”Pohjolan Pariisi” ja ”Jäämeren portti”
Silta Tromssan kaupunkiin
Pieniä ja ahtaita katuja
Tuntui siltä, että vähän joka kulmassa oli käynnissä jonkunlainen remontti.
Polaria:
Kallellaan pystyssä
Todella kallellaan, mutta pystyssä.
Erikoinen rakennus kokonaisena.
Sisätiloissa ei ulkokuoren erikoisuus erottunut.
Terrr-ve!
Sisäänkäynnin jälkeen oli ensimmäisenä tietenkin suuri ”aiheeseen_liittyvien_muistoesineiden_myymälä” ja lipunmyynti.
Sitten varsinainen näyttelyalue alkoi Jääkarhun tervehdyksellä.
Ensin kävimme katsomassa enkuksi selostetun elokuvan revontulista.
Sitten suuntasimme akvaarion puolelle.
Pienissä altaissa oli vaikka minkälaista elävää.
Merimetso lie.
Pienissä altaissa oli yllättävän isoja kaloja.
Nyt en kyllä yhtään muista näiden komistuksien nimiä.
Tervehdys! Ollanks me nähty joskus aiemminkin? Pulp!
Rasvakala
Tässä hylkeet uiskentelivat ylitsemme, mutta vain niin nopeasti, että kuvaaminen oli toivotonta.
Hieno hylje-esitys.
Jokaisella kouluttajalla oli hylkeille omat temppunsa.
Tromssan pienvenesatamaa
Tuolla vastarannalla kulki tie, joka vie esim. vaikka Kilpisjärvelle, tai Osloon, jos vaan kulkee oikealle.
Fjellheisen – Ei käyty