TV:n korjaus

  
LG:n takuu toimii loistavasti!
  
 
Meidän telkkarissa oli sellainen ikävä resonointivika. Se vaivasi vain toisinaan, mutta esim. Vain elämää -jakson aikana tapahtunut särinöinti sai aiheen soittaa LG:n asiakaspalveluun. Puhelussa kertoilin vian ja homma eteni mukavasti eteenpäin. Lähetin emailina jäljennöksen ostokuitista ja otin siihen lisäksi pari kuvaa tv:n takakannesta. Lupasivat, että huolto ottaa yhteyttä.
  
Tämän viikon maanantaina tuli soitto Jyväskylästä. Juu-u, luit oikein, Jyväskylästä. huoltoliikkeen ukkeli kertoi, että he olivat saaneet LG:ltä huoltomääräyksen. Hän myös kertoi tulevansa heti, kun saa tilatut osat liikkeeseen. Keskiviikkona sain soiton, että osat olivat tulleet. Juteltiin vielä sopivasta huoltopäivästä. Sovimme perjantain. Kysyin vielä varmistaakseni, että meneehän tämä huoltokäynti varmasti takuuseen. ”Kyllä menee”. Nykyaikana tuntuu vaan olevan niin tarkkaa tuo taloudellinen puoli, että tuntuu hullulta, että huoltomies tulee meille n. 130km:n (eli yhteensä 260km!) päästä korjaamaan yhden telkkarin.
  
Huoltomies saapui lähes minuutilleen pihaan. Korjasi resonontiongelmaa, siis laittoi eristeteipit useaan eri kohtaan, noin puoli tuntia. Kiitos! Asiakkaan kannalta melkoisen vahvasti A-luokan palvelua! Konetta ei tarvinnut lähteä kuljettamaan mihinkään, eikä tarvinnut olla mahdollisesti viikkoja ilman tv:tä. On olemassa hurjia huoltotarinoita. Tämä huolto oli hienosti hoidettu!
     

Jätä kommentti