H I P H U R R A A !
Pikkujouluaika alkaa.
Lauantain, sunnuntain ja ehkäpä vielä maanantainkin lehdistä saamme taas lukea pikkujouluajan tapahtumista. Kuinka joku sankarikansalainen oli etuillut grillijonossa, toinen sankarikansalainen ei tietenkään voinut moista törkeyttä sietää, ja saanut lopulta aikaan tappelun, missä neljää oli viety sairaalaan tarkistettaviksi jne…. Sama etuilua oli tapahtunut myös taksijonossa, ja taas oli kulmaa tummunut! Muutamat tulipalot, ”Sauna paloi, perkele!”. Rattijuoppoja ja huumepöllyssä suunnistavia hölmöläisiä jää onneksi taas kiinni kymmenittäin. jne jne.
************************************************
Poliisi valvoo pikkujoululiikennettä
Poliisi valvoo tehostetusti pikkujoululiikennettä marraskuun kahtena viimeisenä viikonloppuna 18.–20.11 sekä 25.–27.11. teemalla raittiina pikkujoululiikenteessä.
Jakson aikana liikenteen valvontaan käytettävissä olevat voimavarat suunnataan puhallusratsioihin, jotka ajoitetaan ilta- ja yöaikaan sekä lauantaisin myös aamupäivällä.
Poliisi on ottanut tänä vuonna kiinni lokakuun loppuun mennessä noin 20 000 rattijuoppoa, joka on lähes sama määrä kuin viime vuonna vastaavana aikana.

– Ravintolaan lähdettäessä auto on syytä jättää kotiin, ettei tulisi houkutusta ajaa juovuksissa ja aiheuttaa vaaraa itselle ja muille tienkäyttäjille, poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta korostaa. (Poliisi)
HYVÄ, HYVÄ!
************************************************
Oikein hauskoja pikkujouluja kaikille pikkutontuille.
Muistakaa, nauttia joulusapuskoista, ja ennen kaikkea olla ihmisiksi!
Muistakaa, nauttia joulusapuskoista, ja ennen kaikkea olla ihmisiksi!