HIFK:lle uusia sopimuksia


VAAKUNAN TAKAA

 
 

 
SENTTERIOSASTOLLE HUIPPUVAHVISTUS
Kevät on jo pitkällä ja IFK:n kannattajat ovat
kuumeisesti odottaneet tietoja uusista pelaajasopimuksista.
Kärsivällisyys palkitaan nyt, sillä olemme tehneet toukokuun aikana
kahdeksan uutta pelaajasopimusta. Joukkue ei ole vielä valmis, sillä
muutama avainruutu on edelleen auki, joten työ ensi kauden ryhmän
kokoamiseksi jatkuu.
  
Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa pelaavat pelimiehet tekevät yleensä päätöksiä sopimusasioistaan vasta myöhemmin kesällä, joten meidän pitää nyt olla kärsivällisiä ja harkita tarkasti seuraavia siirtoja. Punnitsemme
kaikkia vaihtoehtoja yhdessä valmentajien ja scouttien kanssa, jotta
löydämme juuri oikeanlaiset pelaajat joukkueeseemme. Päävalmentaja Raimo Summasen
rooli joukkueen rakentamisessa on keskeinen. Hänen kanssaan olemme
luoneet tarkat kriteerit kullekin pelipaikalle, joiden on täytyttävä,
ennen kuin
sopimusneuvotteluihin ryhdytään.
    
Sentteriosasto on yksi joukkueen tärkeimmistä
osista, joten tarjolla olevia keskushyökkääjiä on seulottu erittäin
huolellisesti. Alkuviikon aikana pääsimme sopimukseen Kurtis McLeanin
kanssa, joka on joukkueellemme huippuvahvistus. Kaksi viime kautta
Sveitsissä pelannut McLean on työteliäs, älykäs, taitava ja kokenut
pelimies. Olemme erittäin tyytyväisiä, että pääsimme sopimukseen.
  

 
Muita uusia pelaajia ensi kauden joukkueessa ovat hyökkääjät Juuso Puustinen, János Hári ja Janne Ofverström. Jatkosopimukset on tehty Eero Somervuoren, Niko Piiparisen ja puolustaja Mikko Kurvisen kanssa. IFK:n testattavaksi tulee kanadalainen puolustaja Braden Birch.
   
Puustinen
palaa SM-liigaan pelattuaan kaksi kautta Pohjois-Amerikassa AHL-liigan
Milwaukee Admiralsissa. 25-vuotias laitahyökkääjä on kannuksensa
hankkinut kovaa ampuva maalintekijä.
   
Unkarilainen Hári
puolestaan on erittäin mielenkiintoinen pelaaja, joka on läpimurron
kynnyksellä. Hän on viimeksi pelannut kaksi kautta Ruotsin
Elitserienissä MODOn joukkueessa. Tämä kortti meidän on aivan pakko
katsoa.
  
IFK:n oma kasvatti Öfverström pelasi viime kaudella Mestistä TuTossa. Hän on urallaan eteenpäin haluava pelaaja, jossa on ainesta voimahyökkääjäksi.
  
Isokokoinen Birch
on Chicago Blackhawksin varaus, joka kiekkoili neljä viime kautta
Cornellin yliopistossa USA:ssa. Hän saapuu koeajalle IFK:hon kesäkuun
alussa.
  
Näiden pelaajien myötä IFK:lla on nyt kasassa 27
sopimusta. Kuten sanottu, työ jatkuu ja toivottavasti pääsemme kertomaan
seuraavista hankinnoista pian.


Kevätterveisin, Tom Nybondas

Kirjoittaja on Helsingin IFK:n urheilujohtaja.

 
(Teksi ja kuva kopioitu HIFK:n uutiskirjeestä)
   
  
  
 

Jätä kommentti