Komea pakkasaamu!

 

 Pakkasta oli aamulla vielä -7*C, kun saavuimme mökkirantaan.

     

   

Vähän mietitytti lähteä istuskelemaan huurteiselle veneen penkille…

PÖH! Pilkkihaalarit niskaan ja kunnolliset hanskat yms. niin kyllä pärjää.

   

 Kaloja kävi pinnassa, eli siitähän on helposti pääteltävissä niiden olevan liikkeellä.

   

Pikkusaarten välissä oli jatkuva syönti. Kaloja näkyi kaiussa paljon ja ahvenet pitivät Jesse-vaapun väreistä. Hauki on parikiloinen ja suurin ahven lähestyy puolta kiloa.

       

Pidimme mökkiperinteisen ruokailuhetken. Tietysti makkaranpaiston merkeissä. Keli oli hyvä ja mieli samoilla linjoilla. Kalaa oli tullut hyvin, vaikka neljä parempaa taistelua olikin päättynyt saaliin voittoon. Mistähän sekin johtui?

    

Päätimme vielä lähteä vähän isommalle selälle kokeilemaan, että josko siellä olisi minkäänlaista elämää. Kaikuluotain oli hyvin hyvin hiljainen. Vesi syveni 8m, 9m, 11m, 17m. Joitakin pintakaloja ja muutama jossain 3-6m:ssä. Edelleen hyvin hiljaista. Sitten tuli vedenalainen penkka, jossa madaltui hetkeksi noin 7m:n syvyyteen. Ehdin tämän ilmoittaa Timpalle, ja sitten yht’äkkiä jarru huusikin jo täysillä. Timppa totesi, että ”Pysähdy, viehe oli jäänyt pohjaan”. Itse vastaisin (vähän niin kuin ”Hei Haloo!?”), että ”Vettä on SEITSEMÄN metriä!” Vieheemme kulkivat noin kolmessa metrissä. 

   

Sitten se alkoi! Kala veti siimaa ja venettä keskellä selkää, ja jarru huusi! Meillä aatokset olivat lähinnä innostuneesti hämillään. Monenlaisia ajatuksia tuli mieleen ja väistämättä tuli mieleen kalan koko, siiman kestäminen, ja tietenkin pelko saaliin menettämisestä. Olisikohan ollut niin, että neljä tai viisi tai jopa kuusi kertaa kala suostui tulemaan kelattuna pinnan läheisyyteen ja sitten se ampasi takaisin pohjaan. Emme vieläkään nähneet kalaa. Vettä oli väsytyksen aikana alla 10-16m:ä. Noin 20 minuutin väsyttämisen jälkeen näimme ensimmäisen kerran kalan. ”Voi jumalauta!” Hirveän iso hauki! Näytti jopa siltä, että sen paksussa niskassa kasvaisi sammalta. Ei voi olla totta! Vaan eipä ollut hauki vielä valmis luovuttamaan, ja ampaisi taas täysillä kohti pohjaa! Itse voivottelin pienen haavin kokoa, kun näytti siltä, että eihän siihen millään mahdu, vain kun tuon otuksen pää… H-hetki läheni. Ei auttanut täristä. Timppa alkoi olla jo ihan täpinöissään, eli minun tehtävä oli nostaa tuo hirviö ylös veneeseen. ”Muista sitten, etupuolelta, laita haavi päänpuolelta”, Timppa toisteli. ”Juu, juu!”. Toistamiseen saimme näkökontaktin kalaan, ja päätimme, ottaa sen nyt kyytiin. Valmistauduin ottamalla paremman asennon veneessä, ja jouduin nostamaan itseäni melkein seisomaan. Asia, jota on aina vältettävä pienissä veneissä. Pujotin haavin kalan päätä kohti. Eihän se mahdu! Vaan kyllä se kuitenkin mahtui haaviin kokonaan. Onneksi haukimamma ei saanut mitään suurta ravistelukohtausta ja kala nousi siististi laatikkoon. Veneessäkään ei taistelua syttynyt, kun hauki oli ”paketoitu” haaviin. Sitten täysillä, mitä sähkömoottori kulkee, kohti mökkirantaa. Nyt pyöri mielessä, että älä jää alle kympin.

      

    Mörkö on nyt kiltisti unilla

        

Kuk-kuu!   
  
Rannalla kopsautimme kalaa unettavasti. Jesse-vaappu, 8cm, oli tukevasti kalan nielussa kiinni. 10-senttinen tapsiperuke oli auttamattomasti liian lyhyt, mutta onneksi kuitusiima kesti loistavasti rasituksen. Tässä kohtaa voin mainita, että ennen ruokailua yksi ahven tippui onnekkaasti laatikkoon, kun siima oli mennyt poikki nostettaessa. Uusi solmupaikka oli tullut tarpeeseen.

      

  Siinä he sitten ovat:
  

Kymppikerhon uusi jäsen, 
ja 111cm – 10140g haukimamma.

     
  

 Mikkelin K-Supermarket Rokkalalle kiitokset virallisesta mittausavusta!

  
  

Olipa hieno kalastuskauden päätös!