Tour De Siekkilä & Kalevankangas
Auto jätettiin hautausmaan p-paikalle, ja siitä Laihalammen rantapolkua pitkin Pohjoisväylä/Kalevankankaantielle. Kadunnimi vaihtuu ”oudosti” keskellä kurvia.
Ihmettelin, että miksi koko tie EI VOI OLLA Kalevankankaantie!?
Kalevankankaalla jotkut kohdat polusta olivat vielä aivan jääpolanteisia.
Ei näkynyt enää muita liikkujia.
Hanhilammen Hanhijoenkujan sillan tuntumassa oli kaksi joutsenta ruokailemassa.
Poseeraaminen ei lintuja juurikaan kiinnostanut, joten otin kuvan pikkukoskesta.
Hämärän ja pimeän rajamailla sain joutsenten figuurit talteen.
Jännät valot noiden silmissä…
Tuossa reitti
