Jäsen S oli keräämässä herukoita puskista. 

Hetkisen kuluttua hän tuli näyttämään tällaista toukkakomistusta!

Nimi villakarvajalka panee helposti mielikuvituksen liikkeelle, mutta perhonen on muutenkin kiintoisa. Sen pitkätupsuinen toukka vaeltelee loppukesällä etsimään talvehtimispaikkaa, jolloin kävelyllä olijat usein huomaavat sen. Toukan värit vaihtelevat kovasti, mutta usein selkätupsut ovat helakan keltaiset ja perässä oleva ”sarvi” punainen. Luultavasti toukan karvat ovat myrkyllisiä tai vähintäänkin hankalia linnuille, ja toukka ”uskaltaa” köpötellä aivan avoimesti. Itse perhonen on melko tavallisen näköinen harmaa pörisijä, mutta sen koiras ja naaras ovat niin erinäköiset, että Linné antoi molemmille oman lajinimensä. Koiraan nimi pudibunda merkitsee ujoa, ja tulee jotenkin siitä, että levossa karvaiset eturaajat sojottavat kauas eteen.

  

Villakarvajalka on esiintymisessään hyvin oikukas, fluktuentti, vaihtelevakantainen. Lajia oli Suomessa laajalti 1950- ja 1960-luvulla, mutta se alkoi sitten taantua ja kenties katosi kokonaan Suomesta 1980-luvulle tultaessa. 1990-luvulla se levisi kaakosta Järvi-Suomea ja Pohjois-Karjalaa kohden, ja vuosituhannen vaihteessa alkoi sen leviäminen sisämaahan päin myös Hankoniemeltä ja Helsingin ympäristöstä. Lieneekö kysymys loisten voimasta: kun perhonen leviää ja runsastuu aikansa, sen loiset saavat ylivallan ja kanta romahtaa. Saapa nähdä miten tämänkertainen leviämisyritys onnistuu. (Kauri Mikkola, YLE/Luontoilta)

  

 
WikiVillaKarvaJalka
 

  Hienoja luomuksia.