Alkaa reissu olla loppupuolellaan.
Tänään ajeltiin Huddingeen, ja Tukholmaa olisi edessä, mutta sään ennustekuva sai aikaistamaan paluuta yhdellä päivällä. Saavuimme paikalliselle leirintäalueelle jo iltapäivän puolella, noin 300km:n moottoritiekoomailun jälkeen. Koko päivän oli harmaata ja sumuista, ja sateista.
Paluumatkan aikaistaminen onnistui soittamalla parissa minuutissa.
Kiitokset Silja Linelle!
Päivään sattui yksi tapahtuma, jossa oli hiukan palaneen käryä.
Saksalaisrekisterissä oleva auto oli hätävilkut päällä moottoritien rampissa, ja yksi ukkeli heilutti käsiään. Pysähdyin, ja nousin autosta. Hyvin itämaisennäköinen tummamies ilmoitti, että bensa on lopussa. Hän näytti BMW:n nimikorttia, ja pyyti paria litraa polttoainetta. Ei oikein yhtälö sopinut kaavoihin. Vanhempi Volkkari josta oli bensa loppunut, BMW-myyjän nimikortti ja kolme tummaa kaveria päät kallellaan autossa. Sitten katsoin, että komea aito kullattu sormus oli jo otettu pois sormesta… Pliis! Pliis! Joo, joo. Kannat yhteen, ja GoodBye!
No, joo hölmö olin itsekin, kun edes pysähdyin paikalle. Mutta, kun siinä oli saksalaisrekkarit. Ei tule toistumaan
