87 päivää pakkasessa

  
87 päivää peräkkäin oltiin pakkasella! 
  
Oli siis kunnon talvi! Aika erikoista, kun verrataan useisiin edellisiin talviin. Kevätkin alkaa vuonna 2010 ”päivälleen” oikeaan aikaan, helmi- maaliskuun vaihteesta. Voiko tästä vuodesta tulla kunnon kirjaimellinen vuosi!?
   
Alkuun, joulukuussa, oli pakkasessa mukavaa, kun lumet pysyivät maassa ja luonto oli valkoinen. Maanteilläkin oli kuivaa. Lumisateet tulivat, kiva! Sitten lumi teki maiseman reiluksi kuukaudeksi uskomattoman kauniiksi, kun se jäi puidenoksille hienoiksi taideteoiksi. Kova pakkanenkin oli pitkään, mutta sen ankeus hyytyi pois ihmisten mielistä kauniisiin, aurinkoisiin päiviin.
Lopulta jatkuva kolaaminen ja hyytävät pakkaset alkoivat jo hieman kyllästyttää, odotimmekin kovasti talven ensimmäistä suojakeliä. 
Tänään, käydessämme surujuhlassa, päivän lämpötila sitten nousi ensimmäistä kertaa tällä vuosikymmenellä hetkeksi suojakelin puolelle. Ehkäpä valoisa ja positiivinen, vanha Lassi-papparainen, Ässän setä, sulatti hautajaispäivänään pitkäaikaiset pakkaset?
  

    

Yksi kommentti artikkeliin ”87 päivää pakkasessa

  1. Hei siis mä en tajunnut ollenkaan eilen, että te olitte tulossa hautajaisista. Sorry… Eihän sillä nettiasialla niin kiire ollut.Täällä on ollut plussalla jo perjantaista. Vettä ja räntää tulee ja nietokset hupenee. Kyllä se kevät vielä tulee!

    Tykkää

Jätä kommentti