Kaunis päivä
![]() |
| Kuva lainattu Lännentilalta |
Ässä päätti lähteä Mummelin kanssa kyykkimään pellolle aurinkokylpyihin, ja itse laiskana ajoin paikallisen kaupan pihaan. Tuloksena yhteensä parikymmenta kiloa mansikkaa entisten lisäksi pakkaseen. Mansikat on nyt talvea varten hankittu. Seuraavana on sitten mustikoiden vuoro.
GPS hiukan sooloilee, mutta nurmikonleikkuussa tulee yhteensä noin kahden kilometrin lenkki.

