Samalla reissulla ajoimme muutaman kilometrin eteenpäin Puumalan Pistohiekan kohdalle. Siitä vilkku vasempaan ja hyväkuntoista hiekkatietä (tie 15154) , taas sen ”muutaman” kilometrin.

     

 Kuivaa ja levää soratietä on ”kiva” pöllyttää!
Tätä tietä kun ajelee eteenpäin Sahalahtea koti, niin pääsee kokemaan puumalalaista vuoristoajelua. Sen verran huikeita mäkiä, molempia ylä ja ala, matkan varrella oli.

      

 Suunta metsään, mutta missä polku!?

          

 Oh-hoh! Sivistynyt hirvi tekee jätöksensä vesivessaan?

   

 Alkumatkassa oli vielä kunnon opasteet, mutta pikkusillan jälkeen oli vielä yksi, ja sitten retken tyly loppu.

   

Tähän päättyi meidän matkamme, kun kunnon opasteita ei enää näkynyt missään. Ei polkua. Ei jälkiä. Ei mitään. Hetken etsimme polku-uraa ympäriltä, mutta ei sellaista vaan löytynyt. Rohkeus ei sitten riittänyt pidempään etsiskelyyn ja kävelyyn vieraassa metsässä.

   
Onko se nyt liian vaikeaa tulla maalipurkin kanssa merkkailemaan puunkylkeen polunmerkit, että pääsisi hieman lumisilla keleilläkin perille? -kele!

 
Kansalaisen Karttapaikan ja/tai Retkikartan avulla olisi tietenkin perille löytänyt, mutta mistäs sen ennalta tietää kuinka reitit on merkitty. Jatkossa varaudun!

   

Paikkatieto