Liigakausi 2014-15 alkaa!

 
HIFK aloittaa Liigakautensa!
   
 
Pettymykseen päättyneen viime kauden jälkeen HIFK teki merkittäviä muutoksia alkavan kauden joukkueeseensa. Päävalmentaja Antti Törmäsen johdolla joukkue lähtee runkosarjaan tavanomaista kotimaisemmin voimin.
 

Viime kaudella

 

HIFK:n pistesaalis viime kaudelta
oli 88. Se on seuran heikoin lukema uuden pistelaskun aikakaudella, 10
vuoteen. Runkosarjan 9. sija sivuaa HIFK:n seurahistorian toiseksi
heikointa sijoitusta. Playoffs-pelit päättyivät villi kortti -kierroksen
kahteen tappioon Pelicansille.
 

Ottelut harjoituskaudella

 

Viikonlopun
kenraalit tuottivat kaksi runsasmaalista voittoa CHL-peleissä.
Edeltävistä kuudesta ottelustaan HIFK voitti neljä, joista kaksi
voittomaalikisassa.
 

Kovimmat hankinnat

 

Slovakkilaituri Tomas Zaborsky
oli yksi siirtomarkkinoiden isoimmista kaloista. Odotukset parin vuoden
takaista maalikuningasta kohtaan ovat korkealla, joskin viime kausi
KHL:ssä ei ollut onnistunut. Puolustusta vahvistettiin Liiga-kokeneilla Yohann Auvitulla, Otto Honkaheimolla ja Lauri Taipaluksella.
 

Lähtijät

 

Kapteeni Ville Peltosen lopettaminen jätti ison aukon monellakin tavalla. MM-kisoissa läpilyönnin tehnyt Iiro Pakarinen yrittää luoda uraa rapakon takana. Puolustuksesta poistuivat molemmat ruotsalaisavut, Oscar Eklund ja Daniel Fernholm.
 

Valmennus

 

Sveitsissä Bernin mestaruuteen luotsannut Antti Törmänen
tekee debyyttinsä Liiga-valmentajana. Merittejä riittää niin
pelaajauralta kuin valmentajanakin. Miten pitkälle meriitit riittävät
ehkä Liigan seuratuimmalla valmentajapostilla?
 

Läpimurron tekijä?

  

21-vuotias Mika Partanen aloittaa toisen kautensa Liigassa. Valmistavissa peleissä Partanen iski viisi maalia. Partasta vuotta nuorempi Robert Leino tuli HIFK:hon HPK:sta. Juniorisarjoissa vankkoja näyttöjä esittänyt Leino teki elo-syyskuun peleissä neljä osumaa.
  

Ennuste

  

HIFK
kamppailee runkosarjassa sijoista 5-8. Joukkue lähtee kauteen vain
neljällä ulkomaalaispelaajalla, joten kevään joukkue saattaa näyttää
kovinkin erilaiselta.
 
  
 
Tänään klo 18:30
 
Pelit suorina Ruudusta!
 
 
HIFK sijoittuu muuten alkavalla kaudella runkosarjan jälkeen sijoille 1. – 4.
 

Jätä kommentti