Myrskyn alta karkuun, meren rannalle!
Aamulähtö onnistui hienosti! Herra H oli kyydissämme Suomen Ateenaan saakka, josta jatkoimme reippahasti kohti Oulua. Aikataulu oli suunniteltu saapuvan myrskyalueen välttämiseksi. Aika hyvin onnistuimme, sillä jäinen sade alkoi vasta hieman ennen Oulua.
Auto löytyy Tietomaan pihalta, ja tämä kuva on otettu paikan ulkolasihissistä.
Ylimmäisestä kerroksesta löytyi erilaisia ”näköharhoja”.
Sitten tutkittiin vähän tähtiä.
Nii-i.
Ylhäältä pääsee alas rappuja pitkin.
Ja sitten nokka kohti hotellia.
Tietomaa on heurekamainen, mutta suunniteltu selvästi alakoulun nuoremmille.
Radissonin viereisen tontin P-hallin rakennus on kestänyt… kauan!


