Loistava keli, suunnaksi Neitvuoren maastot!
Meillä meni hieman vajaat neljä tuntia koko reitin kiertämiseen parilla juomatauolla. Polun varrelta löytyy hienoja maisemia, mutta merkintään voisi hieman satsata enemmän varsinkin reitin koillisosalla. Reittiselostuksiin sisältöä, esim. mikä on ”Tahvon torppa” ja mikä on Harvalainen -lammen juttu?
Hiidenkodan niemeke oli hyvin varustettu. Nuotiopaikka löytyi kodan takaa. Siellä olivat myös halkolato ja PuuC. Paikan ylläpitäjä(?) oli ihan vast’ikään käynyt kuittaamassa vieraskirjaan tuntojaan kävijöiden jälkien korjaamisista ja siivottomuudesta. Nykyihminen ei valitettavasti osaa arvostaa toisten työtä, kun ajatukset pyörivät liiaksi oman navan ympärillä. Helkutin hällävälismiä!
Matkalla näimme hakkuurinteen kelossa hiirihaukan ja nuoressa metsässä kaksi pienempää, olivatkohan varpus-, haukkaa. Metsäkanalintuja lähti reitinvarrelta lentoon useita, reilut puolenkymmentä. Isoja ruskeita, ja pienempiä ruskeita vaalealla vatsalla. Siipien matala WOOH WOOH -ääni lentoon lähtiessä paljasti. Hieno ääni. 😉
Laitoin lisää retkikuvia Liikun taas -sivuille.