Päämajamuseo

  
Jos se olisin ollut minä
 
 
   
Päämajakaupunki Mikkeliin on valmisteilla uusi Sodan ja rauhan keskus Muisti.
Keskus tulee olemaan kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä
tietokeskus ja verkkopalvelu. Päämajamuseon vuoden 2017 näyttely antaa
esimakua tulevan keskuksen näyttelystä. Jos se olisin ollut minä -näyttely
vie lähemmäksi sodan kokeneiden ihmisten tunteita ja muistoja.
Tarkastelussa ovat niin lasten, naisten kuin mistenkin kokemukset
viimeisistä sodistamme. Näyttelyssä yhdistyvät digitaalisuus, taide ja
sotahistoria. Tämä on tarina, jota ei saa unohtaa. (mikkeli)
   

   
Vuonna
1974 avattiin yleisölle Mikkelin keskuskansakoulun opettajainhuoneessa
sijainnut ylipäällikön työhuone. Vuonna 1984 valmistui työhuoneen
yhteyteen päämajan toimintoja esittelevä valokuvanäyttely. Erillinen
koulutiloista erotettu Päämajamuseo avattiin vuonna 1989.
  

Euroopan unionin aluekehitysrahaston ja opetusministeriön tuella
syksyllä 1999 käynnistyneen Mikkeli-Päämajakaupunkihankkeen myötä on
museon tilat ja näyttely kunnostettu Arkkitehtitoimisto Lasse Kosunen
Oy:n suunnitelmien mukaan. Näyttelyn graafisen ilmeen suunnitteli
graafikko Kari Piippo. Laajennettu ja uudistettu Päämajamuseo avattiin
yleisölle 4.6.2001.
  

Ensimmäisen kerran Mikkeli oli päämajan sijoituspaikkana keväällä
1918. Valkoisen armeijan päämaja sijoittautui Mikkelin aseman
läheisyydessä sijainneeseen Hotelli Seurahuoneeseen.
   

Seuraavan kerran Mikkeli oli päämajakaupunkina vuosina 1939–40 sekä
1941–44. Mikkeli oli valittu Suomen puolustusvoimien päämajan
sijoituspaikaksi edullisen asemansa vuoksi, koska sodanjohdon käsityksen
mukaan se oli sopivalla etäisyydellä tulevista rintamista. Päämajan
toimintojen keskus oli Mikkelin keskuskansakoulu. Samaan pihapiiriin
kuuluneet kolme koulurakennusta oli varattu päämajan käyttöön, kuten
myös useimmat mikkeliläiset julkiset rakennukset. Keskuskansakoulun
tiloihin asettuivat ylipäällikkö marsalkka Mannerheim sekä muu sodan
ylin johto. (mikkeli)


 

#museokortti

Jätä kommentti