Ei yllätystä!
Tänään ei taida aurinko paistaa.
Gondolin ikkunasta.
Viikolla 6 on rinteillä ja P-paikoilla tilaa.
Gondolilla huipulle, ja kun siellä
astui ”hytistä” ulos, niin eipä siellä nähnyt juuri mitään. Toki se
näkymättömyys ei ihan mikään yllätys ollut, kun pilvet tulivat vastaan
jo rinteen alkupäässä. Ylhäällä näkyvyys ei tosiaan ollut kymmentä
metriä parempi. Kävimmekin heti ensimmäisenä Ylläskammi 718:ssa juomassa
rohkaisua, kahvit (2,80€) pahvimukeista, alasmenoa varten. Rinnettä ei
oikeasti erottanut muuta kuin kyltistä. Eteenpäin ei nähnyt mitään.
Rinnettä piti laskea aivan reunoja pitkin, että näki ”aurauskeppejä” ja
pystyi sitten niitä apuna käyttäen suunnistamaan suurin piirtein noin
ehkä turvallisesti alaspäin. Joo-o, ei ollut mielekästä arvailla
pidempään jyrkkyyksiä ja lumipintaa.

Kammi on tuon tummemman hahmon takana.
Nätisti vuorautunut kahvila.
Sisällä oli muitakin, mutta enpä viitsinyt heitä kuvailla.
”Odotas, miä katson kännystä, että missä me oikein ollaan!”
Pilvistä luvattiin sääennusteessa, ja sellaista se todellakin oli!
Kuva rinteen valoisalta alaosalta.
Laskettelimme sitten vain pari tuntia pilven alla eturinteitä ristiin rastiin.
Tietenkin ”huono kelituuri” hiukan harmitti, mutta eipä tämä nyt pääosaa reissusta saa. Meillä on Ylläksestä viime vuodelta jo hienot aurinkoiset muistikuvat.
Tässä sitten illan parhaat kaverit. Pohkeisiin sinistä ja reisiin kirkkaampaa.
Torstaina suunta ainakin Leville palauttelemaan maitohappoja, ja sitten vaikka Pallaksen luontokeskukseen.