Sitten kiivetään Saanalle!
   

 Siinä se sitten on. Kartalla.

    

 HEP! Parkkipaikalta polulle.

     

 Kivistä polkua ja apuna hiukkasen pitkospuita.

    

 Eka kilometri on noustu. 

Enää kolme pitkää, pitkää, pitkää, kilometriä jäljellä.

      

 Olisiko joku 300 porrasta jo noustu, ei olla vielä edes puolessa välissä.

      

 Kulmakertoimet nousussa kohdillaan.

    

 Epätoivo on iskenyt jo … ties monennenko kerran.

  Vieläkään ei sitten luovutettu. Noin 750 rappusta allapäin.

    

 Kilpisjärven kylä.

 

   

Rappuihin asti meni ihan hyvin, ja jopa yllättävän kevyesti. Rapuissa
alkoi varsinainen via dolorosa. Hapotti, hapotti ja hapotti. Enpä olisi
uskonut moista itsestäni. Mukanamme oli onneksi näitä energiapatukoita!
Söin pari puolikasta nousulla noin parinkymmenen minuutin välein ja
hapottelin edelleen. Nesteenä oli Batteria ja joinkin sitä pikkupullon
parissa eri erässä. Jäljellä oli enää viimeinen kilometri ja (HELPOTUS!)
homma alkoi luistamaan. Tehoaineet alkoivat vaikuttamaan!

    

 Antennimastolla.

   
Tästä oli jo helppoa edetä viimeiset kevyet metrit.

   

 Huippu, tuo kivikasa, häämöttää. Enää ei varmasti käännytä.

   

   

OU JEE x 2!

     

Tämä tunne on varmaankin aikä lähellä kaikkia niitä fiiliksiä, joita kokee, kun onnistuu jossain sellaisessa, jota on kovin vahvasti joskus (esim. nyt matkan aikana) epäillyt.
   

 Joillakin on ollut idea ja aikaa.

   
Ylhäällä tuuli ja oli kylmä.
Pienet vesinorot olivat jäätyneet ja välillä satoi harvakseltaan hiukan lunta.

    

Paluumatka alamäkeen sujui leikiten.
 

  

 Paitsi, että portaissa laskeutuminen sai jalat tärisemään.
  

 Vihdoin perillä, klo 20:16.

   

Viileä keli ja hiki saivat pipon huurtumaan.

  

Taas opittiin jotain uutta.

Heräät aamulla klo 06…. Ajat autoa 700km, ja aikaa siihen menee siihen noin 8 tuntia autonpenkillä istuen. Ennen nousua vain muutama kävelyaskel. Tulee ongelmia vastaan. Aivot käyttöön jatkossa.

SAUNAAN!!