Arvonta on käynnissä


Ei enää ikinä syksyä!
 
2012 viimeisiä matkalippuja jaetaan jopa 20-30kpl!
 
Jännittävää! Eikö olekin!?
 
Perjantaina tiellä 54 Forssasta Riihimäelle tuli vastaan moottoripyörä noin 150-200km/h. 8-kympin alueella, normaalin viikonloppuliikenteen seassa. Sunnuntaina vanhalla 5-tiellä, Mikkelistä kohti Otavaa, kiihdytteli yksi tyhjäpää samalla vauhdilla, ja tietysti 8-kympin alueella. Tahallista ja vastuutonta, mutta varteenotettavia matkalippujen saajaehdokkaita.
 
Muuten, nuo kynttilät tien varrella ovat ihan turhia.
 

Torronsuon kansallispuisto

Torronsuo

 
Koko suoalueen kartta
   
Noin 1,5km:n lenkillä sai melko kattavan kuvan suomaisemasta.
  
  Sinivuokkoja oli runsaasti Kiljamon näkötornin ympäristössä.

 Käveltiin muutama metri Ilvesreitillä.
  
  

 Pitkospuut olivat tarpeeseen!
   
 ”Mennäänpäs tuo suon yli, että heilahtaa!”
 
 Ei näkynyt lintuja, eikä kyllä paljon muitakaan eläimiä.

 Suon näköalapaikka.
 

Suohämähäkki?
  
 Peippo johdatti meidän matkaa muutaman kymmenen metriä. Pesästään taisi olla enemmän huolissaan?
 

Kiljamon näkötorni

Torronsuolta
löytyy Kiljamon näkötorni  ja nuotiopaikka aivan P-paikan vierestä (300m).
 
   Harvinaisen siistissä kunnossa nuotiopaikkaa myöten!
 
 
Aika korkea…
  
 
  Eikä tämä ainakaan lisännyt kiipeämisrohkeutta!
 
  ”Enkä pelkää ollenkaan!”
 
 Takaisin nuotiopaikalle.
 
   Torronsuota
 
 Sitä samaa melkein 10km tuohon suuntaan.
 

Uusi lelu!

Oikeastaan ei tämä mikään lelu ole.
  
 
Ensiksi piti tavata noita ohjeita, että ylipäätään tajuaa mitä on tekemässä
  
Sitten vaan rohkeasti testailemaan.
  
Järripeippo, Canon SX40HS:n -malliin.

Punarinta

…ja sitten takaisin lukemaan ohjeita.

 

Videokin onnistuu, kunhan käyttäjä opettelee viel pikkuisen säätöjä.
 

Iloinen uutinen!

Vihdoinkin!

Kauan noita pakoputkiviritteisiä vekottimia on saanut kuulla, ja todennäköisesti edelleenkin saadaan kuunnella, mutta koko ajan niitä vähenee. Täysin turha melusaaste saadaan Euronippujen koetukselle.
Täytyypä kiittää tämän tehovalvonnan ideoijaa!
Kiitos, ja toivottavasti saatte hyvän saaliin!
 Paras vaihtoehto tietenkin olisi, että motoristit vaihtaisivat itse (siis; ennen sakottamisia) putket kaikessa hiljaisuudessa vakioputkiksi.
 

Takaisin itään

Kiitokset kestityksestä!
 Haikein mielin poistuimme Bjököbystä jo aamulla. Formulat odottivat…
  
Aamulla oli hyvä ajella, kun teillä ei ollut paljoa liikennettä.
 

 
Ylistarossa kävimme katsomassa Kyrönjoen ruskeaa kuohuntaa. Katsastimme Lapuan pääkadun, Alajärven ja Soinin kautta Karstulaan.
 
   
 Komea portti johdattaa Kirkkovuoren luontomatkailualueelle.
 
   Julmetun lumisohjoisen hoitamattoman 330m:n polun kiipeämisen jälkeen näkyi huolellisesti tehty laavu- ja tornialue. Näkötorni oli sisältä tehty umpinaiseksi, eli ylhäältä ei näkynyt alakerran lattialle asti. Tornissa on kuusi kerrosta ja lukematon määrä rappusia. Siisti paikka!
 
 Näkymät olivat näin keväälläkin vähintäänkin hienot. Ylhäällä oli kiikarit, jotka toimivat parin euron sijoituksella.
  
 Karstulan kirkko
Loppumatka kurvailtiin lisääntyvän liikenteen seassa, ja ehdimme hyvin kotiin katsomaan Kimin menestystä!
 

Merikotkajahti, ja vähän muutakin.

Illalla, yöllä ja aamulla oli satanut noin 15cm märkää lunta!
 
Vesipisarat ovat talon ikkunasta!
  
*********************************
Yksi toive oli nähdä tuo rannikkotaivaiden suuri uljas lintu
 
Tavoite saavutettiinkin heti lauantaina aamupäivällä, kun suunnistimme kohti mannerta. Auto pysäytettiin, ja astuimme ulos kamerat kädessä. Arka lintu oli noin 50m:n päässä. Innostus oli liian suuri ja oven ääni karkotti linnun kuusen latvasta. Näky oli uljas! Laiskasti ja hitain liikkein kotka ojensi valtavat siipensä, ponnisti liikkeelle ja sukelsi pois näköpiiristä puiden taakse. PERRR! Toisaalta, eipä haittaa, sillä nyt se on nähty! JES!
  
 Raippaluodon sillan ympäriltä ihailimme tasaista harmautta ja tarkkailimme taivasta sekä vesialueita. Eipä siellä sitten mitään uusia kummallisuuksia näkynyt.
   
 TV:stä tuttu: Strömsö
 
 Stömsön huvimaja. Kotisivut på Svenska.
  
*********************************
 
Sitten Meteoriiheen näkötornille. 
Keli oli hurja, eli täysin sopimaton lintujen havainnointiin! Yön aikana satanut loskakerros ja sankka sumu estivät suurimmat lintukokemukset, mutta jotain kuitenkin jäi kuviksi asti.
  
Itse kuvasin mm. hienon ladon….
 Meillä kävi pieni flaksi, kun näimme tuulihaukkapariskunnan lentoja näkötornin vieressä. Mikillä oli kamera valmiina ja sen ominaisuudet voittivat, tai ainakin löi hyvin kampoihin, erittäin haasteellisiin kuvausolosuhteisiin.
  
Ihan ei saatu katsekontaktia.
  
Söderfjärdenin pelloilla oli perjantaina laskettu olleen 850 kurkea!
  
 Kurkitanssit
 
 Arastellaan vähän autoa.
  
OOOOOTTA-KAAAA!
  

Björköby

 
Perjantaina oli vielä aikaa…

käydä haistelemassa pikkuisen saaristolaisen räntälumimyrskyn tunnelmia Björkön kalasatamassa ja Svedjehamnissa.
  

   

   
Kalasatamassa avomereltä puhaltava tuuli ei jättänyt mitään arvailun varaan. 
Tuuli oli vähintäänkin kovaa!
  
SALTKARET oli saanut hienon sävytyksen.
   

 
Maisema Svedjehamniin oli… ankea.
  
 

Ähtärin Eläinpuiston kautta Vaasaan

Heti aamulla liikkeelle, 
että ehdittäisiin käydä Ähtärin Eläinpuistossa ennen ennustettua lumi- ja räntäsaderintamaa!
  
 Lumileopardin päivät tuntuvat pitkiltä! Haukotus!
   
 Ähtärin Eläinpuistossa tie kaikkien tarhaeläinten luo löytyy helposti.
 
 
   
    
   
Karhut olivat kovin vetämättömällä päällä.
  
Perjantainen reissu keväiseen eläinpuistoon kannattaa. Saimme edetä ihan rauhassa, ilman minkäänlaisia ruuhkia, koska alueella ei ollut kuin yksi ”turisti” meidän lisäksi. Eläimet olivat tarkkaavaisia. Kun saavuimme paikalle, niin kaikki eläimet tuijottivat tarkasti tulosuuntaamme. Joillakin oli varmasti mielessä makoisa päivällinen, ja toisilla täysi valppaus pakoretkelle.

Ajoituksemme onnistui täydellisesti. Kun lähdimme jatkamaan matkaamme Eläinpuistosta kohti Vaasaa, ja käännyimme ”isolle tielle”, näimme samassa ensimmäisen yksinäisen lumihiutaleen leijailevan maahan, aivan auton edestä.
 
 Kävimme ostamassa Keskisen kyläkaupasta nahkahanskat ja kyläpuodista vähän evästä, niin sillä välin keli oli jo muuttunut aivan hurjaksi. Räntää satoi ihan ”täysillä”.
  
Raippaluodon sillalla oli sitten tarjolla puhdasta vettä.
 

Pihalla uusia lintuhavaintoja

 
Puolikuuta peipposesta!
 
Peippoparvi oli löytänyt keskiviikon lumimyrskyssä(!) tiensä, tai oikeastaan lentoreittinsä, takapihan ruokinta-automaatille. 
    
Räkättirastaita pyrähteli takapihalla ja puolen hehtaarin metsässä.

Kovimpien myrskytuulien aikana linnut keikkuivat oksien suojissa, nokka tuulensuuntaan. Ja jos yhtään voi eleistä jotain tulkita, niin hiki ei ainakaan näitä lintuja vaivannut.
   

Poliisista päivää!

Tehostettua liikennevalvontaa!
  

Normal
0

21

false
false
false

FI
X-NONE
X-NONE

/* Style Definitions */
table.MsoNormalTable
{mso-style-name:”Normaali taulukko”;
mso-tstyle-rowband-size:0;
mso-tstyle-colband-size:0;
mso-style-noshow:yes;
mso-style-priority:99;
mso-style-parent:””;
mso-padding-alt:0cm 5.4pt 0cm 5.4pt;
mso-para-margin-top:0cm;
mso-para-margin-right:0cm;
mso-para-margin-bottom:10.0pt;
mso-para-margin-left:0cm;
line-height:115%;
mso-pagination:widow-orphan;
font-size:11.0pt;
font-family:”Calibri”,”sans-serif”;
mso-ascii-font-family:Calibri;
mso-ascii-theme-font:minor-latin;
mso-hansi-font-family:Calibri;
mso-hansi-theme-font:minor-latin;
mso-bidi-font-family:”Times New Roman”;
mso-bidi-theme-font:minor-bidi;
mso-fareast-language:EN-US;}

Etelä-Savon poliisilaitos valvoo tehostetusti
ajonopeuksia ja suojatiesääntöjen noudattamista tulevalla viikolla,
16.–22.4.2012, osana valtakunnallista liikennevalvontateemaa.

     
   

Valvontaiskuja tehdään eri puolilla poliisilaitoksen
aluetta. Kohdealueina ovat koulujen, päiväkotien lähitiet sekä alueet, missä on
esiintynyt liikenneongelmia ja minne ihmisiltä on tullut valvontapyyntöjä. 
   
Moottoriajoneuvojen
ajonopeuksien noudattamisella taajamissa on tärkeä merkitys. Taajamissa on
paljon jalankulku- ja muuta kevyttä liikennettä. Katujen ylityksiä on paljon ja
riskit törmäyksiin kasvavat. Pienikin nopeuden vähentäminen lyhentää
huomattavasti ajoneuvojen pysähtymismatkaa ja törmäysnopeudet alenevat. Alemmat
törmäysnopeudet lieventävät seurauksia ja ajoneuvon saattaa saada pysähtymään
ennen törmäystä. 
  

  
Erityistä huomiota kiinnitetään autoilijoiden kunnioitukseen
suojatietä kohtaan. Suojatietä pitkin katua ylittävälle jalankulkijalle on
annettava esteetön kulkuSuojatien eteen pysähtynyttä tai muuten
näkyvyyden suojatielle peittävää ajoneuvoa EI SAA OHITTAA PYSÄHTYMÄTTÄ!
Tämä on asia, joka tahtoo unohtua liian monelta ajoneuvon kuljettajalta. 
 
Liikennevaloista
liikennevaloihin ajava tahtoo unohtaa pysähtymisvelvollisuutensa ennen kaikkea
valojen välissä ns. liikennevalottomilla suojateillä liikkuvia kohtaan. Säännöstä
rikotaan jatkuvasti ja sen valvontaan kiinnitetään poliisissa entistä enemmän
huomiota. 
 
Ota huomioon muut tielläliikkujat ja noudata liikennesääntöjä. Näin
kaikki pääsevät sujuvasti ja turvallisesti määränpäähänsä.
  (E-S Poliisi)

Oravamaista

 
Ei, ei se ole täytetty!
  
 
Jäsen S sai taas vangittua oravalta uuden ilmeen.
Olisiko tämä sellaista ”hiljaista päättäväisyyttä”?

 *************************

Käytiin illalla Naistingilla. Joutsenia oli paikalla enää n. 39 lintua. Sinisorsia oli paljon, Isokoskeloita, telkkäpariskuntia ja vielä näytti yksinäinen nokikanakin telmivän keskellä lätäkköä. Tiirassa mainittua tavia emme nähneet.

 *************************
  

Pilkillä


Superpääsiäinen jatkui!

Suuntasimme Jäsen S:n kanssa pilkille Saimaan Paljavedelle. Tieltä 4321 Lappilanmäeltä käännyimme rantaan. Kalastelimme Aittasaarten ja mantereen puolessa välissä pari tuntia. Pääasiassa auringosta nauttien ja Radio Suomen ”Luonto herää kevääseen” -ohjelmaa kuunnellen.
   
 Tie päättyi rantaan, ja rannalla oli onneksi kääntöpaikka laavun edessä.
 
 Jaa-a. Missäs olisi hyvä kohta?
 
 Kaikki valmiina!
 
 Ja heti parista metristä tulikin kaksi jättiahventa! Ainakin 5g molemmat!
  Muuta elämää siinä ei sitten ollutkaan.
 
Noin 15m:stä tuli sitten vähän lisää.

Kalansaalis ei ollut kovinkaan mahtava, mutta paikan hiljaisuus, jäiden paukkuminen ja hieno aurinkoinen keli olivat.


 

Viikon 15 sää


Kantohankikelit taitavat loppua torstaina?
  

Katupölyn vuoksi perjantaiksi ennustettu vesisade on tervetullut.
 

Edit. Eipä tullut vielä perjantaina vesisateita, mutta ehkäpä jo huomenna!?

 

Sunnuntaikävely On The Rocks

  
Hienot kelit vaan jatkuvat!
 Satamasta Saimaalle!
 
   5-tien Savilahden sillan alta Savilahteen
 
 ESE:n pilventekokoneet
 
   Autiotalo myytävänä.
 
Näin vuonna 2010, näin 2012 ja 2012, ja tarina jatkuu…
  
   Seuraava kohde oli noin korkealla.
Kirkonvarkauden silta, Kt 62
Kävelyn kääntöpaikka Annilanselän Kakaraniemen pään kohdalla.
 
 Lintutornin tukevuus ei vakuuta.
   
 Kenkävero näyttää jotenkin vaatimattomalta, kun etupihan (talon takana) suuret koivut on kaadettu.
 
 Savilahden sillan alta löytyi muutama traaginen kohtalo.
 
 Satamanlahti
  
Ympyrä sulkeutuu.
Jäällä oli paljon eri-ikäisiä ulkoilijoita nauttimassa kauniista päivästä. Hiihtäjiä oli runsaasti, muutamia pilkkijöitä ja vain yksi moottorikelkkailija. Menomatkan lämpimyys vaihtui paluumatkalla pohjoistuulen virkistykseksi. 
Lämpövoimalan sulassa uiskenteli sinisorsapariskunta pari telkkää ja isokoskelo, tai kaksi.
 

寿司 – Meillä syötiin susia!

  
Tänään illalla tapahtui sitten taas sellainen juttu, jota en aiemmin ollut kokeillut.
Otsikkoon voidaan näin jälkikäteen lisätä se puuttuva h.
 
Söin 寿司:a!!
Tonnikalaa à la Ville ja Fiskars
  

Kappas, wasabia ja lohta joukkoon.

Levälehtisistä tuli sopiva kääre.
 
Ennen maistamaton näytti herrrrkulliselta!
 
Juu ja juu!
 
Dippi
Kiitokset S&V:lle erinomaisesta ennakkoluulojen ja makuelämysten poisto- ja laajennuskurssista!
Oikein maistamisenarvoisia annoksia syömisiksi.
Kala suolaisella ”dipillä” ei paljoa eroa meidän graavilohesta.