Tänään pelattiin ISM 2010, eli Itä-Suomen mestaruuskilpailut.
Eli yhdeksän tuntia turnausta.
Ei me nyt ihan noin ”jäässä” oltu, mutta kyllä pitkä pelitauko selvästi vaikutti suorituksiin, varsinkin pelipäivän lopussa. Meidän joukkueella meni alkupäivän pelit ihan loistavasti, sillä voitimme neljä ensimmäistä peliä hyvällä pelillä. Välierässä olimme johdolla jo 9-1, ja viides voitto ja finaalipaikka häämötti! Sitten peli alkoi vähän tökkimään ja vastustajat onnistuivat hienosti. Vastustajat pääsivät piste ja/tai kaksi kerrallaan tasoin ja lopulta ohitse. Eipä siinä sitten muuta, kuin onnea vaan! Pronssiottelun pakkopulla kutsui. Aika väkisin pelaamista, ja tuloksena neljäs sija.
Kokonaisuutena olen kuitenkin tyytyväinen itseeni, pelikavereihin (Armin loistaviin asetuksiin ja Joken kylmähermoisiin poistoihin!), pelipäivään, onnistumisien määrään ja laatuun ja lisäksi seuramme turnauksessa saavuttamaan hopeatilaan. Kaipa tätä on vielä joskus pelattava.
