FC Schalke – HJK

”Kasetti Kadoksissa”
 
Liian kokemattomia ja…, ja juuri siksi, nämä pelurit pelaavat vielä Suomessa.
Paljon on annettava kritiikkiä pelin tuomarikolmikolle, jolta oli kaikenlainen rentous unohtunut jonnekin hotellin allasosastolle! Täysin käsittämätön ensimmäinen rankkari. Tilanne oli päivänselvä kaksimetrinen paitsio! Ensimmäisen maalin syntytuskan keveneminen, noin aikaisessa vaihessa, helpotti varmasti Schalken leirissä.
Sitten kun Surkea-Sadik ja kumppanit eivät saa palloa maaliin edes ”kantamalla”, ei pelejä voi voittaa. Hieman toisenlaisten alkuhetkien jälkeen HJK-johto olisi voinut olla 0-3!!! Mutta se olikin 2-1. HJK:n alakerrassa pelaajat olivat ihan kuutamolla.

Muistan, kuinka tv:n jalkapalloasiantuntija Pasi Rautiainen toppuutteli ensimmäisen osaottelun 2-0 -voiton jälkeen studio-osuudessa HJK:n mahtavuutta. Hän sanoi, että HJK ei käyttäny läheskään kaikkia sille tarjottuja mahdollisuuksia hyväkseen, ja että ne hukatut paikat saattavat jatkossa käydä kalliiksi… Pasin mukaan peli olisi pitänyt voittaa runsaammin, jopa 5-0. No sillä voitolla HJK olisi nyt jatkossa. Siinä se on, juuri se pienen pieni ero kansainvälisen ja suomalaisen jalkapallon välillä, valovuosi. 
Teemu Pukkille onnea seuraavalle ammattilaisuralle.  
  
Toisaalta pettymys haihtuu nopeasti. Olihan tuo kiva hetken aikaa herkutella ajatuksella, että olisi nähnyt HJK:n mukana lohkovaiheessa. Suurenmoinen oppimismahdollisuus pelaajille ja heidän pelaajaurilleen meni kuitenkin kylmästi WC:n huuhteluveden mukana viemäriin.

Olihan tämä karsinta kuitenkin selkeästi kovin suomalaissuoritus pitkään aikaan! Eli leuka pystyssä kohti seuraavia nöyryytyksiä!

  
  

Jätä kommentti