On muistamisen aika.
  

  
Pyhäinpäivä on kristillinen pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivä.

      

Perinteisesti marraskuun ensimmäisenä päivänä vietettävä pyhäinpäivä
kehittyi katolisen kaikkien pyhien päivän sekä sitä seuraavan kaikkien
uskovien vainajien muistopäivän yhdistyttyä uskonpuhdistuksen myötä
yhdeksi juhlaksi, joka alunperin tunnettiin pyhäinmiestenpäivän nimellä.
Vuonna 1955 juhla määrättiin sijoittumaan lokakuun viimeisen päivän ja
marraskuun kuudennen päivän väliselle lauantaille. Vuonna 1967 juhlan
nimi vaihtui nykyiseen muotoonsa.

    

Pyhäinpäivän viettoon liittyy monenlaisia tapoja ja uskomuksia, joista
osa periytyy vanhemmasta kekrin vietosta ja joita käsitellään sen
yhteydessä. Uudempaan kerrostumaan taas kuuluu päivän viettäminen
hiljaisissa ja hartaissa tunnelmissa – hautojen kunnostaminen talvea
varten sekä kynttilöiden ja kukkien vieminen haudoille. Etenkin kanervat
ovat suosittuja. Haudoista alettiin pitää tarkempaa huolta 1900-luvun
alkupuolella, ja erityisesti toisen maailmansodan jälkeinen aika
sankarihautoineen on saanut monet ihmiset kunnioittamaan sukunsa
vainajia pyhäinpäivänä kukin ja kynttilöin. Pyhäinpäivänä onkin joulun
ohella paras mahdollisuus käydä ihailemassa hautausmaalla tuikkivaa
kynttilämerta.

    

Pyhäinpäivän jumalanpalveluksissa on tapana lukea vuoden aikana
kuolleiden seurakuntalaisten nimet, minkä lisäksi vainajien omaisille
voidaan lähettää erityinen kutsu saapua muistelemaan rakkaitaan.
Pyhäinpäivän liturginen väri on punainen, mutta viime vuosina
yleistyneissä iltajumalanpalveluksissa käytetään myös valkoista.

    

Kristillisestä näkökulmasta pyhäinpäivässä olennaisinta on ajatus
kuoleman voittamisesta, uskovien kristittyjen kilvoittelusta
tämänpuoleisessa ja autuudesta tuonpuoleisessa. Kristilliseen
pyhäinpäivään kuuluukin vainajien muistelun lisäksi myös toivo, sillä
kuolema ei merkitse loppua, vaan ikuista elämää Kristuksen tuomassa
valkeudessa, josta pyhäinpäivän kynttilöidenkin ajatellaan muistuttavan. (Fin)