Pihabongaus 2013

  
Viikonlopun ohjelmassa:
   
Ylös, ja ulos!
  
  
…ja bongailemaan!
   
   
Pihabongaus 26.–27.1.2013 
     
Hauskaa, helppoa, hyödyllistä ja siihen kuluu vain tunti!
Pihabongaus-tapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja
omalla pihalla tai muulla paikalla joko lauantaina 26.1. tai sunnuntaina 27.1.
Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa. Pihabongaus ei ole kilpailu, joten
havaittujen lintujen määrä ei ole ratkaisevaa. Osallistumismaksua ei ole eikä
ilmoittautumista tarvita.
       
Pihabongaukseen osallistuminen on helppoa:
 
  • Tunnista tunnin aikana havaitsemasi lintulajit.
     
  • Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan (näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan).
      
  • Ilmoita tunnistamasi lajit ja laskemasi maksimimäärät viimeistään
    1.2.
    tälle sivulle tulevalla verkkolomakkeella

    tai postikortilla osoitteella
        
    BirdLife Suomi,
    Annankatu 29 A 16,
    00100 Helsinki.

       
    Postikortissa on lintuhavaintojen lisäksi oltava havainnoitsijan nimi*,
    osoite ja havaintopaikan osoite, havainnointiajankohta ja havainnoitsijoiden
    määrä.
       

Pihabongaukseen osallistuneiden kesken arvotaan helmikuun lopussa lintuaiheisia palkintoja.
Pihabongauksen päätarkoituksena on saada yleisö mukaan tarkkailemaan talvisia
lintulaudan ja kotipihan lintuja sekä kiinnostumaan lähiluonnosta. Samalla kerätään arvokasta tietoa maamme talvisesta
linnustosta. 

   
EDIT.
Suoritettiin sunnuntaina klo 11-12.

Yksi pikkutikka
Kuusi punatulkkua
Neljä viherpeippoa
Kuusi urpiaista
Viisi talitinttiä
Kolme sinitiaista
 

Jätä kommentti