Kylttyyr…
  

  

Eikä niin ylpeänä: We were there too!

  

Orastavan kultturiurani nautintokohteiden kokemisien keräilyn, melkein tyhjään säkkiin, keräilimme Jäsen S:n kanssa yhdessä kokemuksia toisesta humoristiseksi itseään kutsuvaksi näyttelijä / koomiikko -esiintyjästä, eli Puotilan Jukasta.
 
Enpä tiedä… Kun Ismo Leikola KASVOI Hämeenlinnassa IHMISENÄ, että oliko SE, se viimeinen huippu, jota ei kukaan voi kukaan valloittaa!? Vai tuleeko, ja onko yleensä ollenkaan mahdollista, että tulee joku täysin uusi/vanha, joka murskaa Leikolan komiikan mennen tullen? Uusi Messias komedialle? Leikolan roolit telkkarissa ovat olleet lähinnä karmeaa tuubaa, ja taas Puotila on niissä ollut lähes siedettävä…

 

Käy baareissa kuuntelemassa jotain paikallista ”Viljoooo-o”, ja mene sitten teatterilavoille? En tiedä, että teinkö perinteisen, vai peräti ihan uudenlaisen, virheen. Menin heti kuuntelemaan Ismo Leikolaa, ja saimme parkkisakon. Mahtoikohan hän tehdä sitten ainoan hyvän keikkansa juuri HML:n näyttämöllä? Vai jäikö kaikki kiinni siitä käsittämättömästä parkkisakosta? Oliko seurassa jotain vikaa?

 

Jukka Puotila kertoi kahden tunnin aikana, ja reiluun kuuteenkymmeneen euroon (+ toimituskulut), kaksi hyvää vitsiä, jotka lämmittivät nauruhermoja! Aarne Tanninen, Lontoo (Alkoholi + Margaret Hilda Thatcher) ja Mertarannan selostus (Teemu, ja koputus).
 
Jukan Iänikuiset vanhat; Ahtisaaret, Tarjat, Keket, Kimit…

 
Häpeäisit perkule!

     

 Toisaalta… Mikkeliläinen yleisö oli joko rankasti oikeassa, tai väärässä, kun se taputti kaikkein voimakkaimmin Puotilan lähtiessä väliajalle.

Vai onko taikana / neuvona se, että:
   

Ei kai tätä toista vaihtoehtoa tarvitse enää kirjoitella?

  

Mites Hissu Hietalahti…
    

Ennen juhannusta menen vielä kesäteatteriin, jos vaan kelit suovat. Siellä on mukana yksi Suomen suurista diivoista, eli Risto Kaskilahti. Saapas näkee, kuinka hänen ja minun/meidän käy.