Hip hurraa! Pakkasta!

 
Virallinen ensilumi on satanut!
 
Vaikka syksyn aikana on jo useasti satanut lunta, niin niitä sateita ei ole vielä voinut sanoa ensilumeksi, koska lumipeite ei ole kestänyt ehjänä seuraavaan aamuun asti. Nyt näin on tapahtunut. Sunnuntaina iltapäivällä satanut lumi oli vielä maanantainakin maassa, eli vuonna 2013 ensilumi satoi Mikkeliin 25.11.
   
 Aamulla, juuri ennen auringonnousua, oli pakkasta mukavat -8*C
  
 Lintuja oli syöttöpaikoilla runsaasti. Runsaammin tiasten lisäksi punatulkkuja ja vihrpeippoja.
Viherpeipot eivät ole kovinkaan mielellään orsiruokinnassa.
    
Keltasirkut olivat ruokailemassa ensimmäistä kertaa tänä talvena.

 

Jätä kommentti