”Joo, mä tiedän, tiedän et mun pitäis ryhdistäytyä”

Perjantai klo 12:00, vakuutsasioita Pohjolan konttorissa. Viisi ”Ilman ajanvarausta -toimistokoppia”, kolmessa niistä henkilökuntaa. Asiakkaita jonossa kolme, ja minä. Henkilökunnasta kaksi laittaa luukkunsa kiinni, ja poistuu ties minne. Paikalle asiakaspalveluun jää siis vain yksi työntekijä. Vilkaisen pankin tiskin puolelle. Pitkä jono. Minuutit kuluvat ja huomaan, että olisin toimittanut pankkiasiat jo tämän vakuutusjonottelun aikana. Istun jääräpäisesti odottamassa vuoroani. Jotkut jonottajat kyllästyvät odotteluun, ja poistuvat paikalta. Odotan, odotan..
Hei jees! Mun vuoro! Vain puolisen tuntia! Asiat hoituivat joutuisasti, ja pääsen yrittämään pankintiskille. Karmea 20 metrin jono kertynyt, ja vain kolme tyttöstä ahertaa tiskillä. Enpä viitsi jäädä seisoskelemaan toista puolituntista.
EDIT. (Klo 1530) Reilut kolmetuntia myöhemmin, sama paikka. Pakko kun oli… Jono oli kuin aiemmin lähtiessäni, mutta aikaa seisoskeluun ei mennyt kuin 15min. Hyvin kassatytöilläkin hermot pitivät. Poislähtiessämme jonoa oli kertynyt jo etuovelle saakka!

CCS -kortti vaatii vuosittaisen voimassaolotarran.
Kävin Visulahdessa kyselemässä tarraa jo toukokuun alussa, mutta silloin minulle sanottiin, että tarran saa heiltä kesällä. OK. Nyt on kesä, siispä…
Tehän arvaatte jo, että kuinka siinä sitten kävi, kun kävin äsken siellä. Ei niin, ei tietenkään ollut. Vuositarra, joka on kortin voimassaolon merkki. Eikä niitä ole saatavilla vielä kesäkuun alussa? Paljon tulee kysymyksiä mieleen. Miksi ihmeessä tuotetta markkinoidaan, kun se ei toimi? Mites ympärivuotiset leirintäpaikat? Visulahden asioista vastaavat tehneet työnsä hyvin? Heidän kesäkautensa alkaa maanantaina, eikä tarroja tullut edes perjantain postissa. Tavarantoimittajaan voisi olla ajoissa yhteydessä jne.
Kohtasin taas molemmissa paikoissa mukatoimivaa asiakaspalvelua. Puitteet on, mutta toiminta on nykypäiväksi lähes surkeaa. Toivottavasti pankki taasen lähestyy puhelinsoitollaan, niin voin jättää asiakaspalautetta ja terveisiä, eli ajatuksia rakentavassa hengessä välitettäviksi pääliköille.
Niiden pienempienkin asioiden pitää toimia.
ESIM. Yksi mätä kananmuna pilaa koko munakkaan.
Tai että, moottorissa on huippuhyvät öljyt ja vain yksi pikkuruinen kivi.
Arvokeskustelua!