Isokuru ja putous

    

Vasen, vai oikea?

       

   

Luuranko!?

    

Maaruskaa

    

   Tulistelupaikat

  

 Tuonne alas pitäisi mennä..

    

    

 …ja tämä pitää vielä kiivetä takaisin ylös. Ääks!

     

 Pieni lähdelampi, ja uskomattoman kirkas vesi!

     

 Osa reitistä oli tehty kovin helpoksi edetä.

     

 Viipaleet odottavat murenemistaan.

     

 Vihreä, saa mennä.

    

 Kappas! Siinähän menee selvät portaat!

      

Puupolku kiemurtelee eteenpäin.

   

Murenee

     

 Upeaa!

       

      

Isokurun perältä, äkkijyrkkien kallioseinien keskeltä löydät
kattilamaisen painanteen, jonka pohjalla on 12 metriä syvä
Pyhänkasteenlampi. Lampeen laskee 17 metriä korkea suihkumainen putous,
Pyhänkasteenputous, jonka vesi tulee Karhukurua pitkin virtaavasta
tunturipurosta.

Lampi ja putous ovat saaneet nimensä
kristinuskon ja metsäsaamelaisten vanhojen uskomusten kohtaamisesta.
Perimätiedon mukaan pappi Esaias Fellman antoi saamelaisille kesällä
1648 joukkokasteen näiden vanhalla palvontapaikalla eli seidalla, joka
sai siitä nimen Pyhänkasteenlampi. Samalla tavalla vanhoista
uskomuksista on saanut nimensä Uhriharju, jolla on uhrattu peuroja ja
niiden sarvia hyvän metsästysonnen toivossa.

 

Luontoon.fi

     

 Taianomainen paikka

    

 Reitti olisi jatkunut ylös kohti Karhunjuomalampea. Me palasimme samaa reittiä alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

 

Alussa, reitin lähtöpaikalle oli juuri saapunut eläkeläisbussi. Lähdimme
reitille heidän kanssaan samoihin aikoihin. Otimme alun hieman
rivakammin, että saisimme edetä rauhassa. Kääntöpaikallamme, eli tuolla
putouksella, ihastellessamme alkoikin hetken päästä arvoisia elekeläisiä
saapumaan paikalle. Siirryimme hiukan syrjemmälle tankkaamaan ja
ihastelemaan maisemia. Sisukkaasti mummelit jatkoivat kohti isoa
rappunousua *nostanhattua. Ihmettelimme kuitenkin näiden
supermummojen/-pappojen jälkeistä porukkaa. Jotkin heistä ei varmasti
ollut reitin vaatimassa kunnossa, lähellekään. Puuskuttavia vanhuksia
istuskeli kivillä ja… Ovatko jotkut vanhukset itsepäisiä, vai
matkanjohtaja täysi idiootti? Kas siinäpä pohdittavaa. Matka jatkui ja
höpöttelyt vastaantulevien kanssa jatkuivat. Tervehtiminen oli muodissa!
No, ei silloin, kun vastaan eksyi nuorempaa ”niiku-pissiksiä” *hymiö!

     

 Tämä rymistelevä kolmikko sai sydämmen pysähtymään.

  

Lähes reitin lopussa, kaikessa hiljaisuudessa, kuulimme…

 

Oli muuten aika jännä hetki, kun askelletaan
polkua kaikessa rauhassa. Yhtäkkiä metsässä rymisee ja kolme poroa
rymistelee täysillä rinnettä alas, suoraan meitä kohti! Mielessä kävi
nopesti rykimäajat yms. eli mitäs hittoa tässä oikein keksis? Onneksi niiden vauhti hiljeni, ja pysähtyi noin 10m ennen, ja
tappajamurhaajarykimäporot muuttuivat tavallisiksi jolkotteleviksi
höppänäporoiksi ja kääntyivät takaisin metsään, ja me selvisimme komeiden sarvien kalistelulta.

      
Oli hetken aika jännää!

        

 

Taiteilija luvallisesti työssään.