Voihan huokaisu. Urheilu ei ole ollenkaan reilua, ainakaan kannattajalla. Kyllähän minä sen oikeastaan jo tiesinkin, mutta nyt kaikkien otteluparien tulokset, joissa minulla on suosikki, hävisivät. Eihän tällainen ole mahdollista! Vai onko? Onko onnen ja epäonnen suhde vakio? Täytyykin olla huolellinen seuraavissa toiveissa ja kannatuksissa!
Vastikään suurimmat sympatiani jalkapallossa saanut Arsenal tippui eilen Mestareiden liigassa Barcelonalle selvästi 4-1. Taskuraketti Messin tehtyä, hatunnoston arvoiset, neljä maalia.
Good bye Arsenal!
Suomen jääkiekkoliigan puolivälieristä on pelattu loppuun jo kolme paria neljästä.
Ensimmäisenä TPS yllätti positiivisesti voittamalla Lukon suoraan otteluvoitoin 4-0! Vaikka veikkasinkin, että Lukko menee otteluparista jatkoon, oli hiljainen toive TPS:n menestyksestä olemassa. Olen oikein iloinen viime kausien ”konttaajan” yllätyksestä!
Kärpät ja JYP taistelevat vielä huomenna viimeisestä välieräpaikasta. RD-Team jatkaa!
Pettymykseen päättyi myös KalPan ja Tapparan väliset taistelut. Kuin myös HPK:n ja HIFK:n välinen ottelusarja. Kyllä! Ottaa hiukan päähän, noin kilon.
Jotkut näiden joukkueiden pelaajista jatkavat maajoukkueen mukana valmistautumista toukokuun MM-kisoihin otteluilla mm. Tanskaa vastaan?!
Muille pelaajille leikkisästi; Hyvää kesää!
#####################################
Torstai 08.04.
Välieräparit ovat sitten:
JYP – TPS
4 – 2
Tämän ottelusarjan voittajasta tulee Suomen Mestari ja myös SM-pronssimitalistit!
KalPa – HPK
2 – 4
Hajuton ja mauton ottelupari. Tästä otteluparista tulevat viimeisten ottelujen häviäjät.
Toivottu loppujärjestys:
1. JYP
2. HPK
3. TPS
Ai, miksikö KalPa jää neljänneksi? No, siksi kun sen nimessä on liikaa kirjaimia.


Me ollaan tänään menossa peliin. Peukut pystyyn!!!
TykkääTykkää