Kaikki loppuu aikanaan!
Joskus muinoin, eli vuonna 1978, Anton-pappa totesi, että kyllähän mökillä pitää vene olla. Sellainen huippuostos sitten toteutui, ja vene saapui mökille. Terhi 375 palveli meitä mökkiveneenä, kalastusveneenä ja huviveneenä kokonaiset 35 vuotta!
Terhi vapautettiin tehtävistään.
Tällä vanhuksella teimme vielä loppukesällä uisteluretkiä siten, että teippasimme pohjasta haurastuneet saumat muoviteipillä, ettei välipohja olisi täyttynyt vedellä. Käyttökaaren lopun tultua vastaan, emme enää kiinnittäneet veneen siisteyteen suurtakaan huomiota. Vene oli vaihdettava ihan oman turvallisuuden vuoksi.
Viimeinen reissu alkoi mökiltä, ja päättyi Rantakoneen pihaan kierrätystä varten.
Veneen uusimisen päätimme jättää näin syksyksi, koska kausituotteet kannattaa aina ostaa vasta kauden päättyessä. Näin veneen talvisäilytys mökillämme kevensi maksutaakkaa tuntuvasti.
Terhi lähti, mutta onneksi Suvi tuli tilalle!
Uuden pohjamuotoilun
ansiosta uutuusmallit SUVI 460 SVM ja SUVI 495 SVM toimivat myös
moottorilla. Soutuominaisuudet ovat
säilyneet erinomaisina ja sivuvakavuuskin on parantunut
entisestään. Kysymyksessä on todella mielenkiintoinen muutos, joka on
tuonut soutuveneisiin kauan kaivatun parannuksen. Termalin.

Toivottavasti ehtisin vielä testaamaan veneen ennen jäitä!
Tuulastus tai uistelu.