Pelicans-HIFK 2013

 
Mitähän täällä tänään tapahtuu?!
   
Pakko mennä katsomaan!
Tällä kertaa en ota kameraa edes mukaan. Kopsailen kuvat kamalista hässäköistä muista medioista tai sitten edellisen käynnin tuotoksista. Tulee varmasti jollain tapaa erikoinen ilta, sillä HIFK ei petä koskaan!


Edit. Ja tapahtuihan siellä!

Kibe availi ketsuppipulloa Lahdessa
 

 Pelicans – HIFK 2-3 (1-0,1-1,0-2)


IFK-ikoni Kimmo Kuhta oli iskussa tiistaina Lahdessa, kun IFK
haki täydet pisteet maalein 3-2. Kibe teki 1–1-tasoituksen toisessa
erässä ja viimeisteli voittomaalin reilu 7 minuuttia ennen loppua. Niin
uskomattomalta kuin se kuulostaakin, kyseessä olivat Kuhdan kauden kaksi
ensimmäistä byyriä. Kuhdan lisäksi nimensä maalintekijöihin sai nimensä
Ilari Melart. Ottelun viime hetkillä riitti dramatiikkaa, kun
kotijoukkue sai kiekon IFK-maaliin 13 sekuntia ennen loppusummeria. Peli
oli kuitenkin vihelletty poikki ja tasoitus jäi syntymättä, mikä
lievästi sanottuna kismitti lahtelaisia. Torjuntavastuun kantanut Mika
Norja oli kiekon edessä 27 kertaa ja oli yksi voiton takuumiehistä.
Petolauma jatkaa kahdesta peräkkäisestä voitosta huolimatta sarjan
yhdeksäntenä, erittäin tasaisen sarjan myötä kolmanteen sijaan on matkaa
5 pistettä. 

   
Kimmo Kuhta 2+0, Ilari Melart 1+0, Ville Varakas 0+1, 
Kyle
Klubertanz 0+1, Mikko Jokela 0+1, Roope Talaja 0+1, 

Eero Somervuori 0+1
ja Ville Peltonen 0+1.

    

Ennakkoasetelmat
  
IFK matkasi 5 edellistä kotiotteluaan voittaneen Pelicansin vieraaksi.
Kauden kaksi aikaisempaa kohtaamista oli kirjattu stadilaisille 2-1 ja
4-1.

  
Ottelun ratkaisu
  
IFK ei pystynyt toteuttamaan pelisuunnitelmaansa, minkä mukaan
tarkoituksena oli vastata kotijoukkueen alkurynnistykseen, pelata
viisaasti ja pysyä poissa jäähyaitiosta. Petolauma lahjoitti
kotijoukkueen molemmat maalit ja otti 5 kakkosta.
 
Ratkaisun avaimena oli kuitenkin toimiva alivoimapeli, jossa erityisesti Siim Liivikin ja Jari Sailion panos sytytti koko joukkueen. Sytyttäjänä toimi myös Kimmo Kuhdan onnistuminen maalinteossa.
Ottelun sankari, Kuhta, teki kauden avausmaalinsa 25 minuutin kohdalla reboundista. Mikko Jokela laukoi tulisesti viivasta ja Kuhta näpäytti irtokiekon sisään 1–1-tasoituksen merkiksi.
IFK-luotsi Pasi Sormunen piti palopuheen erätauolla ja Ilari Melart
tasoitti 41 minuutin kohdalla. Melart näytti tasoituksessaan miksi
kiekon toimittaminen maalille on tärkeää. Siniviivasta lähtenyt lakaisu
painui tarkasti alakulmaan, minkä jälkeen stadilaisille jäi reilusti
aikaa johtomaalin tekemiseen.
  
Voittomaaliksi jäänyt 3–2-osuma syntyi pitkän pyörityksen päätteeksi 52 minuutin pelin jälkeen. Kyle Klubertanz laukoi ja Kuhta punnersi irtokiekon sisään.
  

Muuta
 
Jos joskus, niin tänään pystyi jo aamutreeneissä näkemään, että Kuhta
onnistuu maalinteossa. Kuhdan tekemisestä aamujäillä suorastaan tihkui
maalinteko.
 

Erikoista
 
IFK:lta on vuosien saatossa hylätty monta maalia milloin mistäkin
syystä. Tänään Rouva Fortuna hymyili, kun peli oli vihelletty poikki
ennen lahtelaisten tasoitusmaalia. Saved by the bell.

Kopsattu suoraan HIFKn raporteista
 

Jätä kommentti