Katse eteen…
Molemmat pyllähdettiin kerran. Jäsen S tuli hetken rinnettä alas huppu edellä, ilman vaurioita. Itse kompuroin jäisellä rinteellä noin viisi metriä ennen hissijonon päätä. Kun satanen mätkähtää metristä jäähän, niin silloin kinkkuun jää jälki. Se on todistettu!
Tuolihissi oli alkuun hirmuisen jännä paikka, mutta eka kerran jälkeen kyytiin tottui ja nousumatkat menivät jatkossa mukavasti. Rinteet olivat tosiaan hienossa kunnossa, kun aloitimme. Vasta klo 12:00 jälkeen, kun rinteeseen ehti lisää laskettelijoita, alkoi rinne kulumaan paikka paikoin. Silloin jyrkemmille kohdille ja ”lanatuimmille” kohdille alkoi paljastua jäätä.
Lumilaakson rinteet olivat lyhyempiä ja helpompia. Mukavia pikkumäkiä, yhtään rinteitä väheksymättä, jyrkkyyttä noistakin löytyy. No, esim. Mikkelissä nuo Lumilaakson rinteet olisivat olleet niitä pitkiä päärinteitä. Tahkon rinteet olivat hyvin mukavasti vaihtelevia; kunnon jyrkkää ja sopivan vauhdikasta loivempaa hyvässä suhteessa.
Yksi ikävämpi sattumus oli, kun eräs Tavaritz oli kompuroinut rinteessä jalkansa poikki. Paikalle saapunut apu tuli varmaankin etanakyytiä, ja kelkkaa on vedetty käyntiin ihmeellisen (huomattavan) kauan. Ei hyvä.
Tavoite saavutettiin.
Iltapäivällä siellä oli sitten tapahtunut!
Mökkiloki päivittyy 