Hän toimi presidenttinä kaksi perättäistä kautta 1982–1994, ja sitä
ennen hän hoiti presidentin tehtäviä vuoden 1981 lopulla Urho Kekkosen
ollessa sairautensa vuoksi estyneenä.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön lausunto presidentti Mauno Koiviston kuoleman johdosta
Tasavallan presidentin kanslia
Tiedote 24/2017
12.5.2017
Olemme tänään vastaanottaneet suruviestin presidentti Mauno Koiviston kuolemasta. Koivisto nukkui pois 93-vuotiaana Helsingissä.
Mauno
Koiviston mukana Suomen poliittisesta elämästä poistui lopullisesti se
sukupolvi, joka osallistui sotiin ja niiden jälkeiseen
jälleenrakennukseen ja oli avainpaikoilla ohjaamassa Suomen nykyisen
menestyksen ja hyvinvoinnin tielle.
Koiviston nousu vaatimattomiin
kotioloihin syntyneestä nuorukaisesta yliopisto-opettajaksi,
pankinjohtajaksi ja lopulta valtakunnan politiikan huipulle on vertaansa
hakeva suomalainen menestystarina.
Pitkäaikaisena tasavallan
presidenttinä Mauno Koivisto jätti pysyvät jälkensä ja oppinsa
valtiolliseen järjestelmäämme sekä ulkopoliittiseen linjaamme. Koivisto
oli vannoutunut demokraatti ja parlamentaarisen politiikan kannattaja.
Hän oli myös tietorikas ja arvostettu kansainvälinen keskustelukumppani.
Mauno Koivisto jätti presidenttinä perinnön, josta minun ja edeltäjieni on ollut hyvä jatkaa.
Tunnemme suurta kiitollisuutta Mauno Koivistolle pitkästä ja vaikuttavasta elämäntyöstä Suomen hyväksi. (Presidentti)
