokeiltimme taas vaihtaa kortteja, eikä enää sekään kikka toiminut.
Elikkäs känny toimi sen hetken, ja kun kortit vaihdettiin takaisin, eipä toiminutkaan enää. Kokeiltimme taas vaihtaa kortteja, eikä enää sekään kikka toiminut.
Se on vaan TAAS lompsittava keskustaan, maksettava parkkimaksuja jne…
Tämän loistavan uuden takuupuhelimen ja -huollon tarjoaa Samsungin SCFHUOLTO
”Tarkistettu ok!”
Joku voisi tuohon kuitata, että BullShit!
Tarina jatkuu…
Runkosarjan viimeinen kierros
Liigan 2015-15 runkosarja päättyy
Meidät löytää katsomon A2 puolivälistä.
Ottelu on loppuunmyyty.
Pari napsua vasempaan, ja olisimme mekin päässeet kuviin.
Pönttötalkoot
Eilen mökillä, tänään kotona
Ensimmäinen
Kaikki kunnossa
Toisesta löytyi ihan kuiva pönttö, mutta kuoriutumattomia tiaisen munia
Ok, mutta taitaa olla vähän väärä paikka.
Siirrän seuraavalla käynnillä.
Siirrän seuraavalla käynnillä.
Kaikki ok
Täältä löytyi kuoriutumattomia
Täältä yksi uupunut
Viime kesän poikkeuksellisen kylmät säät verottivat pesintää
Vanhat pesätarpeet poltettiin
Mökille jätettiin ”ravintola” täyteen palvelukuntoon.
HIFKn uusi halli
Kuvitelmia uudesta hallista
HIFK:n hallihankkeella on kaksi vaihtoehtoista sijaintia Töölön
urheilupuistossa: alkuperäisen suunnitelman mukainen Mäntymäenkentän
parkkipaikka, sekä uutena vaihtoehtona nykyisen jäähallin paikka
Nordenskiöldinkadulla.
urheilupuistossa: alkuperäisen suunnitelman mukainen Mäntymäenkentän
parkkipaikka, sekä uutena vaihtoehtona nykyisen jäähallin paikka
Nordenskiöldinkadulla.
Molemmat projektit ovat noin
puolen miljardin euron arvoisia. Nordenskiöldinkadun vaihtoehdossa
areenan yhteyteen syntyisi viisinkertainen määrä asuntoja verrattuna
Mäntymäelle. Jääkiekko-otteluissa halliin mahtuisi yli 10 000 katsojaa.
puolen miljardin euron arvoisia. Nordenskiöldinkadun vaihtoehdossa
areenan yhteyteen syntyisi viisinkertainen määrä asuntoja verrattuna
Mäntymäelle. Jääkiekko-otteluissa halliin mahtuisi yli 10 000 katsojaa.
HIFK:n puheenjohtaja Timo Everi ei ota kantaa siihen, kumpi suunnitelmista olisi seuran kannalta parempi.
–
Meillä on suunnitteluvaraukset kahdelle sijainnille ja nyt lähestymme
päätöksentekoa. Lautakunta kokoontuu ensi viikolla, Everi totesi
perjantaina MTV Sportille.
Meillä on suunnitteluvaraukset kahdelle sijainnille ja nyt lähestymme
päätöksentekoa. Lautakunta kokoontuu ensi viikolla, Everi totesi
perjantaina MTV Sportille.
Linkki MTVn uutiseen
Norwegian D85631
Laskeutuminen Helsinkiin
Have a nice day!
Korkeasaaren talvea
Ajankulua
Kone oli Helsingissä jo alkuiltapäivällä, joten jotain piti keksiä ennen Nordikselle menemistä. Ajelimme kohti keskustaa ja kaupungin rantoja, kunnes mieleen tuli paljon mukavampi ajankulu, kuin esim. turha shoppailu tai tarkoitukseton kurvailu Helsingissä
Siispä Korkeasaareen!
Kello oli noin 14:30, kun parkkeerasimme ZOOn parkkipaikalle.
Kuk-kuu!
Ruusukuoriainen
Iljettäviä ötököitä
Hyasinttiara – Maailman suurin papukaija.
Pikkumarmosetti
Ässä otti yhteyden Berberiapinaan
Yhteys löytyi!
Hirvet eivät oikein tienneet, että mitä tekisivät.
Olivat sitten ihan paikoillaan.
Tikru
Zoon kunkku antoi muutamat kunnon karjaisunäytteet, iltapäivän päätteeksi.
Kylmät väreet!!
Kylmät väreet!!
Miniloma Levillä
Laskettelua
29.02.-02.03.2016
Teimme alkusyksyllä suunnitelmia talven lasketteluista.
Olin juuri saanut Norwegianin uutiskirjeen, jossa oli hyvä ”alkaen 25€” tarjous kotimaanlennoista. Eipä sitä tarvinnut kauaa miettiä, että millä mennään pohjoiseen. 10-13 tuntia autolla, vai hieman reilu tunti koneella. Helpotimme reissua vielä yhdellä kokemuksella, kun yövyimme lentokentällä Hiltonissa. Veimme jo illalla matkatavarat lähtöselvitykseen, joten aamulennolle ei tarvinnut herätä juurikaan kovin epäinhimilliseen aikaan. Aamupala hotellissa, ja reppu selkään, ja turvatarkastukseen. Kätevää.
Etelässä oli hiukan pilvistä.
Ylläksen (vasemmalla) tunturijonoa.
Levin kyläkeskustassa oli Ferrari!
Ja ZeroPointin pihalla täysin jäinen Audi
Levin laskettelukeli oli maanantaina lähes täydellinen.
Lunta oli luonnossa yli metri!
Kuvat kertovat paremmin, kuin muutamat sanat.
Ilta alkaa lähestyä
Huipulta pääsee Levin keskustaan Tuikun ohi.
Eturinteestä päivän viimeinen mäki.
Tiistai
Keli oli lähes maanantain vastakohta.
Puurajan yläpuolelle oli parkkeeranut pilvi.
Alimpia rinteitä pystyi laskemaan suht koht huolettomasti, mutta ylempänä ei näkyvyyttä juurikaan ollut. Itseämme turhaa kiduttamatta saimme kuitenkin parissa päivässä kokoon noin 60km ihastelua ja mäenlaskua.
ZeroPointin pihamaan talviurheilijoita ei pienet sumut haittaa.
Keskiviikko
Levin kelit olivat sumuiset ja lumisateiset. Keliä huononsi myös voimakas tuuli. Eli loistava lentopäivä takaisin etelään.
Matkalla saimme nähdä korkeatasoista viihdettä.
Simons cat löytyy Youtubesta.
Simons cat löytyy Youtubesta.
Pienet kaarrot kohti Helsinki-Vantaan kenttää.