Silloin, kun kaikki ei mene suunnitellusti
No joo…
Mulle on joskus aikaisemminkin käynyt jos jonkinmoisia vastoinkäymisiä autokorjaamojen kanssa, ja ilman en jää nytkään.
Siis nuo viimeviikolla bloggaamani kuvat lisävaloista;
Niiden asennus ei lopultakaan sujunut ihan ongelmatta.
Eli; Kävin sitten noutamassa autoa takaisin, mutta sain samalla kuulla, että asentajalla oli ollut vähän huolimattomuutta ja huonoa tuuria mukana, ja näin poranterä oli haukannut ilman varmistusta, ja mennyt läpi jäähdyttäjän. Ou Nou!
Pikaiset ja painolliset keskustelut työnjohdon kanssa sujuivat hyvässä hengessä ja ymmärtäväisen ilmapiirin vallitessa. Työnjohtaja ja asentaja olivat molemmat puolituttuja, joten raivoamisen mahdollisuudesta en arvellut hyötyväni yhtään. Miksi olisin raivonnut, koska vahinkoa se ei peruisi mitenkään. Autolle tehtiin väliaikaispaikkausta, jonka avulla pääsisin liikkeelle, ja jonka oletettiin kestävän. Sovimme, että ajaisin autoa niin kauan, että uusi jäähdytin saapuu maahantuojalta.
No, illalla lähdimme käymään ruokaostoksilla paikallisessa superkaupassa, siis paikallisessa ostoshelvetissä. Auton varoitusvalot vilkkuivat jo mennessä Savilahdensillalla. En ollut lainkaan tyytyväinen tilanteeseen. Soitin kauppareissulta palatuamme vielä korjaamon työnjohdolle, että vedet eivät kyllä pysy ollenkaan järjestelmässä! Vein loukkaantuneen autoni vielä perjantaiaamuna odottamaan korjausta. Korjaamosta sain käyttööni ”unlimited” vuokra-auton (kurvailin sillä lopulta n. 500km tiistai-iltaan asti).
Auton lisävalojen johdotusta korjailtiin vielä kertaalleen, pois jäähdyttimen läheisyydestä.
Korjaamon työnjohtaja toimi kyllä hienosti koko sattumuksen ja jälkihoidon ajan. Nuorelle asentajalle sattuu ja tapahtuu, eli oppi lienee mennyt tästäkin operaatiosta perille! On hyvä asioida sellaisessa korjaamofirmassa, jossa suoraselkäisesti kannetaan vastuu omista virheistä!
