Aatamin puvussa ja vähän Eevankin
”Mikkelin kesäteatterissa Naisvuorella nähdään kesällä 2014
Agapetuksen (Yrjö Soini) menestysromaanin pohjalta dramatisoitu näytelmä
Aatamin puvussa ja vähän Eevankin.
Agapetuksen (Yrjö Soini) menestysromaanin pohjalta dramatisoitu näytelmä
Aatamin puvussa ja vähän Eevankin.
Asemapäällikkö Viirimäki palaa lomaltaan saaresta, mutta
laiva-aikataulut ovat muuttuneet. Myöhästymistä pelkäävä helposti
hermostuva Viirimäki yrittää löytää ratkaisua ehtiäkseen töihin. Hän saa
kiinnitettyä kahden veneilemässä olevan nuoren miehen, proviisori Aarne
Himasen ja luutnantti Paavo Kehkosen huomion ja pakottaa heidät viemään
asemapäällikön maihin. Kesken veden ylittämistä veneen moottori
yllättäen pysähtyy. Moottorin kynttilän kadottaminen on lähtölaukaus
tuleville kommelluksille ja väärinkäsityksille. Asemapäällikkö ei ole
koskaan ennen myöhästynyt työpaikaltaan, mutta nyt se on lähellä.”
En minä noita esittelyjä ennen lippuostoksia kyllä yhtään opiskellut tai lukenut.
Katsojia oli ahtautunut helleillaksi (+26*C) paikalle melkein täysi ”tupa”.
Ltn Paavo Kekkonen ”Hoolla”, Proviisori Aarne Himanen venhossa.
Asemapäällikkö Viirimäki liftailee ja Nti ”mikälie” keimailee, aivan näytelmän alussa.
On yhtäkuin:
-kele! Jostain syystä minua ei kiinnosta, eikä ole koskaan kiinnostanut, ollenkaan mennä katsomaan alastomia näyttelijöitä, ja vieläpä maksaa siitä! Varsinkaan miehiä. Eikä tämä esitys mennyt kuin muutaman hassun minuutin, niin jo oli äijät munasillaan ja perse paljaana pomppimassa näyttämöllä. Oi, kuinka helvetin hauskaa. No, joo. Jos se koomailu olis kestänyt vain sen hetken, mutta eihän se nyt siihen sitten päättynyt. Toinen halppisjuttu on saada katsojat naurahtelemaan, kun kiroillaan oikein sopivasti; ”No, mikäs helvetin otus sinä olet?” tms. Ja viimeisenä suomalaisille kovin tärkeä ja hauska asia on ryyppääminen, kännissä oleminen ja kännipuhuminen. Hik! Oli näytelmässä muutama oikeasti hauska kohtakin.
Onnistuinko kiroilullani hauskuttamaan lukijoita? Ehkä en, sillä en ole oikeasti juurikaan kiukkuinen, vaan vain vähän pettynyt melkoisen kevyeen Ohjaaja Mikko Kivisen näytelmäohjaamisen tasoon. Tai sitten en vaan ole ns. teatterimies.
Asemapäällikkö Viirimäki ja poliisi (Teemu Aromaa)
oli näytelmän ehdottomsti paras näyttelijä.
Menen kyllä seuraavaksi katsomaan syksyllä Mielensäpahoittajan,
koska tästä, niin mieleni pahoitin.
koska tästä, niin mieleni pahoitin.
Muutaman oluen ja parin kossupullon jälkeen noidiun par err kertoo ja tilasinkiin lippuloeta heti seuraaviin teatteriesityksiin, heti matrrakuukdi! Eikun marraskuuksi.
01.11. Mielensäpahoittaja
ja
15.11. Kiviä taskussa
01.11. Mielensäpahoittaja
ja
15.11. Kiviä taskussa
