No, joo. Taas käytiin Tampereella.
Samalla, kun noudimme oman auton korjaamolta, niin kävimme bongaamassa pari erilaista ”pyhiinvaelluspaikkaa”. Ensiksi suuntasimme Pyynikin harjulle ja siellä sijaitsevaan näkötorniin. Upea paikka!
Tornin kahvila on kuuluisa munkeistaan. Olimmekin aikeissa juoda kahvit ja maistella munkit, mutta istumapaikat olivat täynnä, joten suuntasimme rappuja pitkin ylöspäin!
Tornista oli hienot näkymät.
Myös tämä toinen kuuluisa torni tuli kuvatuksi.
Aikamme maisemia ihasteltuamme palasimme portaita pitkin alas kahvioon, jossa olikin jo vapautunut yksi pikkupöytä meidän herkkuhetkeämme varten. No, eipä tuo munkki nyt niin kummoinen tai erikoinen ollut, mutta ihan syötävä kuitenkin. Tampereella ei varmaankaan tiedetä savolaisista kunnon munkeista yhtään mitään. Eikä kyllä kerrotakaan, niin jää meille enemmän. Kahvi, sen sijaan, oli tornissa oikein hyvää!
Tutut portaat, ainakin tamperelaisille jääkiekkoilijoille.
Portaista ideoituneenna suuntasin suoraan Tapparan toimistolle ja ostin 2€:lla pieniä joukkueen tarroja. Ei näkynyt Niemisen Villeä, eikä Ojasen Jannea. Liekkö olleet treeneissä?