Juhlaa oli koko viikonloppu täynnä! Tulipa Veikkausyhtiöltä Jokeripelin voitto kerrankin oikeaan osoitteeseen. Lapussa olevassa numerorivissä oli kokonaiset kaksi (2) numeroa oikein. Eilen sunnuntaina, sitten innokkaasti tutkimaan netistä, omilta Veikkaus-sivuilta, että montakos säkkiä niitä voittorahoja tulikaan! Hämmästys oli melkoinen! Se vaatimaton pienin voitto-osuus oli pienentynyt, sen typerän uudistetun Jokerin myötä ihan vitsiksi! Ennen, hyvinä aikoina, Jokerin kahdella oikein sai kokonaiset 11€, mutta nyt tämä typeryys ilahdutti naurettavalla voitolla: 2,50€! PETTYMYS! NYYH..
Jokeri-uudistus! Pyh! Katselin vanhoja pelejä, niin elokuun 1. olisi pelaamassani lapussa ollut kokonaiset neljä oikein, ja sillä olisi viime kierrokselta saanut hurjat 47€. Olisihan tuollainen voitto tietenkin kelvannut, mutta nyt on aika näiden uudistusten myötä, hyvästellä ”paita ja peppu” parista toinen, siis Lottosta ja Jokerista. Se toinen jää vastaisuudessa pelaamatta, kun taas paita pidetään, eli Lottoa kokeillaan jatkossakin.
Antijokeri saa kiivetäkin karkuun!
Hyvästi alkuperäinen Jokeri!
(Harmi, kun en mistään löytänyt kuvaa.)
(Harmi, kun en mistään löytänyt kuvaa.)

Mullaki oli, tiiätkö, mielessä, sillon kun oli se jättipotti lotossa, niin ne oikeat numerot, mutta sitten mä unohdin ne, ja laitoin toiset numerot, jotka ei siis ollu ne voittonumerot, enkä saanukaan sitä voittoa, enkä yhtään mitään, niin, että, mä en pelaa enää!!! ;D 😀
TykkääTykkää
Hihii!! 🙂
TykkääTykkää
Minulla alkoi taas säästäminen, eli tulee pelkkää voittoa! Jokerit pois keskiviikolta ja lauantailta, á 2€ = 4€/vko. 4€ x 52 viikkoa = KAUHISTUS! Sehän on 208€!!! Taidan sijoittaa tuon uuden kameran rahastoon!?
TykkääTykkää