Upea Pohjois-Savo

 
Nii-i… Torstai meni ”kotona” pyöriessä kaiken tarpeellisen mm. mökkikäynnin ja autohuollon kanssa, mutta jo tänään aamulla tuli mieleen, että ”Mitäs sitä tänään tehtäis?” Orinoroa katsomaan!
5-tietä Leppävirralle, parin mutkan kautta. Joroisissa ajeltiin Järvikylän kartanon maiden/peltojen tarkistuskierros. Järvikylästähän tulevat kaikki meidän ”vihreät”. Hyvältä näyttivät!
Leppävirralta tielle 534 kohti Mustinmäkeä ja Orinoroa. Ensiksi kuitenkin Mustinmäen näköalat.
Maisemasuuntana Leppävirta ja Suonenjoki
Ylempi keskikohta hieman suurennettuna
Sitten auto ympäri, ja kohti Orinoron rotkoa.
Parin kilometrin tie rotkolle
 
…ja rotkolta, oli vaatimattomasti, mielenkiintoinen!
Orinoron P-paikalla oli jo ennestään pari autoa. Hetkeä aiemmin sinne oli saapunut kaukaisia vieraita aina Kreikasta asti! Mistä ihmeestä… Heitimme ystävälliset Hait, ja jatkoimme kohti rotkoa.
Polku oli melko vaihteleva ja jopa aavistuksen vaativakin, johtuen juurakoista ja kivistä, mutta helposti siellä pärjäsi lenkkareissa. Kosteimpien kohtien yli oli tehty pitkospuuta helpottamaan kulkemista.
Rotkon pohjalla oli viileää ja vehreää.

 Ylhäällä ei viileydestä ollut enää tietoakaan. Olisikohan ylöspäin kiipeämisellä ollut asiaan mitään vaikutusta?
  Rotkoa vierustavilta kallioilta oli vaarallisen huikeat näkymät pohjalle. Onneksi polkuja oli jo muodostunut runsaasti opastamaan kulkua. Tietämättömälle tai huolimattomalle reuna tulee vastaan liian äkkiä.

     

NAM!
 

Orinoron ihmeistä ihmeissämme suunnistimme yhä kohti Heinävettä, mutta Karvion kanavan ja Varistaipaleen kautta. Varistaipale on Suomen korkein ja ainoa nelisulkuinen kanava. Ajoin paikan ohitse puolenkymmentä vuotta sitten ja muistikuvani väitti, että paikka on hieno, ja että siellä on vielä käytävä uudestaan. En muistanut väärin!

Juojärveltä..
Suvasveden aalloille. Suvasvedeltä Karvion kautta Kermajärvelle.
Kermajärveä pääsi ihailemaan tästä tornista, joka oli rakennettu Pääskyvuoren huipulle, Heinävedelle. En mistään tähän hätään löytänyt tornin korkeutta, mutta taitaa ylin taso olla ainakin 20m:ä maanpinnan yläpuolella.
Heinävedelle ensiksi!
Kermajärvelle, ja jonnekin tosi kauas!
Heinävedellä kun kerran käytiin, niin emme ”tietenkään” unohtaneet Kermansavea, joka on muuten nykyään Tulikiveä. Heinävedeltä kurvailimme oikein loistavaa +20km hiekkatietä (4703) pitkin Viljolahteen.
Kohti pakollista lossikuvaa nro 6.
Kävimme vielä tutustumassa Linnasaaren Kansallispuistoon menevien/haluavien kajakkien vuokrauspaikkaan. Toimii myös kansallispuiston Info-pisteenä. 
Samassa on myös satama, kauppa, ravintola yms.
Nuutilanmäelle pysähdyimme hankkimaan RUSINAPULLAN ja kunnon leipää lauantaina saapuville tutuille vieraille.
Kilometrejä pyörähti mittariin tasaiset 444km.

Jätä kommentti