Kirkkopuistossa
Ei liiemmälti ruuhkaa
Tänään, keskiviikkona, teokset iltavalaistaan,
jolloin ne ovat enemmän edukseen!
Kansainväliset Jäänveistofestivaalit tulevat Mikkeliin 20.- 22.2.2017
Mikkelissä päästään jälleen nauttimaan kansainvälisestä jäätaiteesta
20.2 alkaen. Mikkeliin saapuu kymmenen maailman kärjessä olevaa
jäänveistäjää. Veistäjät saapuvat suoraan MM-kilpailuista Leppäviran
jääluolasta, ja he edustavat mm. Mongoliaa, USAta, Venäjää, Hollantia,
Puolaa, Latviaa ja Suomea. Kyseessä on SOLO-kilpailu, jossa jokainen
veistäjä saa ison lumijalustan ja käytettäväksi reilut 1000 kg kirkasta
jäätä.

Kilpailun teemana on ”Tulevaisuuden Suomi”
Veistäjät saapuvat Mikkeliin sunnuntaina 19.2. Jäänveisto alkaa
maanantaiaamuna 20.2 Kirkkopuistossa. ”Mikkelin Kirkkopuistoon tulee
yhteensä kymmenen veistosta. Luvassa on todellisia taitureita,” sanoo
Jäälinna ry:n toiminnanjohtaja Tuomo Jantunen. ”Mongolian veistäjä oli
Mikkelissä pari vuotta sitten ja voitti silloin kilpailun. Hän on myös
juuri voittanut Kiinassa yhden maailman arvostetuimmista
jäänveistokilpailuista,” hän kertoo. ”Kaikki veistäjät haluavatkin
haastaa juuri hänet,” hän vihjaa. Veistäminen jatkuu aina keskiviikkoon
klo 11.00 saakka. Palkinnot jaetaan Kirkkopuistossa klo 12.00.

Veistäjinä toimivat:
1. Puola: Stanislaw Nowodworski
2. Puola: Bartosz Chylewski
3. USA: Jess Parrish
4. Hollanti: Ludo Roders
5. Ukraina: Yuriy Kosterin
6. Venäjä: Ivan Zverev
7. Venäjä: Vadim Parkhomenko
8. Mongolia: Lkhakvador Dorsurjen
9. Liettua: Donatas Mockus
10. Latvia: Inese Valtere
Keskiviikkoiltana 22.2 vietetään Jääfestivaalien loppuhuipennus
alkaen klo 18.
alkaen klo 18.
Veistokset valaistaan yksi kerrallaan ja paikalla on myös
elävää musiikkia. ”Jos vain kelit sallivat, niin kaksi muusikkoa
esiintyvät Kirkkopuiston korkeuksissa,” kertoo Mikke ry:n
toiminnanjohtaja Tiina Maczulskij. ”Luvassa on hieno valaistus ja
tunnelma, jota harvoin voi kokea keskellä talvea, joten toivottavasti
mahdollisimman moni pääsee paikalle,” hän sanoo. Tapahtumaan on vapaa
pääsy. (Mikkelikeskus)

Voittaja!