Verotietoja

 
”Satojen tuttujen tulot ja mätkyt”
  
      
Tässä yhdenlaiselle nuuskivalle ja juoruavalle ihmisryhmälle tyydytystä. 
       
”Seuraa koko päivä!”
  
HYI HEMMETTI! 
      
Minun mielestäni nuo tienaamiset ovat jokaisen ihmisen ns. omia asioita, eikä niitä tarvitsisi julkaista kenellekään. Turha tieto aiheuttaa todennäköisemmin vain turhaa hämminkiä, että kuinka tuokin ”tuttu” ansaitsee tuolla tavalla!? Noin paljon tai vaan noin vähän. Sitten tehdään johtopäätöksiä. Mietitään, että miten se on pystynyt tuollaisiin tuloihin, tai mahdollisesti noin vaatimattomiin. Antaa ihmisten tienata sen minkä tienaavat ja tehdään lokerointi ihan muilla perusteilla.
   
Voin helposti tunnustaa, jopa ihan näin julkisesti, että tuloni ovat kyllä valitettavasti alle 150000€ vuodessa ja Ässälläkin taitaa myös jäädä hitusen alle. Veronpalautuksia saamme molemmat, koska tarkoituksellisesti meillä on aina ”turvana” veroprosentti aavistuksen yläkanttiin. On mukavempi saada ennen joulua muutama satanen takaisin, kuin noitua ja maksaa saman verran valtiolle. Kyse on kuitenkin alle 50€:sta per kuukaisi.
 
 

Jätä kommentti